Kovin ryypiskelyelokuva tehty Suomessa?

Yle Teemalla nähtiin äskettäin ensimmäistä kertaa tv:ssä Tapio Suomisen ohjaama Narrien illat. Suunnilleen puolet elokuvan kestosta kuvasi rock-muusikoiden ryypiskelyä. Voisi melkein väittää, ettei missään muussa elokuvassa koko maailmassa nähdä vastaavaa läträämistä.
ME on siis suomalaisilla.
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikea sanoa, oliko kossupulloissa sitä itseään vai vettä. Niin tai näin, showbisnes taisi tuohon aikaan (1969) olla aika lailla viinavetoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viinanheimo kirjoitti:

Yle Teemalla nähtiin äskettäin ensimmäistä kertaa tv:ssä Tapio Suomisen ohjaama Narrien illat. Suunnilleen puolet elokuvan kestosta kuvasi rock-muusikoiden ryypiskelyä. Voisi melkein väittää, ettei missään muussa elokuvassa koko maailmassa nähdä vastaavaa läträämistä.
ME on siis suomalaisilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu