Missä vaiheessa tarvitsen opiskella A ja B sijoituksia?

Ihan aloittelija siis asialla.
http://www.morningstar.fi/fi/news/83565/rahaston-tuotto-vai-kasvuosuus.aspx
Onko miten tärkeää pitempiaikaista sijoitusta ja pientä riskiä etsiessäni?
3189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Riskissä ei ole eroa. Samassa rahastossa kummankintyyppiset osuudet muodostuvat samoista sijoituksista. Kyse on vain siitä, maksaako rahasto sinulle vuosittain jonkin tuoton vai jätetäänkö nekin rahat kasvamaan.

Siinä vaiheessa elämää, kun palkkatyöllä eletään ja ylijäävää rahaa sijoitetaan, suosittelen kasvuosuuksia. Mitäpä järkeä tuossa tilanteessa on ottaa sijoituksistaan rahaa ulos ja maksaa vieläpä tuotoista veroa? Sen jälkeen joutuisit sijoittamaan verotetut tuotot uudelleen. Kasvuosuuksissa rahat tuottavat vähentymättä korkoa korolle rahastossa ja veronmaksu lykkäytyy joskus hyvinkin paljon tuonnemmaksi. Tässä tulee vielä hankintameno-olettamakin auttamaan.

Toisaalta sitten, esimerkiksi eläkkeelle jäännin jälkeen, kun sijoituksista aletaan ottaa rahaa ulos elintason ylläpitämiseen, tuotto-osuudet saattavat hyvinkin olla järkevä keino siihen. Niistä saa vaivatonta tulovirtaa eläkkeen jatkoksi tarvitsematta käydä erikseen tekemässä lunastuksia.

Äänestä
  • Jos oikein ymmärrän, on Aktia Capital B arvo, eli tuotto, on siis parasta vaihtaa johonkin muuhun, jos säästää pitkällä aikavälillä? Mitä suosittelette? Se taitaa ollakin sijoitusrahasto eikä osake, jolla käydään kauppaa?
    Jos alkaa käymään kauppaa osakkeilla, arvioidaanko Nokian nousun olevan pitempiaikaista, vai joutuuko myymään pois piankin?

    Äänestä

Kannattaa myös slvittää ja laskea rahastojen kulurakenne, joka on useinkin aivan liian korkea ja tuottoa syövä. Tokihan rahastoillakin moni on tehnyt tuottoja.

Indeksiosuussijoittamisen opiskelu on yksi harkittava vaihtoehto niille jotka harkitsevat kalliita osakerahastoja.

Rahastojen valinnassa tavitaan samaa huolellisuutta ja selvitystyötä kuin yksittäisten yrityksien osakkeidenkin ostossa.

Tulee myös muistaa sijoittamisen aivan ensimmäinen sääntö, ei tule milloinkaan sijoittaa sellaiseen jonka mekanismia ei itse ymmärrä. Itsenäinen opiskelu on tässä avainasemassa.

Kaikki osto- ja myyntipäätökset tulee tehdä itsenäisesti ja niistä itselleen vastuu ottaen, niin menestyksestä kuin tappioistakin. Edes niitä pankkien sijoituneuvojien suosituksia ei tulee seurata silmät kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelutunti1 kirjoitti:

Ihan aloittelija siis asialla.
http://www.morningstar.fi/fi/news/83565/rahaston-tuotto-vai-kasvuosuus.aspx
Onko miten tärkeää pitempiaikaista sijoitusta ja pientä riskiä etsiessäni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu