vähemmistöuskontojen opetusryhmiä rajoitetaan

"Hallitus päätti kehysriihessä, että vähemmistöuskontoihin kuuluville järjestetään oman uskonnon opetusta vain, jos oppilaita on vähintään kymmenen. Aiemmin opetusta piti järjestää, jos oppilaita oli vähintään kolme.

Uusi linjaus ei koske luterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032818163867_uu.shtml

Eli opetusjärjestelmä suosii toisia uskontoja enemmän kuin toisia.
20111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Säästöjä haetaan. Taksikyydit tulevat kalliiksi, jos oppitunnit ovat jossain toisessa koulussa. Säästäisivät sitten reilusti ja lopettaisivat uskonnonopetuksen kokonaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Uskonnonopetukseen on jo ehdotettu neutraalia opetusta. Asiassa vain tuli sitten se ongelma kun opettajat kuitenkin painottivat opetuksessa omaa katsomustaan.

    "Elämänkatsomustiedon opetuksessa on usein ongelmia käytännön toteutuksessa monissa kunnissa ja kouluissa. Niitä syntyy siksi, että pienten opetusryhmien aine joutuu monesti väheksytyksi, eivätkä läheskään kaikki rehtorit tai koulutoimenjohtajat myöskään arvosta katsomusaineiden opetusta. Tämän lisäksi Suomessa on alueita, joissa uskonnon vahvan vaikutuksen seurauksena elämänkatsomustietoon kohdistuu yhä runsaasti ennakkoluuloja."

    http://etopetus.wordpress.com/usein-kysyttyja-kysymyksia/

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    Siksi olisikin parasta, että uskontojen opetus lopetettaisiin. En ole koskaan ymmärtänyt mitä hyötyä niistä kenellekään on.

    Äänestä

  • ....- kirjoitti:

    Siksi olisikin parasta, että uskontojen opetus lopetettaisiin. En ole koskaan ymmärtänyt mitä hyötyä niistä kenellekään on.

    Ei niistä mitään hyötyä olekaan. Jos ei ekaluokkalaisen kirkkoon kuuluvat vanhemmat osaa itse kertoa lapselleen mitä heidän uskontonsa on, niin miksi ihmeessä koulun pitäisi se hoitaa?

    Äänestä

  • ....- kirjoitti:

    Siksi olisikin parasta, että uskontojen opetus lopetettaisiin. En ole koskaan ymmärtänyt mitä hyötyä niistä kenellekään on.

    "...uskontojen opetus lopetettaisiin."

    Eipähän tarvitse sitten evoluutiotakaan opettaa kouluissa koska se on uskonto.

    Äänestä

  • iguhierhgeiuh kirjoitti:

    "...uskontojen opetus lopetettaisiin."

    Eipähän tarvitse sitten evoluutiotakaan opettaa kouluissa koska se on uskonto.

    Evoluutio on todistettu fakta.

    Äänestä

>>Uusi linjaus ei koske luterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon...

Äänestä

Pelkäävät että joutuvat järjestämään suomenuskon opetusta Karhun kansan jälkikasvulle, kaikille kolmelle :-)

Äänestä

Pieni askel oikeaan suuntaan.

Äänestä

Miksi ET:a suositaan. Se on kuitenkin usein pienryhmä kuten pienuskonnot. Tässä haisee, että ET arvotetaan muista katsomuksellisia pienryhmiä korkeammalle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jaan kyllä näkemyksesi siitä, ettei ET pitäisi olla sen paremmassa asemassa kuin minkään muunkaan opetus. Mutta kuten jo edellisessä ETnkään opetuksen asema ei käytännössä ole samalla linjalla muiden uskontojen opetuksen kanssa.

    Äänestä

Uskonnonopetus. ?????

Mielestäni uskontojen opetusta ei tulisi tykkänään poistaa Vaan tunnustuksellisen uskonnon opetus joutaa historian roskatynnyriin.

Peruskoulun tendenssi pitää olla yleissivistävä, jossa uskontoja (kaikkien) voidaan opettaa niinden keskeisten sisältöjen muodoss ja uskontojen kulttuurihistoria on melko huomattava.

Silloin aihetta voitaisiin opettaa esim. historian oppijaksolla ja lähinnä yläasteella. Ei missään tapauksessa 1-2 luokilla.

Myös ET:n opetus sekä ortodoksisuus, islam ja monet muuta uskonnot olisivat vain yksi luku hissankirjassa.

Mikäli oppilas haluaa uskonnostaan syventäviä opintoja niin itseopiskelu, koti ja yhteisöt voisivat antaa lisäoppia oppilaan vapaa-aikana.

Nykyisin on varsinkin pienissä kouluissa vaikea saada islamin opetusta ja koululle muodostuu kohtuuttomia kustannuksia saada muutamalle oppilaalle "oma mulla".

Äänestä
  • Haluat siis siistityn version uskonnoista. Jätetään pois uskonnoista ne tappokäskyt ja muu sellainen ja väitään vaan, että jumala/allah/mikälie loi kaiken.

    Mitä sivistävää sinä uskonnonopetuksessa näet?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Haluat siis siistityn version uskonnoista. Jätetään pois uskonnoista ne tappokäskyt ja muu sellainen ja väitään vaan, että jumala/allah/mikälie loi kaiken.

    Mitä sivistävää sinä uskonnonopetuksessa näet?

    Ei sensuuria mutta objektiivista opetusta, sillä en hyväksy sitä , että historiaan jätetään "valkoisia aukkoja".

    Totalitaarissa valtioissa oli tapana , että hallitsijoilla, puuolueella ja kirkkoruhtinailla oli vain heidän virallistama ohjelma.

    Kyllä uskonnot ovat kokolailla maailman kuvaa muokanneet ja tuskin sitä voidaan täysin sivuttaa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Haluat siis siistityn version uskonnoista. Jätetään pois uskonnoista ne tappokäskyt ja muu sellainen ja väitään vaan, että jumala/allah/mikälie loi kaiken.

    Mitä sivistävää sinä uskonnonopetuksessa näet?

    Miten niin siistityn? Minusta epikuros puhui täyttä asiaa.

    Äänestä

  • vcnxzmvxc kirjoitti:

    Miten niin siistityn? Minusta epikuros puhui täyttä asiaa.

    Millä tavalla täyttä asiaa? Siinäkö, että se tunnustuksellisuus poistetaan. Voi ihme sentään, sehän juuri on uskontojen ydin. Miksi sellaista siistittyä versioita opetetaan ja sensuroidaan kaikki se sonta joka noissa uskonnoissa on?

    Äänestä

  • "Mielestäni uskontojen opetusta ei tulisi tykkänään poistaa Vaan tunnustuksellisen uskonnon opetus joutaa historian roskatynnyriin."
    "Myös ET:n opetus sekä ortodoksisuus, islam ja monet muuta uskonnot olisivat vain yksi luku hissankirjassa."

    Eikös järkevintä olisi yhdistää kaikki ET:n yhteyteen ja poistaa tunnustuksellisuus? Näin yhden aineen, ET:n puitteissa käsiteltäisiin kaikki yleisimmät uskonnot ja muut elämänkatsomukset mahdollisimman neutraalisti esitellen niiden tärkeimmät opit, eroavaisuudet, historia, ym. Suomessa kun ollaan, niin mukaanluettuna myös se kaarnen mainitsema Karhun kansa:-)

    Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt saisivat sitten itse hoitaa omin kustannuksin sen tunnustuksellisen "oman uskonnon" opetuksen, jos haluavat. Koulun tehtävä minusta on vain esitellä eri maailmankatsomukselliset vaihtoehdot, eikä opettaa mitään niistä lapselle "omana" uskona.

    Äänestä

Tiedä häntä, millaisia säästöjä loppujen lopuksi tulisi, mikäli kaikki katsomusopetus yhdistettäisiin yhteisen opetuksen alle, oli sen nimi nyt mikä tahansa. Uskonnon- ja et-opetuksen rahoitus keskittyisi edelleen katsomusopetukseen, siirtyisivät vain uuteen oppiaineeseen eikä oikein muuta. Säästöt saattavat olla vain muutaman prosentin luokka loppujen lopuksi.

Isommat säästöt tulisivat lakkauttamalla katsomusopetus kokonaan. Siinä vapautuisi rahoitusta ja tuntikehystä yhden viikkotunnin verran esim. kielten ja luonnontieteitten opiskeluun. Uskontoja käsitellään jo nyt historian opetuksen yhteydessä. Sitä voinee pitää riittävänä, mitä siellä jo nyt on. Ainakaan erillistä uskontojen opetusta historian yhteydessä on hankala lisätä, koska opetusmäärä jo nyt historian ynnä yhteiskuntaopin kohdalla ei oikein anna joustoa lisätä tiedollista määrää. Se leikkaa opetussisältöä muulta osin.

Toimisikohan tällainen ratkaisu? Se ainakin tarkastelisi katsomuksia neutraalisti korostamatta yhtäkään muita enempää.

Äänestä

Usko on jumalan lahja, joten ei uskoon tulla kouluopetuksessa jos ei jumala sitä halua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

atac kirjoitti:

"Hallitus päätti kehysriihessä, että vähemmistöuskontoihin kuuluville järjestetään oman uskonnon opetusta vain, jos oppilaita on vähintään kymmenen. Aiemmin opetusta piti järjestää, jos oppilaita oli vähintään kolme.

Uusi linjaus ei koske luterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032818163867_uu.shtml

Eli opetusjärjestelmä suosii toisia uskontoja enemmän kuin toisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu