Tässä hyvä esimerkki hyvästä kasvattajasta,

loistavasta jalostusmateriaalista ja eläimen huomioon ottamisesta.

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI43043/11&R=166.2
19628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mikähän tässä oli hyvää? Ainoa hyvä oli näyttelystä tulos hyvä. Pennutettu kahteen perättäiseen juoksuun ehkä yksi väli juoksu ja taas. Siinä on ollut kysyntä kohdillaan kun on koiraa pitänyt pentukoneena. Kennelliitto rekisteröi kertaalleen alle 10 kk astutuksesta pentueen sen jälkeensamalle koiralle pitäisi olla pidempi pennutus väli. Tässäkin tapauksessa koira ei mitenkään kummonen periyttäjä vaikka onkin tuontikoira.

Äänestä

Oiskohan tuo aloitus ihan vitsi? Jäänyt lainausmerkit pois "Hyvä kasvattaja"

Äänestä

Joo, kyllämä kanssa ton kasvattajan hyvyyden uskon olevan sarkasmia.Puolessatoista vuodessa 3 pentuetta yksi koira kuvattu ja etu ja takapää sökönä.Täytyy ihmetellä kennelliittoa, mutta ehkä tämä Vuodenkasvattaja saa anteeksi "pikku" lipsahdukset.

Äänestä

SO WHAT ?

Äänestä

SO What ? Koiraa ei edes kennelliiton sääntöjen mukaan saa pennuttaa noin tiheästi. Tämän kasvattajan kennelnimen alle on kasvatettu vuodesta 1988 123 pentuetta. Ne on ihan juklista tietoa kennelliiton jalostusrekisteristä.

Äänestä
  • Mitä täällä uliset tekisit asialle jotain. Oletko esim. soittanut kennelnimen omistajalle? Missäs kuvia kennelin koirista ja tietoa perinnöllisistä sairauksista? Kertoisitko koko totuuden täällä etkä vain omaa näkemystäsi siitä. Ja mitäs saksanpaimenkoiraliitto on ajatellut asioille tehdä, jos ne edelleenkin ovat yhtä surkeasti kuin vielä 10 vuotta sitten?

    Äänestä

  • Niin. Mikset puuttunut tuohon ajoissa vaan jälkikäteen vasta täällä valitat mistä ei ole minkään valtakunnan hyötyä kenellekään. Taisi aloitus taas olla teiniprovo kuten suurin osa muistakin yhtä mielenkiintoisista aloituksista.

    Äänestä

  • TODELLA kiinnostavaa kirjoitti:

    Mitä täällä uliset tekisit asialle jotain. Oletko esim. soittanut kennelnimen omistajalle? Missäs kuvia kennelin koirista ja tietoa perinnöllisistä sairauksista? Kertoisitko koko totuuden täällä etkä vain omaa näkemystäsi siitä. Ja mitäs saksanpaimenkoiraliitto on ajatellut asioille tehdä, jos ne edelleenkin ovat yhtä surkeasti kuin vielä 10 vuotta sitten?

    Suvussa ilmenee perinnöllistä ruokatorvenlaajentumaa minkä takia pentuja on jouduttu lopettamaan.

    Äänestä

  • TODELLA kiinnostavaa kirjoitti:

    Mitä täällä uliset tekisit asialle jotain. Oletko esim. soittanut kennelnimen omistajalle? Missäs kuvia kennelin koirista ja tietoa perinnöllisistä sairauksista? Kertoisitko koko totuuden täällä etkä vain omaa näkemystäsi siitä. Ja mitäs saksanpaimenkoiraliitto on ajatellut asioille tehdä, jos ne edelleenkin ovat yhtä surkeasti kuin vielä 10 vuotta sitten?

    Mitäs tuolle asialle voi tehdä?Ja miten?Ja mitähän helvettiä se kennelnimen omistajalle soittaminen auttaisi, kun pennut on jo maailmalla?

    Tuollaiset perättäiset astutukset kun selviävät yleensä vasta, kun joku lukee jalostusnettiä.

    Neuvosi ovat kuin joltain umpitollolta......

    Äänestä

  • 15-vuotias? kirjoitti:

    Niin. Mikset puuttunut tuohon ajoissa vaan jälkikäteen vasta täällä valitat mistä ei ole minkään valtakunnan hyötyä kenellekään. Taisi aloitus taas olla teiniprovo kuten suurin osa muistakin yhtä mielenkiintoisista aloituksista.

    Niin.Miten tuohon puututaan ajoissa?Kerroppa nyt kun tunnut olevan niin viisas.Käyttäydyt kuin sinuun olisi jotenkin "osunut".....

    Äänestä

Niin mitä sitten vaikka pennuttaa lähes joka juoksusta, vaikkei koiralla ole mitään jalostukselle annettavaa, muuta kuin H ja yksi rikkinäinen jälkeläinen.Tuo on tehtailua sanan varsinaisessa merkityksessä, tuloksista viis ja paljon pentuja ja rahaa, ja good bye!Takuut siihen saakka kun perävalot näkyy, kiinnostus tällä kasvattajalla kasvatteihin on silloin jos ne häntä jotenkin hyödyttää.Tavalliset tai sairaat älkää vaivautuko.

Äänestä

Melkoista indeksiä.... Ei montaakaan ns. ehjää pentuetta...
Mutta kun on "komea" ,se riittää...

Äänestä
  • Kaikki luonnetestatut yhtä lukuunottamattaon hyväksytty, joten onhan sekin jotain.

    Äänestä


  • hyvää työtä kirjoitti:

    JA

    kuusivuotiaalla koiralla seitsemän pentuetta, joista ensimmäinen tehty 11 kuiselle.

    http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN49925/95

    Ja nyt kun vielä osaat laittaa nuo tiedot oikeelle palstalle oikeeseen rotuun, niinvoit saada papukaijamerkin.Täällä puhutaan saksanpaimenkoirista.

    Hyvähän nuokin on tuoda julki, niille jotka on tuon rotuista hankkimassa.Täällä et saa kuin säälipisteitä koirille........niin ja ittelles.

    Äänestä

Vastenmielistä toimintaa ja tehtailua mielestäni.

Äänestä

Varsinaista bravuuria käyttökoiran kasvatuksessa! Tämän arvostetun kasvattajan 742:desta kasvatista jopa 14 on tehneet tuloksen PK kokeesta. Lähestulkoon puolet on jopa tutkittu 42% lonkkien osalta. On saanut useasti paras käyttökoira palkinnon ilman koe tuloksia. Hämmästyttävää! Rohkeuskoe videoissakin hänen kasvattinsa jo kerovat hänen laadukkaasta panostuksestaan rodun käyttökoira statuksen eteen! Tekee varmasti kaikkensa rodun säilymisestä työkoirana! Sieltä vaan pentuja varailemaan ;) http://www.barwaxan.fi/kennel/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hienoa työtä kirjoitti:

loistavasta jalostusmateriaalista ja eläimen huomioon ottamisesta.

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI43043/11&R=166.2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu