Aika | Dean/Seamus k7

Tumma käsi varjostaa ryppyistä perganmentinpalasta. Sulkakynä viilettää pitkin paperia loihtiessaan sille kuvaa hiekkatukkaisesta pojasta. Kuva on niin elävä, kuin

Kuva on upea, lähes täydellinen, mutta poika taittaa sen kahtia, ja heittää kohti tulisijaa, jossa liekit nuoleskelevat ahnaina polttopuita. Kuva ei ehdi tuleen asti, se on jo napattu kiinni, ja taiteltu auki.
Kuvaan ikuistettu teinipoika istuu nojatuolissa, ja katselee omakuvaansa. Hän kohottaa katseensa, ja hymyilee tummalle pojalle edessään
Illalla, vain kahden rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, he istuvat sylikkäin. Hiekkatukkainen - Seamus nimeltään - istuu Deanin sylissä. Seamus leikkii toisen mustilla kiharoilla, ja kiemurtelee Deanin kutittaessa häntä. Leikki vaihtuu suudelmaan huoneen hiljaisuudessa, jota liekkien rätinä halkoo.

Viisitoista vuotta myöhemmin he ovat vieläkin yhdessä, kolmenkymmenen ikäisinä. Seamus kattaa pöytää kodissaan. Heidän kodissaan. Dean palaa pian töistä, ja ruoan pitää olla silloin valmista. Ovi käy, ja Seamus hymyilee itsekseen. Dean heittää sateen kasteleman takkinsa tuolinselälle ja kaappaa toisen vettä valuvaan suudelmaan. Vesi kiehuu hellalla yli, ja mikroaaltouuni piippaa, mutta kumpikaan ei välitä; heillä on parempaakin tekemistä.
1296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hahmot J.K.Rowlingin, en saa korvausta. Tuosta on jäänyt pala pois

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fkxnlhllönx kirjoitti:

Tumma käsi varjostaa ryppyistä perganmentinpalasta. Sulkakynä viilettää pitkin paperia loihtiessaan sille kuvaa hiekkatukkaisesta pojasta. Kuva on niin elävä, kuin

Kuva on upea, lähes täydellinen, mutta poika taittaa sen kahtia, ja heittää kohti tulisijaa, jossa liekit nuoleskelevat ahnaina polttopuita. Kuva ei ehdi tuleen asti, se on jo napattu kiinni, ja taiteltu auki.
Kuvaan ikuistettu teinipoika istuu nojatuolissa, ja katselee omakuvaansa. Hän kohottaa katseensa, ja hymyilee tummalle pojalle edessään
Illalla, vain kahden rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, he istuvat sylikkäin. Hiekkatukkainen - Seamus nimeltään - istuu Deanin sylissä. Seamus leikkii toisen mustilla kiharoilla, ja kiemurtelee Deanin kutittaessa häntä. Leikki vaihtuu suudelmaan huoneen hiljaisuudessa, jota liekkien rätinä halkoo.

Viisitoista vuotta myöhemmin he ovat vieläkin yhdessä, kolmenkymmenen ikäisinä. Seamus kattaa pöytää kodissaan. Heidän kodissaan. Dean palaa pian töistä, ja ruoan pitää olla silloin valmista. Ovi käy, ja Seamus hymyilee itsekseen. Dean heittää sateen kasteleman takkinsa tuolinselälle ja kaappaa toisen vettä valuvaan suudelmaan. Vesi kiehuu hellalla yli, ja mikroaaltouuni piippaa, mutta kumpikaan ei välitä; heillä on parempaakin tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu