on voinut sulattaa niitä suuremmiksi niin että voi olla vaikka koiran jälkiä
0Äänestä
siililäinen
Vaikea noista kuvista on sanoa ja sulaminen tosiaan muuttaa jälkiä. Oliko ihmisen jälkiä edes muutaman sadan metrin säteellä? Kummallako puolen kaupunkia? Pohjoispuolella Maaningan koiransyöjäsusi on käynyt aika lähellä Kuopionkin rantoja.
0Äänestä
Arto ihmettelee!
Eteläpuolella Saaristokaupungin edessä.
0Äänestä
Elvis?
Osa voisi täsmätä ilveksen jälkiin, osa koiran. Ainakin täällä Puijon länsipuolella aika paljon liikkuu ilveksiä jäillä.
0Äänestä
-aake-
Helppo kysymys! Noihan on mun työmotivaation jalanjälkiä. Lähti litomaan jotain 5 vuotta sitten eikä ole takas tulllut. Joku oli nähnyt sen loikkivan Ruissalon metsässä rinta rottingilla ja huutelevan: MÄ OON VAPAA! MÄ OON VAPAA! Pistin sille joskus eväitä puun juureen: Peltiseen Strepsils-kotelon pohjaan leipää ja pähkinöitä. Aina eväät kelpasivat ja joskus se tuli aika lähellekin vielä, mutta ei antanut enää ottaa itseään kiinni.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on voinut sulattaa niitä suuremmiksi niin että voi olla vaikka koiran jälkiä
Vaikea noista kuvista on sanoa ja sulaminen tosiaan muuttaa jälkiä. Oliko ihmisen jälkiä edes muutaman sadan metrin säteellä? Kummallako puolen kaupunkia? Pohjoispuolella Maaningan koiransyöjäsusi on käynyt aika lähellä Kuopionkin rantoja.
Eteläpuolella Saaristokaupungin edessä.
Osa voisi täsmätä ilveksen jälkiin, osa koiran. Ainakin täällä Puijon länsipuolella aika paljon liikkuu ilveksiä jäillä.
Helppo kysymys! Noihan on mun työmotivaation jalanjälkiä. Lähti litomaan jotain 5 vuotta sitten eikä ole takas tulllut. Joku oli nähnyt sen loikkivan Ruissalon metsässä rinta rottingilla ja huutelevan: MÄ OON VAPAA! MÄ OON VAPAA!
Pistin sille joskus eväitä puun juureen: Peltiseen Strepsils-kotelon pohjaan leipää ja pähkinöitä. Aina eväät kelpasivat ja joskus se tuli aika lähellekin vielä, mutta ei antanut enää ottaa itseään kiinni.