hyvä televisio

Etsin 40-42 televisiota, kuulin että Samsung ei kovin kestävä, minulle käy aika peruskone mutta vähintään 100hz oltava että ei häntiä kuvaan

.mikä Se ips paneeli on, millainen merkki on Sony, tai lg, Panasonic, entä ne verkkonaupan töllöt, jostain kuulin että eivät samoja kuin mitä liikkeissä myydään
304704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Idea on se, että testaa itse ja siten löytää sellaisen, jota tykkää käyttää, on toimiva käyttölogiikka, selkeä kaukosäädin ja jonka käyttöä ei tarvitse opetella tai opettaa.

Itse tarvitsin uuden television muutama vuosi sitten putki-tv:n lopultakin alettua reistailla ja päätin, etten kuuntele muiden mielipiteitä vaan halusin itse kokeilla kaikkia mahdollisia merkkejä käytössä ja siksi menin parina iltana kiertämään telkkareita myyviä kauppoja: Musta Pörssi, Gigantti, Konebox, Prisma, Anttila, Expert, ... (asun pk-seudulla, joten kauppoja löytyy enkä ole postimyynnin varassa).

Ongelma oli, ettei monessakaan kaupassa saanut testata oikeaa tv-kuvaa vaan niissä oli jotain pakkosyötettynä HDMI-liitännän kautta. Onneksi parissa kaupassa pääsi testaamaan oikealla tv-kuvallakin (Musta Pörssi, Konebox ja Prisma), sillä sen laatu oli tärkeä. Ja tv-kuvalla pääsi kokeilemaan kuvasuhdeautomatiikan ja teksti-tv:n (muisti, alasivujen selaus) toimintaa.

Alkuperäinen idea oli ostaa Sony jota mainostettiin paljon ja jota oli monilla kavereillakin. Se kaatui kahteen asiaan: (1) television kuvasuhdeautomatiikka ei ottanut millään asetuksella huomioon lähetyksessä ilmoitettua kuvasuhdetta ja kaikki näkyi leveänä eli 4:3-muotoinen kuva oli venytetty koko ruudulle. (2) Laitteen käyttö oli sekavaa (valikot, kaukosäädin, asetukset) enkä halunnut opetella enkä opettaa.
No, nykyään löytyy ainakin joku Sony-malli, jossa tuo ongelma 1 on korjattu ja kaukosäätimissäkin on tekstit eikä outoja symboleita.

Sitten testasin Samsungin. Jaa, kuvasuhdeongelmat taas. Saan päänsärkyä kuvasta, jossa ihmiset näkyvät lyhyinä ja leveinä ja päät pyöreinä. Lisäksi kanavia selatessa ei saanut kanavan ja ohjelman nimeä näkyviin automaattisesti ja sitten kun vilkaisi ohjelmatietoja, tv poisti DVB-tekstitykset muutamaksi sekunniksi. Kaikki nuo vaikuttavat pikkuasioilta, mutta tuovat katselumukavuutta ja tekstien häviäminen ärsyttää.

LG. No, se tuntui toimivan, kuvasuhteetkin OK, mutta jotain vielä on sen taustan takia, Goldstar... päätin katsoa lisää.

Philips. Olipa siinä outo kaukosäädin ja todella outoa logiikkaa valikoissa ja liitännöissä. Jatketaan, kyllä parempaakin löytyy...

Panasonic. Hm... siinä toimi kuvasuhdevalinnat ja kaukosäätimessä oli selkeästi nappuloissa tekstit. Myös valikkorakenne oli selkeä. Kanavia selatessa tuli heti ohjelmatiedot alariville pariksi sekunniksi eikä ohjelmatietojen vilkaisu hävittänyt YLE:n kanavien DVB-tekstitystä alta.

Kokeilujen perusteella päädyin siis noista jälkimmäiseen, vaikka se maksoikin vähän enemmän kuin halvimmat ja mainostetuimmat Samsung ja Philips. Merkki ei ollut minulle kovin tuttu ennestään eikä sitä mainosteta niin paljoa. Olen ollut tyytyväinen valintaani ja nyt uusi iso tv:nikin on Panasonic.
Siis suosittelen testaamaan.

Äänestä
  • Kaupoissa aika pienet valikoimat asuinpaikallani. Panasonicia en ole nähny myynnissä mutta tutulla on ja on tyytyväinen

    Äänestä

  • kiitos infosta kirjoitti:

    Kaupoissa aika pienet valikoimat asuinpaikallani. Panasonicia en ole nähny myynnissä mutta tutulla on ja on tyytyväinen

    Panasonic on osittain jo historiaa, sillä se lopetti viime vuoden lopulla plasma-tv:n tuotannon ja keskittyy 4K-tekniikan kehitykseen. Panasonic lopettaa plasma-tv:n myynnin viimeistään maaliskuun lopulla ja myyntivarastot alkaa olla nollilla tässä vaiheessa.

    Jos pitää kiirettä, niin jostain liikkeestä saattaa saada sen Panasonicin viimeisen plasma esittelykoneen ostettua. Edes suomalaisissa verkkokaupoissa ei plasmoja löydy, kuin halpoja HD Ready -malleja tai 60" tai yli hintaluokassa > 3000 euroa.

    Moni jää Panasonicin plasmoja kaipailemaan, sillä LG:n ja Samsungin eivät ole samaa tasoa ominaisuuksiltaan. Kun kaveri esitteli ostamaansa LG:n plasmaa, niin olen nyt kovasti tyytyväinen Sonyn LCD-näyttöön. Sony on minulla siksi, että saan siihen liitettyä muut talouteni Sony-laitteet ja voin käyttää tv:tä vaikkapa kännykän näyttönä;)

    Mustaporssi.fi on näköjään laittanut tv:t alennusmyyntiin, ja vähän joka putiikilla näyttää olevan kampanjaa päällä. Jäikö kisa-tv:t nyt hyllyyn ja ne pitää laittaa vähitellen poistoon?

    Äänestä

  • Plasmat poistuneet kirjoitti:

    En löytänyt panasoniceja, Niinpä lg tai Sony tai ehkä Samsung täytyy laittaa, ei auta kun kävästä Prismassa katsoin kvanlatua

    Äänestä

  • Säästääköhän Samsung paljonkin rahaa, kun eivät ota huomioon kaikkia digi-tv:n perusominaisuuksia. Siis se kuvasuhdetieto on kyllä niin kuvaan liittyvä perusominaisuus kuin voi olla, sillä ilman sitä kuvaa ei voi näyttää aina oikein.
    Tiedän, että sitä on toivottu vuosia. Olin joskus digi-tv:n alkuaikoina ostamassa heidän 24-tuumaista tietokonenäyttö/digi-tv:tä, mutta kun luin foorumeista, että Samsung ei voi laittaa sitä oikein toimivaa kuvasuhdetoimintaa näyttöönsä useista toiveista huolimatta, niin sai jäädä.

    Muistan niille jopa tulleen joskus päivityksen, jossa oli jotain vastaavaa poistettu käytöstä vanhoistakin malleista, kun olivat luopuneet siitä uusissakin telkkarissa säästösyistä. Silloin ei olisi kannattanut päivittää...
    No, halvassa ei voi olla kaikkia ominaisuuksia, ei sitä oikein toimivaa kuvasuhdevalintaa ole edes heidän kalliimmissa huippumalleissakaan (käyttäjälle pitäisi kyllä tarjota valintamahdollisuus). Jos olisin ostanut Samsungin, niin se sopisi pelkästään digiboksin näytöksi, koska digiboksi hoitaisi sitten kaikki digi-tv-toiminnat kunnialla.
    Tietysti jos joku tietää kunnon perustelut heidän valinnoilleen, niin olisi kiva kuulla.

    Äänestä

  • samsunki :-( kirjoitti:

    Säästääköhän Samsung paljonkin rahaa, kun eivät ota huomioon kaikkia digi-tv:n perusominaisuuksia. Siis se kuvasuhdetieto on kyllä niin kuvaan liittyvä perusominaisuus kuin voi olla, sillä ilman sitä kuvaa ei voi näyttää aina oikein.
    Tiedän, että sitä on toivottu vuosia. Olin joskus digi-tv:n alkuaikoina ostamassa heidän 24-tuumaista tietokonenäyttö/digi-tv:tä, mutta kun luin foorumeista, että Samsung ei voi laittaa sitä oikein toimivaa kuvasuhdetoimintaa näyttöönsä useista toiveista huolimatta, niin sai jäädä.

    Muistan niille jopa tulleen joskus päivityksen, jossa oli jotain vastaavaa poistettu käytöstä vanhoistakin malleista, kun olivat luopuneet siitä uusissakin telkkarissa säästösyistä. Silloin ei olisi kannattanut päivittää...
    No, halvassa ei voi olla kaikkia ominaisuuksia, ei sitä oikein toimivaa kuvasuhdevalintaa ole edes heidän kalliimmissa huippumalleissakaan (käyttäjälle pitäisi kyllä tarjota valintamahdollisuus). Jos olisin ostanut Samsungin, niin se sopisi pelkästään digiboksin näytöksi, koska digiboksi hoitaisi sitten kaikki digi-tv-toiminnat kunnialla.
    Tietysti jos joku tietää kunnon perustelut heidän valinnoilleen, niin olisi kiva kuulla.

    Sony kdl-40r473

    Mitä mieltä tästä anttilassa 399e sama on liikkeessä 699e

    Äänestä

  • Sony anttila kirjoitti:

    Sony kdl-40r473

    Mitä mieltä tästä anttilassa 399e sama on liikkeessä 699e

    Tuosta löytyy käyttöohje http://pdf.crse.com/manuals/4458514311.PDF
    ja jos sivulla 44 mainittu kuvasuhdeasetus
    "Normaali - Tavalliset 4:3-lähetykset (esim. ei-laajakuvatelevisio) oikeissa mittasuhteissa."
    tarkoittaa oikeasti sitä, että sillä asetuksella kuva näkyy lähetyksen määräämällä tavalla ja muotoisena (4:3 ja 16:9 kumpikin oikein), niin miksei. Olisi hienoa, jos Sony osaisi nykyään kuvasuhteet!

    Tuossa mallissa lienee input lag erityisen paha, mutta jos ei ole tarkoitus kytkeä pelikonsolia siihen, niin eihän se haittaa. Input lagia saa pienennettyä, kun joko valitsee näyttömoodiksi pelitilan (GAME MODE), jos sellainen on telkkarissa tai sitten itse ottaa kaikki mahdolliset kuvankäsittelyt pois päältä, myös sen 100 Hz:n.

    Tuossa ei liene 100 Hz:aa kuitenkaan, sillä ainakin Gigantti ilmoittaa
    Näytön virkistystaajuus (Hz) 50
    Taustavalon skannaus 100

    Äänestä

Niistä telkkarien ja näyttöjen paneeleista
http://www.hardware.fi/artikkelit/artikkeli.cfm/parhaat_tyopoytanaytot_kesa_2012/3

Kalliimpi IPS takaa paremmat katselukulmat, käytössä LG ja Panasonic, sekä paremmissa tietokonenäytöissä halvan TN:n sijaan. VA käytössä Sonyssa ja kai myös Samsungissa ja muuten lienee OK (vaikka vähän huonommilla katselukulmilla joka haittaa lähinnä vain silloin kun on useampi katsomassa eivätkä kaikki voi olla keskellä), mutta on hitaat vasteajat eli ei sovi pelikäyttöön.

Ehdottaisin siis LG tai Panasonic. Jos Panasonicia ei löydy kaupoista, niin LG. Itse uskaltaisin tilata kumman testaamattakin erikseen ko. mallia, jos vaikka löytyy verkkokaupoista sopiva eli on esim. riittävästi HDMI-liitäntöjä. HDMI:tä riittää kyllä käytännössä kaksi, jos on käytössä A/V-vahvistin (eli kotiteatterivahvistin), jonka kautta kaikki laitteet (digiboksi, Blu-ray-soitin, pelikonsoli, mediatoistin) kytketään ja sitten siitä menee vain yksi HDMI-kaapeli telkkariin. Eli yksi HDMI sitä A/V-vahvistinta varten ja toinen HDMI esim. jollekin satunnaisesti kytkettävävälle digi- tai videokameralle.

Äänestä
  • Kiitokset infosta, alan tutkimaan mistä panasonicia löytys j, giganttiin näytti olevan tulossa Panasonic hintaa en muista ja lg Tä löytyy eli jompi kumpi lähtee tilaukseen

    Äänestä

  • tte le vi si o kirjoitti:

    Kiitokset infosta, alan tutkimaan mistä panasonicia löytys j, giganttiin näytti olevan tulossa Panasonic hintaa en muista ja lg Tä löytyy eli jompi kumpi lähtee tilaukseen

    Tällainen Panasonic löyty 449e

    http://www.gigantti.fi/product/tv-ja-aani/televisiot/TXL42B6E/panasonic-42-led-tv-tx-l42b6e

    onko sillä suurta merkitystä vaikka siinä oli virkistystaajuus 50hz

    onko ips paneelin edut suuremmat kuin virkistystaajuus,

    gigantissa oli tulollaan Panasonic malli mutta hinta oli yli 800 e, esim jos keskitason tv 100hz vtaajuus ja tässä panasonicissa ips näyttö niin ja 50hz niin kumpi on käytännön käytössä parempi

    Äänestä

  • te e le vi si o kirjoitti:

    No sen että 50 hz ei oo tätä päivää, eikä oikein eilistäkään. Kuvaputkitekniikkaa.

    Äänestä

Tuo TX-L42B6E on karvalakkimalli, josta puuttuu nettiyhteyden vaatimat kilkkeet ja antenniverkon HD-viritin (T2), joten kovin harvalle se kelpaa nykyään. Myös USB-tallennus puuttuu. "Kuvan kauneus on katsojan silmissä" eli ostopäätöksen tekee lopulta asiakas aivan itse myyjän pienellä painostuksella;)

Äänestä
  • Kannattaako ostaahttp://www.netanttila.com/images/catalog/zoom/LG-42la667v_led_tv-5914957_malli.jpg,

    sama tuote Prismassa n. 600e, entä nämä Panasonic lef tx l39b6y 569e musta pörssi ja 549e mistä Pekka, musta penkassa myös tämä tx42b6e, mitä mieltä tuosta lg töllöstä, en tunne merkkiä jääny aina halpiskuva merkistä mutta näyttää että onkin kysytty merkki.huomenna Pitäs kuitenkin valita joko, panasonicilta tulee myyntiin ensin viikolla jotain mutta hinta yli 800e

    Äänestä

Sony sieltä centeristä,niin takuu on 5 vuotta. 1v Panasonic takuuseen en tyydy.

Äänestä
  • On se Panasonicillakin se normaali kodinelektroniikalle määrätty kahden vuoden takuu. Olen itse ostanut Panasonicin tv:n reilut 4,5 vuotta sitten ja uuden ison (jossa kolmen vuoden takuu) sitten reilu vuosi sitten, eikä mitään tarvetta takuuasioiden hoitoon ole tullut kumpaankaan malliin.

    Äänestä

  • takuu normaali kirjoitti:

    On se Panasonicillakin se normaali kodinelektroniikalle määrätty kahden vuoden takuu. Olen itse ostanut Panasonicin tv:n reilut 4,5 vuotta sitten ja uuden ison (jossa kolmen vuoden takuu) sitten reilu vuosi sitten, eikä mitään tarvetta takuuasioiden hoitoon ole tullut kumpaankaan malliin.

    Hoppy Hall Panasonic 42" kanta-asiakastarjouksessa 499€.

    Äänestä

Panasonic!

Äänestä

Viiskytähertsisissä on huono kuva kun tv-ohjelmia katsoo, mutta kumma juttu kun kuva on dvd:llä parempi. Mikähän siinäkin on?

Äänestä

Jos joku tätä ketjua vielä lukee: heinäkuussa 2010 ostettu Samsung hajosi juuri kestettyään n. 4 vuotta ja 9 kk. Värit katosivat, samoin teräväpiirto. Mallinumeroa en muista, mutta tuumia 32, led-tv, Smart-tv, HDMI (4), ultraohut, 100 Hz, liikkuvan kuvan parannus ym. herkut - hinta oli 1200 euroa. Kustannus siten n. 240 euroa/vuosi. Harmittaa, koska tavoitteena oli ostaa kestävä ja hyvä laite - alle 5 vuotta on mielestäni maailman kaatopaikkojen täyttämistä. Ei enää Samsungia.

Äänestä
  • Et taida ihan totta puhua... Tyhmä olet ollut jo alkuunsa, jos todella 32-tuumaisesta olet 1200 e maksanut. Noin säälittävän pieni telkku on jo aikakin vaihtaa uuteen. Samoihin aikoihin ostin 900 eurolla 42-tuumaisen plasma-TV:n, jossa on varmaan edelleen parempi kuva kuin uusissa LCD-malleissa. En minä valittaisi, vaikka sekin hajoaisi. Olisipahan hyvä perustelu vaihtaa min. 55-tuumaiseen, joita saa jo melko edullisesti. Monilla (minä mukaan lukien) TV on niin iso osa elämää, että 20 euroa kuussa ei ole paha hinta.

    Tietenkin merkkiä kannattaa vaihtaa. On Samsungeissa muutakin vikaa.

    Äänestä

  • tätähän_se_on kirjoitti:

    Et taida ihan totta puhua... Tyhmä olet ollut jo alkuunsa, jos todella 32-tuumaisesta olet 1200 e maksanut. Noin säälittävän pieni telkku on jo aikakin vaihtaa uuteen. Samoihin aikoihin ostin 900 eurolla 42-tuumaisen plasma-TV:n, jossa on varmaan edelleen parempi kuva kuin uusissa LCD-malleissa. En minä valittaisi, vaikka sekin hajoaisi. Olisipahan hyvä perustelu vaihtaa min. 55-tuumaiseen, joita saa jo melko edullisesti. Monilla (minä mukaan lukien) TV on niin iso osa elämää, että 20 euroa kuussa ei ole paha hinta.

    Tietenkin merkkiä kannattaa vaihtaa. On Samsungeissa muutakin vikaa.

    Heinäkuussa 2010 oli kovemmat hinnat kuin tänäpäivänä. Silloin joutui töllöttimestä maksaa enemmän.

    Äänestä

Minulla olisi myytävänä 25v vanha kuvaputkitelevisio, värillä.
Voin myydä sen edullisesti 400€. On varmasti kestävä ja hyvä televisio pitkäksi aikaa tulevaisuuteen.
Jos kiinnostaa soittele! Jussi p. 0400 633 9553

Äänestä

Ei se oo tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Vai että vain 400 euroa ja oikein kuvaputkitelkkari. Ikääkin vasta 25 vuotta. Mites koon kanssa, kun et muistanu ilmottaa. Löytyykö peräti 21 tuumaa?
400 eurolla saa jo uutta, ettei tartte vanhaa raatoa lähtee hakee. Oon mä kaikenlaista kauppamiestä nähnyt, mutta tää oli jo melko huima tarjous.

Äänestä
  • Näytön virkistystaajuus 100 HZ ja IPS-näyttö.
    Nuo asiat kun kerrot myyjälle , etkä anna periksi, niin se riittää.

    Äänestä

  • Euroja_450 kirjoitti:

    Näytön virkistystaajuus 100 HZ ja IPS-näyttö.
    Nuo asiat kun kerrot myyjälle , etkä anna periksi, niin se riittää.

    Kerro merkki/tyyppi mistä moiset löytyy. Hankintaan varattu 550€.

    Äänestä

Panasonic on telkkareiden lada. Jätä kauppaan.

Äänestä

Meillä Phlips kokemus, kesti vähäisellä käytöllä 2,5 v.
EIKÄ ollut edes virta päällä kuin katsellessa

Äänestä

Näkee, että ihmisten asiat ovat sekasin. Selataan keskustelupalstoja kun ei muuhun pystytä keskittymään ja sitten vastaillaan kahdeksan vuotta sitten aloitettuun keskusteluun.

Äänestä
  • "Näkee, että ihmisten asiat ovat sekasin"

    AIVAN, olet oikeassa, kaikki ei muista mitä lapsena isi opetti.
    Toisten ihmisten negatiivisia asioita ei saa julkituoda, edes kirjoittaessa, helpolla ne tulee sitten huulilta ja ihmissuhteet kärsiii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

töllö 123%5 kirjoitti:

Etsin 40-42 televisiota, kuulin että Samsung ei kovin kestävä, minulle käy aika peruskone mutta vähintään 100hz oltava että ei häntiä kuvaan

.mikä Se ips paneeli on, millainen merkki on Sony, tai lg, Panasonic, entä ne verkkonaupan töllöt, jostain kuulin että eivät samoja kuin mitä liikkeissä myydään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu