Ei muuten, mutta vitsi- ja vittuilumielessä idea olisi hauska veto sekä puolueelta että Jaloselta. ;-) Muutoshan on lähinnä huumoriprojekti ollut nyt jo pitkään, mitä vaikutelmaa Hirvisaaren "eduskuntaryhmä" entisestään vahvistaa.
Jussi Jalonen Muutoksen ehdokkaaksi?
Miksipä ei?
10315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Supon ohjesäännöt kieltävät Jussia liittymästä poliittisiin hankkeisiin. Paitsi tietysti källitysmielessä. Toisaalta, jos haluamme källittää kämyjä oikein kunnolla toisenkin kerran, niin perustamme taas puolueen.
Ei muuta tällä kertaa.
Jatkakaa!!!
Jussi Jalonen tuntuu tietävän Muutoksesta enemmän kuin puolueen omat "jäsenet" ja olevan Muutoksen asioista kiinnostuneempi kuin nämä itse. Aivan ilmiselvästi Jalonen on itseoikeutettu muutoslainen yksistään sen perusteella.
Jalla-aho on KM skenen Hunter S. Thompson, joka painelee sinne missä tapahtuu eikä pelkää ottaa osaa tapahtumien kulkuun. Lisää hersyviä rabortaaseja tosin kaivattaisiin. Kiintoisia aiheita olivat esim. Vapauspuolueen toikkarointi, ns. vintage housu-skandaali, Höglundin ja Sisun välinen totaalinen sota tai Tampereen vanhan liiton miesten (Lehto - Juutilainen) varhaisvaiheet.
Muutokseen tosin kaveria lienee vaikea houkutella, kun keskustan jäsenkirja löytyy jo plakkarista.
"ns. vintage housu-skandaali"
Sen rabortoin minä.
Olit siellä baarissa kun Ellilän sulake paloi?
Muuutokseen. Osaa jo muutoskieltä:
http://www.paljastettu.fi/276988562/1444606/posting/hommalaiskäsitteiden-sanakirja-huumorilla-mutta-vakavastikin
Mistä sikiää tämä porukka joka vuodesta toiseen tahtoo penkoa ja koluta Bergrothin roskiksia? Sama fetissi kuin hommalaisilla, näennäisesti käänteinen vain.
Onko jalonen joku saa tanan kepulainen huo ra?
Jalonen on jostain tyhjästä tiettyjen virallisten mielipiteiden äänitorveksi mediaan ilmaantunut Suomen ärsyttävin besserwisser ja kaikkien ns. salaliittoteorioiden ammattitoiminen alasampuja, mikä todistaa että Supon jätkiähän se on, tavalla tai toisella. Ei ne aina itsekään ymmärrä omaa rooliaan.
Jussi "Jalla-aho" Jalonen on eronnut kepusta eli toisin sanoen vapaa liittymään Muutokseen reinojen seuraksi. "Supon sotahistorioitsijan" veikeä plösönaamaisuuskin olisi ansio tässä yhteydessä. Onhan kysymys kansallismielisestä skenestä.