Sekunda-Sennaksi?

Tuleeko Räikkösen kohtalo olemaan yksi maailmanmestaruus, sellainen härdellishemmo, boulevardisporttimies, joka kyllä muistetaan, mutta joka ei nouse todellisten legendojen joukkoon. Häkkiselläkin sentään kaksi mestaruutta, vaikka vähemmän kovia kausia ja voittoja kuin Räikkösellä. Kaksi vuotta Ferrarilla tulossa, saas nähdä. Irvine olis joskus aika lähellä mestaruutta, kuka sitäkään enää muistaa.
Hill, yksi mestaruus vain, vaikka oli olevinaan niin kova kuski, ettei maailmasta toista parempaa löydy. No onhan Räikkönen toki saavuttanut eneämmän kuin nämä Weeberit ja Massat ja Irvinet. Mutta kun suurten nimien joukkoon pitäisi havitella.
Toivottavasti Red Bull heikkenee uuden kauden ja muutosten myötä edes hiukan. Williams tulee varmasti nousemaan hänniltä muutamia sijoja.
8159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mihin unohdit yhden huippukuskin. Heikki Kovalaisen.

Hänet tullaan muistamaan kyllä siitä että voittanut yhden kisan ja ajanut epätoivoisesti pari kisaa Lotuksella.

Äänestä

Nythän tietoa ilmassa että Ferrari olisi painostanut tai maksanut Kimin pois Lotuksen ratista ettei Lotus saavuta tallipisteissä Ferraria. Tavallaanhan Kimi olisi ajanut jo nyt tulevaa työnantajaansa vastaan sijoittumalla hyvin ja tuomalla tallille pisteitä.

Kimiä pidettiin nyt Ferrarilla tärkeämpänä tekijänä kuin Alansaoa, jonka tehtävä olisi kuitenkin ajamalla hankkia Ferrarille pisteitä.

Voi olla että Kimi tulee samaan Ferrarilla kuninkaan kohtelun ja varsinkin jos auto tulee olemaan hyvä ja ajosuoritukset menevät nappiin. Se on ainakin nähty että Kimi taistelee eikä tyydy puolittaisiin suorituksiin siinä mitä tekee.

Tietenkin Heikki Kovalainen voi tehdä karhunpalveluksen Lotukselle tuomalla tallille pisteitä. Jotenkin siihen ei vain Ferrarilla uskota eikä sen vuoksi vietetä unettomia öitä kun maailman nopein Heikki on Lotuksen ratissa. Ehkä sille vain hymähdellään että kaikkea sitä pitää epätoivoissaan yrittää.

Äänestä

No kyllä on kova kohtalo.

Äänestä

Mulla on semmoinen kutina että lotuksen varakuski yllättää, harjoitukset meni ihan ok kun otetaan huomioon että ihan outo auto. Toivottavasti olen oikeassa.

Äänestä
  • Yllättävän hyvin meni harjoitukset, mutta pahoin pelättävissä että kun ajetaan oikeasti, lukee Kovalainen listan loppupäässä.

    Äänestä

  • ennanso reyjeda kirjoitti:

    Yllättävän hyvin meni harjoitukset, mutta pahoin pelättävissä että kun ajetaan oikeasti, lukee Kovalainen listan loppupäässä.

    Uhkaavasti hyytyi Heikki mitä kovempaa ajeltiin. Pahasti pelättävissä ettei kisassa saa pidettyä asemiaan vaan päätyy ajelemaan turvallisesti tutuille sijoille.

    Äänestä

  • frankwilli kirjoitti:

    Uhkaavasti hyytyi Heikki mitä kovempaa ajeltiin. Pahasti pelättävissä ettei kisassa saa pidettyä asemiaan vaan päätyy ajelemaan turvallisesti tutuille sijoille.

    Niinhän siinä kävi. Heikki ajaa kuten Heikki ajaa ja Kimi ajaa kuten Kimi ajaa.

    Äänestä

kimi on jo sekunda-Senna

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Räymon kirjoitti:

Tuleeko Räikkösen kohtalo olemaan yksi maailmanmestaruus, sellainen härdellishemmo, boulevardisporttimies, joka kyllä muistetaan, mutta joka ei nouse todellisten legendojen joukkoon. Häkkiselläkin sentään kaksi mestaruutta, vaikka vähemmän kovia kausia ja voittoja kuin Räikkösellä. Kaksi vuotta Ferrarilla tulossa, saas nähdä. Irvine olis joskus aika lähellä mestaruutta, kuka sitäkään enää muistaa.
Hill, yksi mestaruus vain, vaikka oli olevinaan niin kova kuski, ettei maailmasta toista parempaa löydy. No onhan Räikkönen toki saavuttanut eneämmän kuin nämä Weeberit ja Massat ja Irvinet. Mutta kun suurten nimien joukkoon pitäisi havitella.
Toivottavasti Red Bull heikkenee uuden kauden ja muutosten myötä edes hiukan. Williams tulee varmasti nousemaan hänniltä muutamia sijoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu