teemalla meillä oli koira nimeltään se ja lehmiä ja niin edespäin:
Pimpula lehmä oli niin aituri,ettei sitä pidätellyt edes piikilanka ja se Pulu heppa oli minulle koko elämä.Sen liinaharjan selässä oli ilo ratsastaa..
Nätti koira se valkoinen suomenpystykorva saa kaipuunkyyneleet silmiini.Olen elänyt sitä muistelua mieheni sairauden kera.
Jospa tehtäis lapsuudesta ja sen muistoista ihana muistelo
hämärtyviin syysiltoihin,ketään loukkaamatta.
Meillä useimilla on ollut se lapsuuden pihapiiri maalaismaisemissa
Pimpula lehmä oli niin aituri,ettei sitä pidätellyt edes piikilanka ja se Pulu heppa oli minulle koko elämä.Sen liinaharjan selässä oli ilo ratsastaa..
Nätti koira se valkoinen suomenpystykorva saa kaipuunkyyneleet silmiini.Olen elänyt sitä muistelua mieheni sairauden kera.
Jospa tehtäis lapsuudesta ja sen muistoista ihana muistelo
hämärtyviin syysiltoihin,ketään loukkaamatta.
Meillä useimilla on ollut se lapsuuden pihapiiri maalaismaisemissa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Me ny asuttiin 50 km sydänmaalta mettäänpäin, pienen maalaispitäjän kylän toiseks syrjäisin talo. Maantiet meni kahden puolen mut n. 3 km päässä molemmat.
Kotiimme pääsi vain vain hevosrattailla, joita myös kolukärryiksi kutsuttiin, isot pyörät takoraudoin vahvistettuna. Niitä isopyöräisiä menisi hesassa kaupaksi tänäkin päivänä kuin kuumille kiville.
Sulan maan aikaan metsäteitä kävellen, talvella suksin kuljettiin kouluun. Matkaa 3,5 km. Pientilan elämää. Karjaa sen verran, ettei voita ja maitoa tarvinnut ostaa. Koen lapsuuteni kaaosmaisena, jopa ahdistavana.
Voi kapu on se niin mainiota että täällä on muitakin korvessa kasvaneita,kuin minä,siis korvessa kasvanu ja hatunalle tuullu.
Noi sun kolukärryt nään sieluni silmissä,samanlaisilla sitä koluttiin täältäkin,kun sokeri ja tulitikut loppuivat ja naapuriin oli niin pitkä matka,ettei lainaamaan voinut lähteä.
Muistaakseni samoilla pyörillä oli myös se kouru vai mikä sen nimi nyt oli,jolla sontaa ajettiin pellolle.
Kyllä se maatilan lapsuus oli monimuotoista työteliästä ja puutteellista.
Kouluun minulla oli matkaa 5km ja kävellen sekin matka taittui.
Meilläkin oli Ratto niminen pystykorva.Opetin sille temppuja ja se oli tosi viisas,oravakoira viimesen päälle.
Alkaakohan dementia valtaamaan jo alaa minunkin päässäni,kun lapsuutta niin mielelläni muistelen,vaikka se surkeaa olikin
Minulla taas oli varhaislapsuudessani rakkain eläin mummolan kissa Mallu. Isokokoinen (ainakin se painoi 4v. roikottamana paljon) punaruskea kaunis kissa.
Se oli ensimmäinen kokemus eläimestä, joka hyppäsi viereeni sänkyyn ja tuli ihan liki lämpimänä ja kehräsi. Äiti kertoi minun itkeneen kasvot kissan turkkia vasten, kun kotiin lähdettiin ja piti erota.
Oli siellä mummolassa myös koira, Ratto Suomen pystykorva, mutta eipä se paljon sisällä ollut.
Ruotsin vuosina kiinnyin ajokoira Bessie'n, joka sai myös nukkua jalkopäässä sängyssäni,...siitä tuli varsinainen ystäväni, muita lapsia kun ei talossa ollut silloin vielä.
Kaikki maatilan eläimet oli ihania, hevoset ennenkaikkea. On niistä jäänyt kaupunkilaiselle luonnonläheisiä muistoja.