Atrian Tanskan tehtaalle vientilupa Kiinaan. Tanskan?

Objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari
MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n
järjestölehti kertoo nettisivuillaan, että:

"Atria-konserniin kuuluvalle tanskalaiselle 3-Stjernet A/S:lle on myönnetty vientilupa Kiinaan. Lupa koskee kuumennuskäsiteltyjä lihavalmisteita.
Kiina on perinteisesti rajoittanut elintarviketuontiaan hyvin tarkasti.
Luvat kuumennuskäsitellyille lihavalmisteille myönnettiin kolmelle tanskalaiselle elintarvikealan tehtaalle, joista 3-Stjernet on yksi.
Luvasta on neuvoteltu kuuden vuoden ajan Tanskan ja Kiinan viranomaisten välityksellä, Atria Skandinavian liiketoiminta-alueen johtaja Tomas Back kertoo.
Hän pitää Kiinan markkinoille pääsyä äärimmäisen kiinnostavana mahdollisuutena."

Tässä on mielenkiintoista, todella mielenkiintoista havaita, että
vaikka kysymyksessä on suomalaisen elintarvikeyhtiön business, niin
Tanskasta käsin on ryhdytty ponnistelemaan t a n s k a l a i s t a
lihatuotantoa Kiinaan, ei Suomen.

Lause: "Kiina on perinteisesti rajoittanut elintarviketuontiaan hyvin tarkasti."
rajannee suomalaisen liharaaka-aineen laaduttomuuden takia pois.

Näin se vaan menee.
580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Haluaakohan Kiinalaisetkin vain parhaita ruhonosia kuten Suomalaisetkin. Niitä kun juurikaan pystytä viemään koska niitä ei riitä edes kotimaisen kulutuksen kattamiseen :)

Äänestä

"Tässä on mielenkiintoista, todella mielenkiintoista havaita, että
vaikka kysymyksessä on suomalaisen elintarvikeyhtiön business, niin
Tanskasta käsin on ryhdytty ponnistelemaan t a n s k a l a i s t a
lihatuotantoa Kiinaan, ei Suomen."

Ei mielenkiintoista, vaan itsestäänselvyys. Tietysti Tanskassa toimiva laitos jalostaa tanskalaista raaka-ainetta, ei kai olisi järjen tolkkua rahdata raaka-ainetta Suomesta Tanskaan jalostettavaksi.

Ja päinvastoin, ei ole järkeä rahdata raaka-ainetta Tanskasta Suomeenkaan.

Äänestä

Sehä täytyy salaliitto ollana monopoli turvaamiseks. Ne peräseinäjoen kulakit perkele. Kommunisteille myyvät sitä jumaloimaasi tanskalaista skinkaa ja täällä ylläpitävät monopoliaan.

Äänestä

Kiinalaiset huomaa että Tanskassa on teurastamo pantu karenssiin sikarutto eäilyn takia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jopa_vain kirjoitti:

Objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari
MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n
järjestölehti kertoo nettisivuillaan, että:

"Atria-konserniin kuuluvalle tanskalaiselle 3-Stjernet A/S:lle on myönnetty vientilupa Kiinaan. Lupa koskee kuumennuskäsiteltyjä lihavalmisteita.
Kiina on perinteisesti rajoittanut elintarviketuontiaan hyvin tarkasti.
Luvat kuumennuskäsitellyille lihavalmisteille myönnettiin kolmelle tanskalaiselle elintarvikealan tehtaalle, joista 3-Stjernet on yksi.
Luvasta on neuvoteltu kuuden vuoden ajan Tanskan ja Kiinan viranomaisten välityksellä, Atria Skandinavian liiketoiminta-alueen johtaja Tomas Back kertoo.
Hän pitää Kiinan markkinoille pääsyä äärimmäisen kiinnostavana mahdollisuutena."

Tässä on mielenkiintoista, todella mielenkiintoista havaita, että
vaikka kysymyksessä on suomalaisen elintarvikeyhtiön business, niin
Tanskasta käsin on ryhdytty ponnistelemaan t a n s k a l a i s t a
lihatuotantoa Kiinaan, ei Suomen.

Lause: "Kiina on perinteisesti rajoittanut elintarviketuontiaan hyvin tarkasti."
rajannee suomalaisen liharaaka-aineen laaduttomuuden takia pois.

Näin se vaan menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu