Kuka on kuuluisin keuruulainen?

Keuruulta on ponnistettu maailmalle ja parrasvaloihin. Matti Kassila ja Kalevi Sorsa ovat kuuluisimpia politiikan saralla. Joni Lius lienee urheilukenttien maineikkain. Ketä muita paikkakunnalta on noussut julkisuuteen?
242869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Hetken oli...ainakin...oli tämä Tuomo Kovanen ...
(Oli muuten Iltalehden kannessa...riittääkö meriitiksi???)

Äänestä
  • Musamiehistä ainakin 4 levyä tehnyt kitaravirtuoosi "Ken Ziner" keskinen. Toki mies tunnetaan paremmin ulkomailla kuin Suomessa.
    Oisko Mannisenmäki rallimies alunperin Keuruulta kanssa.

    Äänestä

Eiköhän Varjotien Amikin tunneta melko laajalla sektorilla?

Äänestä

Valkoinen peura- elokuvan tähti Mirjam Kuosmasen vanhempien hauta on Vanhan kirkon hautausmaalla. Menee vähän ohi mutta kuitenkin

Äänestä

"Keuruun Kovalchuk", Olli Palola ; maalipörssin 2. mies tällä hetkellä liigassa

Äänestä

Aunolan arto oulu.

Äänestä

antti hulkko

Äänestä

Kärkikolmikkoon taitaa yltää ainakin Anssi Nykänen Haapamäeltä.
Takuusti tunnettu vaikkei lööpeissä paistattelekaan.

Äänestä

Kuka? onko se Matti Nykäsen veli?

Äänestä

Et sitten ole musiikki ihmisiä...

Äänestä

BB Kati ja BB Manta on tunnetuimmat keuruulaiset!

Äänestä
  • Jotkut osaavat piereskellä ja haisevat ku ?? hajujälki jää?? ei muuta?

    Äänestä

Anssi Nykäsestä voi katsoa tietoa wikipediasta jos haluaa sivistää itseään

Äänestä

Kaikki tähän mennessä ihan marginaalissa,jos Kalevi Sorsaan verrataan ja hänen tunnettavuuteensa kansainvälisestikin.

Äänestä
  • Kalevi sorsa SDP oli tuhkamuna. ei omia lapsiaaan. se oli sotien jälkeen noilla kommareilla tyylinä---------> maan tapa. hyvä suunta ettei suku jatku.

    Äänestä

Tietenkin Taavi Kassila !!!
(Eikä poikanen 90v)

Äänestä

Eikös siellä ole se yksi tohtori?

Äänestä

Seppo Taalasmaa

Äänestä

EURO SEPI JA nelimarkka.= markkaa vaille 5

Äänestä

Salkkareissa näyttelevä Seppo Taalasmaa on kyllä varmasti kaikista tunnetuin Keuruulainen, muistan kun Seppo asui nuorena poikana Keuruun Otavalla ennenkö muutti sitten Helsinkiin.

Äänestä

Kiitos paljon😊

Äänestä

Taidemaalari Onni Oja ja runoilija Einari Vuorela ovat varmasti maailmalla nykyään tunnetumpia nimiä, kun Kalevi Sorsa.

Äänestä
  • Mannerheim-ristin ritari Onni Mantereen tarinaa pitäisi tehdä tunnetummaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mannerheim-ristin ritari Onni Mantereen tarinaa pitäisi tehdä tunnetummaksi.

    Jos olisi taistellut Ukrainassa sekin olisi jo tehty.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


max power kirjoitti:

Keuruulta on ponnistettu maailmalle ja parrasvaloihin. Matti Kassila ja Kalevi Sorsa ovat kuuluisimpia politiikan saralla. Joni Lius lienee urheilukenttien maineikkain. Ketä muita paikkakunnalta on noussut julkisuuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu