Täällä kolmatta karvakaveria ja uutta perheenjäsentä etsii kohta 25 vuotias nuori nainen kahden poika kissansa kanssa. Kissoista minulla on nuoresta iästäni huolimatta pitkä ja vankka kokemus. Olen omistajana huolehtiva, rakastava, leikkisä ja pidän kissoistani huolen hintaa katsomatta (lääkärit tms.) vaikken rikas olekkaan niin kissojeni hyvinvointi on minulle kaikki kaikessa. Tämän tietävät kaikki minut tuntevat.
Minulla on myös paljon pojilleni leluja ja viihdykettä mm. kolme isoa raapimispuuta joista yksi parvekelasien edessä. Saavat katsella halutessaan pihalle eikä tarvitse pelätä että horjahtaa ja tippuu kun on lasit kiinni. Minulla on myös pienempiä raapimapuita (olen hiukan tainnut hemmotella kissojani) ja ostan niille silloin tällöin uusia leluja joilla leikin heidän kanssaan. Tosin tapaavat leikkiä kaikella mikä ei ole tarkoitettu leluksi. Pojat nyt vaan ovat poikia ja nuoria vielä.
Kissoillani on myös useampi ruokakippo mitkä pidän täynnä kuivaruokaa koska pojat voivat syödä sen mitä jaksavat ja jatkaa nälän iskettyä. Purkkiruokaa olen antanut 1-2krt päivässä koska pitävät siitä hurjan paljon ja ovat muutenkin niin leikkisiä etteivät varmastikkaan pääse lihomaan sillä juoksemisella mitä pitävät.
Veden vaihdan myös joka päivä ja pesen kipon kuumalla vedellä. Myös hiekkakipot pidän puhtaana ja vaihdan parin vkon välein tarvittaessa useammin.
Kissalle jolle antaisin kodin ei ole sinänsä mitään rajoituksia koon, värin tai muunkaan suhteen mieluiten toki poika kissa (huomattu että omat pojat eivät tyttö kissojen kanssa tule toimeen ja toisinpäin) ja toki mahdollisimman nuori eli pentu. Olen kummatkin pojat ottanut pentuina jo siksi että saan itse antaa heille nimen, tulevat mielestäni paremmin toimeen kun tutustuvat nuorina toisiinsa ja muutenkin pentu aika menee niin nopeasti ohi että sen haluaa elää uuden perheenjäsenen kanssa.
Jos sinulla on kissa jota et voi pitää syystä tai toisesta ja jolle etsit hyvää kotia tässä se on. Elä mieti vaan ota yhteyttä ja kysy rohkeasti - vastaan mielelläni. Kotiani saa tulla katsomaan ennen kissan luovutusta ja mielelläni laitan kissan kuulumisia ja kuvia vaikka sähköpostiin tai miten sinulle parhaiten sopii.
Asun Tampereella melkein sääksjärven rajalla. Jos kissa on Tampereella voin sen tulla hakemaan mutta muussa tapauksessa tulen mielelläni bensakuluissa vastaan jos kissa tulee toiselta paikkakunnalta.
Otathan yhteyttä!
niinamunpiina@hotmail.com
Yhteystiedot: niinamunpiina@hotmail.com

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.