Lahjakkaatlapset.fi -sivut avattu!

Lahjakkaatlapset.fi -sivut avattu!

http://lahjakkaatlapset.fi/

Tervetuloa!

Mietityttääkö lapsen oppiminen, turhautuminen, ehkä jopa kiukku liian helposta koulusta, jossa "ei opi mitään". Lapset ovat koulua aloittaessaan hyvin erilaisia, joku lukee jo kirjoja ja laskee kertolaskuja. Osa opettelee vasta kirjaimia ja numeroita.

On tärkää, että myös lahjakas oppilas saa jo heti alusta oppimiskokemuksia, jotta koulumotivaatio ja into oppimiseen säilyy myös isompana. Tämä on edellytys myös tärkeiden opiskelu- ja työskentelytaitojen kehittymiselle, sekä lahjakkaan lapsen henkiselle hyvinvoinnille.

"Suomalaisen yhteiskunnan peruspiirteisiin ja –arvoihin kuuluu, että kenenkään ei anneta pudota kelkasta. Pärjäämme PISA-testeissä, koska meillä heikoimmat ovat keskimäärin parempia kuin muiden maiden. Mutta tuleeko mieleen yhtään suomalaista älykästä tai lahjakasta lasta tai nuorta? Onko Suomessa nostettu tällaisia lapsia esiin mediassa, tai edes lapsen omassa lähipiirissä? Todennäköisesti ei, sillä Suomessa ”joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa”; USA:ssa sen sijaan ”shoot for the moon, even if you miss it, you will land among the stars”.

Yhteiskunnassamme ei siis monia lasten ja nuorten erikoislahjakkuuksia ei juurikaan korosteta. Lahjakas urheilija todennäköisesti saa kiitosta, kannustusta ja tukea, mutta kognitiivisilta kyvyiltään edukseen erottuvan oletetaan pärjäävän omillaan ja olevan kyvyistään vaatimaton. Lahjakkaan lapsen tai nuoren kasvattajia saatetaan myös varoitella liiasta kannustamisesta, ja jopa ehdottaa että he pyrkisivät erilaisin keinoin hidastamaan lahjakkaan lapsen tai nuoren kehitystä jotta hän olisi “normaalimpi”...
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Chrome: "This webpage has a redirect loop"

FireFox: "Firefox has detected that the server is redirecting the request for this address in a way that will never complete."

IE: "This page can't be displayed"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ElinaE2 kirjoitti:

Lahjakkaatlapset.fi -sivut avattu!

http://lahjakkaatlapset.fi/

Tervetuloa!

Mietityttääkö lapsen oppiminen, turhautuminen, ehkä jopa kiukku liian helposta koulusta, jossa "ei opi mitään". Lapset ovat koulua aloittaessaan hyvin erilaisia, joku lukee jo kirjoja ja laskee kertolaskuja. Osa opettelee vasta kirjaimia ja numeroita.

On tärkää, että myös lahjakas oppilas saa jo heti alusta oppimiskokemuksia, jotta koulumotivaatio ja into oppimiseen säilyy myös isompana. Tämä on edellytys myös tärkeiden opiskelu- ja työskentelytaitojen kehittymiselle, sekä lahjakkaan lapsen henkiselle hyvinvoinnille.

"Suomalaisen yhteiskunnan peruspiirteisiin ja –arvoihin kuuluu, että kenenkään ei anneta pudota kelkasta. Pärjäämme PISA-testeissä, koska meillä heikoimmat ovat keskimäärin parempia kuin muiden maiden. Mutta tuleeko mieleen yhtään suomalaista älykästä tai lahjakasta lasta tai nuorta? Onko Suomessa nostettu tällaisia lapsia esiin mediassa, tai edes lapsen omassa lähipiirissä? Todennäköisesti ei, sillä Suomessa ”joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa”; USA:ssa sen sijaan ”shoot for the moon, even if you miss it, you will land among the stars”.

Yhteiskunnassamme ei siis monia lasten ja nuorten erikoislahjakkuuksia ei juurikaan korosteta. Lahjakas urheilija todennäköisesti saa kiitosta, kannustusta ja tukea, mutta kognitiivisilta kyvyiltään edukseen erottuvan oletetaan pärjäävän omillaan ja olevan kyvyistään vaatimaton. Lahjakkaan lapsen tai nuoren kasvattajia saatetaan myös varoitella liiasta kannustamisesta, ja jopa ehdottaa että he pyrkisivät erilaisin keinoin hidastamaan lahjakkaan lapsen tai nuoren kehitystä jotta hän olisi “normaalimpi”...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu