Metro vai taksi?

Moi Lontoon kävijät ja tulevat sellaiset

Suositko metroa vai taksia? Olin perheen kanssa kolme päivää Lontoossa, ja emme käyttäneet metroa kertaakaan. Ajelimme taksilla kahdeksan matkaa, ja yhteishinnaksi tuli alle 80£
Tällä palstalla joku kirjoitteli, että Oyster Cardia tulee käytettyä noin seitsemällä punnalla päivässä. Tuolla laskentatavalla meillä olisi kulunut metroon/busseihin 84£.

Metrolla matkustaminen on ehkä nopeampaa (jos aikataulut osuu kohdilleen), mutta minua ei kiinnosta katsella pimeitä tunneleita ja kököttää liukuportaissa. Taksista näet ympärillä olevaa kaupunkia, ja voit muuttaa määränpäätä kesken matkan. Samalla voit kysyä kuljettajalta vinkkejä esim. ravintoloista. Koko perhe pääsee myös varmasti istumaan lähekkäin.

Metron käytöstä minulla on kyllä kokemusta Lontoosta, Pariisista, Milanosta ja Budapestista. Koen kuitenkin taksin olevan parempi matkustusmuoto. Toki on tunnustettava, että myös kävelen pitkiäkin matkoja, esim. British Museumista Paddingtoniin.
0237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Seppo1 kirjoitti:

Moi Lontoon kävijät ja tulevat sellaiset

Suositko metroa vai taksia? Olin perheen kanssa kolme päivää Lontoossa, ja emme käyttäneet metroa kertaakaan. Ajelimme taksilla kahdeksan matkaa, ja yhteishinnaksi tuli alle 80£
Tällä palstalla joku kirjoitteli, että Oyster Cardia tulee käytettyä noin seitsemällä punnalla päivässä. Tuolla laskentatavalla meillä olisi kulunut metroon/busseihin 84£.

Metrolla matkustaminen on ehkä nopeampaa (jos aikataulut osuu kohdilleen), mutta minua ei kiinnosta katsella pimeitä tunneleita ja kököttää liukuportaissa. Taksista näet ympärillä olevaa kaupunkia, ja voit muuttaa määränpäätä kesken matkan. Samalla voit kysyä kuljettajalta vinkkejä esim. ravintoloista. Koko perhe pääsee myös varmasti istumaan lähekkäin.

Metron käytöstä minulla on kyllä kokemusta Lontoosta, Pariisista, Milanosta ja Budapestista. Koen kuitenkin taksin olevan parempi matkustusmuoto. Toki on tunnustettava, että myös kävelen pitkiäkin matkoja, esim. British Museumista Paddingtoniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu