Rehelliset tappelut vai neitimäiset sikailut? JOFA SETÄ KYSYY.

Otin vähänaikaa sitten keskusteluun Bostonin ja Pittsburgin välisen pelin tapahtumat koska se mitä siinä pelissä tapahtui harvoin näkee NHllssä. Jos pelaaja sikailee sen velvollisuus on puolustaa itseään nyrkein. Kaikki muu on säälittävää pelkuruutta. Asiallista keskustelua ei valitettavasti saatu aikaan muutaman räkyttäjän takia. Toivon kuitenkin että tapahtunut oli yksittäis tapaus ja aiheeseen ei enää tarvitsisi palata. SM-liigassa nämä vastaavat sikailut ovat kuitenkin paljo yleisimpiä ja harvoin tuskin koskaan sikailijan on puolustettava itseään nyrkein. Voisin esimerkiksi viimekaudelta kymmenen esimerkkiä mutta otan esimerkin vuodelta 1986. Eli nuin kaukaa eikä SM-liiga ole saanut parannusta asiaan päin vastoin. Helsingin paikallisottelu Hifk-Jokerit. Jokereiden Petri Lampinen taklaa törkeästi selästä Hifkin Matti Hagmania, Lampinen jatkaa aikansa sikailujaan ennen kuin Hifkin Allu Lähteenmäki kysyy miestä rehelliseen tanssiin. Kaikki tietää seuraukset Allun maila pokki ja Lampisen legot jäällä. Todellisuudessa nähtiin koko SM-liiga historia raukkamaisin teko. Siitä vastasi Jokereiden helppoheikki Lampinen sylkemällä verta ja hampaita päin Lähteenmäen naamaa.Eikä mies edelleenkään uskaltanut tapella luikki vaan tuomarin seläntaakse piiloon. Vastaavia törkeyksiä ei soisi näkevän. Niitä ei nähtäisikään jos tappelut olisivat sallittuja myös SM-Liigassa. Mielipiteeni on että tappelut SM-liigaan niin esim viime kauden tapaisia ylilyöntejä ei pääse sattumaan. Muussa tapauksessa paine vaan kasvaa ja sitten poksahtaa hurjina ylilyönteinä.
14192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jääkiekkokaukalo ei ole nyrkkeilykehä.

Yleensä nämä tappelijat eivät osaa muuta tehdäkään kuin tapella. Hyvä, jos jokunen heistä osaa edes laukoa kunnolla, mutta silti NHL-joukkueesta löytyy heille paikka.

Miksi näin?

Mieluummin katselen taitokiekkoa kuin aikuisia miehiä, jotka läimivät toisiaan kuin mokomatkin ämmät.

Äänestä

Osa näistä tappeluista on ennalta sovittuja.

Eipä siitä ole kovinkaan paljoa aikaa, kun NHL:ssä pari pelaajaa sopi twitterissä jo ennen ottelun alkua, että he tulevat tiputtamaan hanskansa jäähän.

Pelkkää pelleteatteria, jolla halutaan antaa faneille hyvää viihdettä, vaikka sellaista siitä ei saa tekemälläkään.

Äänestä

En kannata jääkiekkotappeluita.

Mielestäni mauttomuuden huippu oli aiemmin tänä vuonna sattunut Tapparan ja Ilveksen välinen kahakka, missä haastettiin 17-vuotiasta junnupelaajaa tappeluun.

Äänestä
  • Siksi juuri otin tämän asian esille, koska SM-liigassa sattuu paljon mauttomuuksia. Se johtuu mielestäni siitä että rehelliset tappelut ovat kiellettyjä. NHLssä mauttomuuksia ei satu koska tappelut ovat sallittuja. Sikailija joutuu vastaamaan teoistaan nyrkein. SM liigassa sikailuistaan ei joudu vastaamaan. Heitän taas esimerkin: Jarkko Ruutu taklasi 16v pelaajaa päähä, valot sammuivat. Tyrmätty pelaaja oli kiekoton. Tuommoinen ei ole NHLlssä mahdollista, SM liigassa nuita voi tehdä koska sikailijan ei tarvitse vastata teoistaan nyrkein, voi sikailujen jälkeen luikkia tuomarin seläntaakse piiloon niin kuin Petri Lampinen teki. Ylilyönnit on minusta ikäviä. Silloin kun pelaajan valot sammuvat se tarkoittaa aivovammaa. Tietämättömille kerron mikä aivovamma on: Eli kun syöt ruokaa, viet haarukalla ruokaa suuhun se onnistuu vaikka silmät kiinni, terävä haarukka ei aiheuta vahinkoa. Mutta kun keskushermosto ei toimi(päähän kohdistuneen iskun seurauksena) tämäkään meille yksinkertainen asia ei onnistu. Rehellisillä tappeluilla saadaan poistettua sikailut jotka näitä aivovaurioita aiheuttavat. Ja siitä Twitter jutusta kerron sinulle että siinä kaksi NHL tappelijaa sopi keskenään rehellisen painin. Ei siinä mitään pahaa ole.

    Äänestä

SM-liiga sallii sikailut, sallii vakavat päähän kohdistuvat loukkaantumiset, sallii jopa rakabinetti päätöksellä rantaruotsalaiset liigaan mutta ei salli rehellisiä tiputetaan hanskat mies miestä vastaan tanssit, joilla nämä kaikki ikävät asiat olisi poistettavissa. En minä usko että jos Liigassa saisi rehellisesti ottaa miehestä mittaa sinne rantaruotsaiset uskaltautuisivat. Jos liiga ei muuta mieti niin miettispä edes miltä Etelä-savolaisista tuntuu. Minä JOFA SETÄ MAITOJUNA olen näköjään mielipiteiteni kanssa yksin.

Äänestä
  • Kyllähän rantaruotsalaiset uskaltaisivat varmaankin ottaa selvää, kenellä riittää miehen mitta.

    Tosin, silloin jäällä ei nähtäisi tappeluita, vaan jotain ihan muuta.

    Maalilauluna olisi "den glider in", jos ymmärrät mitä tarkoitan.

    Voihan se olla, että siellä tulisi muutama selästäpäin taklaaminen ja erotuomari joutuisi viheltämään jäähyn kiinnipitämisestä.

    Saattaisihan se etelä-savolaisia vituttaa, kun ei pääse mukaan kekkereihin.

    Äänestä

Uskon tietäväni mitä tarkoittaa kun rantaruotsalainen ottaa selästäpäin. Kielloistani huolimatta olet n iin paljon keskustelujani häiriköinyt että uskon myös että olet kokenut sen itsekkin, olet erittäin pahasti häiriintynyt. Lopeta jo häiriköinti, kysy mielenterveystoimistosta aikaa itsellesi, keskustele jonkun ammatti auttajan kanssa. En voi enempää sinua auttaa.Täällä keskustellaanjääkiekosta, pura ongelmasi jossain muualla.

Äänestä
  • Miten niin uskot tietäväsi mitä se tarkoittaa? Tottakai tiedät, turha asiaa on yrittää peitellä.

    Ja ei, meillä ei ole samaa harrastusta, saati sitten kiinnostuksen kohdetta, vaikka niin luuletkin.

    Sillä välin kun minä etsin ammattiauttajaa, niin teikäläinen voi etsiä itselleen äidinkielenopettajan. Olet sen tarpeessa.

    Äänestä

  • äidinkielen opettaja kirjoitti:

    Miten niin uskot tietäväsi mitä se tarkoittaa? Tottakai tiedät, turha asiaa on yrittää peitellä.

    Ja ei, meillä ei ole samaa harrastusta, saati sitten kiinnostuksen kohdetta, vaikka niin luuletkin.

    Sillä välin kun minä etsin ammattiauttajaa, niin teikäläinen voi etsiä itselleen äidinkielenopettajan. Olet sen tarpeessa.

    On minulla muutamankin äidinkielen opettajan numero kännykässäni. Vietän heidän kanssaan säännöllisesti aikaa, tosin yleensä öisin eikä silloin opetella äidinkieltä: ) Ehkä siksi en hallitse äidinkieltä, koska yleensä teen heidän kanssaan jotain muuta kun opettelen äidinkieltä; ) Annettakoon se anteeksi minulle. Asiani on kuitenkin näyttänyt menevän perille kun käyt nuin kieroksilla.

    Äänestä

  • JOFA SETÄ MAITOJUNA kirjoitti:

    Niin, tarvitset heidät lukemaan iltasatuja, koska et itse osaa aakkosia.

    Äänestä

  • leikitte piilosta kirjoitti:

    Niin, tarvitset heidät lukemaan iltasatuja, koska et itse osaa aakkosia.

    Okei, ehkä vähän liioittelin, kun sanoin teidän lukevan iltasatuja.

    Jos ne äidinkielenopettajat ovat miehiä, niin teette te varmasti muutakin.

    Äänestä

  • JOFA SETÄ MAITOJUNA kirjoitti:

    On minulla muutamankin äidinkielen opettajan numero kännykässäni. Vietän heidän kanssaan säännöllisesti aikaa, tosin yleensä öisin eikä silloin opetella äidinkieltä: ) Ehkä siksi en hallitse äidinkieltä, koska yleensä teen heidän kanssaan jotain muuta kun opettelen äidinkieltä; ) Annettakoon se anteeksi minulle. Asiani on kuitenkin näyttänyt menevän perille kun käyt nuin kieroksilla.

    Myönnä vaan pois, että petät oikeaa kättäsi vasemman kanssa.

    Naisista sinulla ei ole tietoakaan.

    Äänestä

Olen samaa mieltä! Nimenomaan jos pelaaja sikailee on hän vastuussa teoistaan ja velvollinen ottamaan samanlaisen asenteen vastaan. NHL:ssä on tappelut yleistyneet, joten se ei ole enää mikään väite, että tappelu ei kuulu jääkiekkoon. Tappeluja tulee melkein jokaisessa pelissä, mitä NHL:ssä pelataan. Jos pelaaja sikailee kuten SM-liigassa tapahtui tässä hifk-jokerit välisessä ottelussa on pelaajan uskallettava sitten tapella, jos joku pyytää rehellisesti. Lampiselta oli törkeän raukkamainen temppu tämä verta sylkeminen ja vielä karkuun juokseminen. Faktahan on se, että jos sikailet kanna vastuusi siitä!

Äänestä
  • Onko se peruste sille, että koska NHL:ssä tappelut ovat yleistyneet, niin ne kuuluvat jääkiekkoon?

    Kuuluvatko aivotärähdyksetkin jääkiekkoon, koska ne ovat myös NHL:ssä viime aikoina yleistyneet?

    Nyt valoja päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JOFA SETÄ MAITOJUNA kirjoitti:

Otin vähänaikaa sitten keskusteluun Bostonin ja Pittsburgin välisen pelin tapahtumat koska se mitä siinä pelissä tapahtui harvoin näkee NHllssä. Jos pelaaja sikailee sen velvollisuus on puolustaa itseään nyrkein. Kaikki muu on säälittävää pelkuruutta. Asiallista keskustelua ei valitettavasti saatu aikaan muutaman räkyttäjän takia. Toivon kuitenkin että tapahtunut oli yksittäis tapaus ja aiheeseen ei enää tarvitsisi palata. SM-liigassa nämä vastaavat sikailut ovat kuitenkin paljo yleisimpiä ja harvoin tuskin koskaan sikailijan on puolustettava itseään nyrkein. Voisin esimerkiksi viimekaudelta kymmenen esimerkkiä mutta otan esimerkin vuodelta 1986. Eli nuin kaukaa eikä SM-liiga ole saanut parannusta asiaan päin vastoin. Helsingin paikallisottelu Hifk-Jokerit. Jokereiden Petri Lampinen taklaa törkeästi selästä Hifkin Matti Hagmania, Lampinen jatkaa aikansa sikailujaan ennen kuin Hifkin Allu Lähteenmäki kysyy miestä rehelliseen tanssiin. Kaikki tietää seuraukset Allun maila pokki ja Lampisen legot jäällä. Todellisuudessa nähtiin koko SM-liiga historia raukkamaisin teko. Siitä vastasi Jokereiden helppoheikki Lampinen sylkemällä verta ja hampaita päin Lähteenmäen naamaa.Eikä mies edelleenkään uskaltanut tapella luikki vaan tuomarin seläntaakse piiloon. Vastaavia törkeyksiä ei soisi näkevän. Niitä ei nähtäisikään jos tappelut olisivat sallittuja myös SM-Liigassa. Mielipiteeni on että tappelut SM-liigaan niin esim viime kauden tapaisia ylilyöntejä ei pääse sattumaan. Muussa tapauksessa paine vaan kasvaa ja sitten poksahtaa hurjina ylilyönteinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu