Naisia haetaan aikuisviihdetuotantoon...

Etsitään aikuisviihdetuotantoon useampia, nuoria ja kauniita neitoja. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä. Monenlaisia episodeja on tarjolla, joten jokaiselle löytyy jotakin.

Otathan yhteyttä, niin voimme neuvotella enemmän!Laitathan mukaan pienen kertomuksen itsestäsi mieluiten kuvan kanssa.

Sähköposti:
baters00@gmail.com
4431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

Minun tuttu vastaa täällä Suomessa tämän projektin kulusta. Alla oleva
teksti on hänen kirjoittamansa ja jaan sitä rekrytointi tarkoituksella
eteenpäin. Luethan sen ajatuksella alusta loppuun!! Tulipas mulle yllättäin
iso projekti hoidettavakseni, kun olin väärässä paikassa väärään aikaan.
Olen tekemässä/tuottamassa aikuisviihde elokuvia muutaman todella ison
ulkolaisen tahon kanssa ja tarvitsen tavallisia Suomalaisi ihmisiä ikään,
näköön ja kokoon katsomatta näyttelemään leffaan sekä myös projektin tausta
hommiin. Itse en esiinny vaan toimin tuottajana/ohjaajana sekä koko
projektin vetäjänä täällä suomessa. Miehiä on todella helppo värvätä, mutta
naisista on huutava pula. Kiinnostaisko sinua tai tuntisitko ketään NAISTA
jota saattais kiinnostaa alalla työskentely? Työryhmällä on nyt 5 miljoonaa
€ rahaa joilla maksetaan palkkioita ja projektin muita kuluja, joten ei
mistään pienestä jutusta ole todellakaan kyse.. Minä teen tämän projektin
ulkolaisten tuottajien kanssa (saksalainen ja amerikkalainen), jotka
toimivat myös päärahoittajina. Vihdoin Suomeen saadaan kunnon
amatööripornoa ammattilaisten tekemänä. Nämä ulkolaiset tahot tuoneet
projektiin omat jo vuosia hyväksi koetut toimintatavat, joista pidetään
kiinni. Kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, joten vaikka kuinka olisi
aikaisempaa kokemusta alalta ei saa erityiskohtelua. Kokemuksestani tiedän,
että Suomessa Lotharin kanssa 1-3 videota tehneet naiset luulevat olevansa
tosi ammattilaisia, mutta käytännössä ei kuitenkaan näin ole..

Äänestä
  • Nyt ASIAAN!
    Projektiin tarvitaan ENSISIJAISESTI naisia koeajamaan (harrastamaan seksiä)
    alalle haluavien miesten kanssa, joten olisitko kiinnostunut tai tunnetko
    muita naisia jotka voisivat olla kiinnostuneita koeajajan hommasta?
    Koeajajat ovat hyvin normaali asia ulkolaisilla tuottajilla ja niin nyt
    tässä projektissakin toimitaan, näin ollen uskon saavani paljon paremman
    leffan aikaiseksi. Kaikki halukaat työntekijät koeajetaan/perehdytetään,
    eli jos olet kiinnostunut koeajajan urasta niin perehdyttäjämme tapaa
    sinut. Perehdytys tapahtuu ilman kameroita ja muita osapuolia, eikä siitä
    makseta rahaa. Perehdytys on ns. työhaastattelu tälle alalle, koska
    pitäähän työryhmän tietää, että minkälainen nainen miehiä koeajaa.. Työn
    saamiseksi vaaditaan onnistunut perehdytys. Onnistunut perehdytys on
    sellainen missä perehdyttäjä, eli minä laukean kanssasi kolme eri kertaa,
    olet aktiivinen ja oma-aloitteinen seksissä etkä ujostele hirveästi. Tämä
    tarkoittaa suomeksi sitä, että jos perehdytyksessä jännität kovasti minun
    kanssa, eikä perehdytyksestä juuri tule mitään niin et ole kykenevä
    tekemään myöskään koeajoja, koska jännittäisit siellä aivan yhtä paljon.
    Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan? Sitten kun sinut on hyväksytysti
    perehdytetty pääset tekemään koeajoja ja jokaisesta tekemästäsi koeajosta
    sinulle maksetaan 700€:a. Voit valita hakemusten perusteella, että kenet
    haluat koeajaa. Koeajo tapahtuu ilman kameroita ja muita ihmisiä samoin
    kuin sinun perehdytyksesikin. Tarkoitus on "testata" eli sekstailla ja
    katsoa minkälaiseen roolisuoritukseen mies pystyy että tiedetään leffaa
    ajatellen keksimään ko. ihmiselle omien suoritustensa perusteella rooli,
    joka sopisi hänelle parhaiten. Työ ei kuitenkaan ole ihan niin, että kun
    mies on laskenut lastinsa niin se on siinä vaan koeajajan tarkoitus on
    ottaa miehestä enemmän irti, eli jos mies jaksaa ottaa useamman erän niin
    ne otetaan, sen takia myös korvaus on sen mukainen. Kuitenkin suurin osa
    miehistä on kahdesti laukeavia, mutta muutama prosentti pystyy 3-5 kertaa
    ja se on otettava vastaan. Voit työskennellä omalla asuinpaikkakunnallasi
    tai missä päin Suomea haluatkin. TÄMÄN VUOKSI MYÖS PEREHDYTYKSESSÄ KOLMEN
    ERÄN SETTI, JOTTA PYSTYTÄÄN VARMISTAMAAN NAISEN OLEVAN TARVITTAESSA SIIHEN
    VALMIS! Tämä ei ole millään tavalla sitovaa työtä, vaan selkeästi niin että
    jos et koeajoja et saa rahaa. Sinkulle hyvä ratkaisu. Pitäis tulevalla
    viikolla lyödä asioita vielä peremmin kiinni, koska multa tulee useampi
    leffa ja kuvaukset alkaa alku vuodesta Suurin osai pornoleffoissa
    esiintyvistä tulee olemaan tavallisia suomalaisia ihmisiä ikään ja kokoon
    katsomatta, vähän samanlaisela periaatteella kuin
    seksitreffit.netsivustolla olevat Lotharin yms videot. Niistä pätkistä
    sit kasataan useampi
    leffa ja sen takia esiintyjiä tulee olemaan kauhee määrä. Kiinnostaisko
    sinua jompi kumpi vaihtoehto tai tuntisitko jonkun jota voisi kiinnostaa?
    Asialla kiire! Tarkemmin kerron puhelimitse, joten laitathan
    puhelinnumerosi vastaukseesi.

    Tällä hetkellä projektiin etsitään myös rekrytointikonsultteja
    kuukausipalkkaiseen päivätyöhön etsimään pääasiassa koeajajaksi haluavia
    naisia. Kuukausipalkka ko. tehtävään on 3500-4000€/kk ja tehtävään ei
    vaadita aikaisempaa rekrytointikokemusta vaan jokainen rekrytoijaksi aikova
    perehdytetään tehtävään (perehdytys samanlainen kuin koeajajaksi aikoville)
    sekä heidän täytyy tehdä 1-2 koeajoja, seurata yhden päivän aikana 8h ajan
    kuvauksia ja tutustua rekrytointijärjestelmään.. Jos ei halua tehdä
    koeajoja niin perehdytys voidaan tehdä myös kolme eri kertaa (vastaa
    koeajoja). Pystyn vakuuttamaan sen että kun rekrytoija tietää itse alasta
    ja hänet on myös perehdytetty niin pystyy tekemään TAKUULLA paljon
    menestyksekkäämpää ja uskottavampaa rekrytointia.. Projektissa työskentelee
    tällä hetkellä yli 100 naista koeajajana, mutta osa heistä tekee vain 1-4
    koeajoa ja lopettaa siihen. Tämän vuoksi meillä on jatkuva rekrytointi
    käynnissä. Voit työskennellä omalla paikkakunnallasi!!

    Äänestä

  • jatkuu.... kirjoitti:

    Nyt ASIAAN!

    Tällaisella viestillä eräs J.K.pornomaisteri lähestyy naisia sähköpostilla.

    Äänestä

Hehheh!

Voiko KUKAAN olla niin tyhmä, että vastaa johonkin epämääräiseen anonyymiin sähköpostiosoitteeseen? Varsinkin kun kyse on seksistä.

Ei touhu kestä päivänvaloa, vaan kyseessä on huijari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baters1 kirjoitti:

Etsitään aikuisviihdetuotantoon useampia, nuoria ja kauniita neitoja. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä. Monenlaisia episodeja on tarjolla, joten jokaiselle löytyy jotakin.

Otathan yhteyttä, niin voimme neuvotella enemmän!Laitathan mukaan pienen kertomuksen itsestäsi mieluiten kuvan kanssa.

Sähköposti:
baters00@gmail.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu