Mistä tämä voisi johtua?

Itselläni on 3-vuotias, perusluonteeltaan hyvin ystävällinen, ihmisistä ja toisista koirista pitävä lintukoira. Tuttavallani on vajaan vuoden vanha sakemanni. Molemmat ovat narttuja. Koirat ovat tunteneet sakemannin pentuajoista asti. Jo pienenä sakemanni yritti alistaa koiraani ja oma koirani menikin lähinnä karkuun niitä pikkunaskaleja.

Nyt kun sakemanni on jo lähes vuoden, huomaa siinä paimenkoiran piirteitä, kuten vaaniminen. Käymme silloin tällöin yhdessä koirapuistossa, jossa käytös on tällaista: sakemanni käy välillä juoksemassa ja painimassa koiramme kanssa, mutta aina välillä se juoksee takaisin omistajan luokse (pyytämättä) ja menee makuulle "vaanimaan", pitäen katsekontaktin koirassani. Ja sitten taas juoksee koirani luo. Mistä tämä käytös voi johtua? Uusimpana ja todella huonona juttuna on tullut se, että sakemanni ei anna koirani tulla enää lähelle minua, eikä varsinkaan lähelle omaa omistajaansa. En siis voi kutsua omaa koiraani ollenkaan luokse, tai voin, mutta sakemanni estää sen ja ajaa koiraani kauemmas. Välillä tästä meinaa syntyä jo kunnon rähinä, kun myös omalla koirallani menee hermo. Tuttavani myös kertoi, että koira tottelee häntä yleensä täysin ja usein koira onkin vapaana, sillä tulee aina luokse eikä lähde pitkälle. Ongelma on ainoastaan minun koirani kanssa, jolloin sakemanni ei tottele omistajansa käskyjä (luoksetulo), vaan ainoa asia koiran mielessä on se, ettei minun koirani pääse lähelle omistajaa. Eli jos tuttavani kutsuu koiraansa, tulee se n. 10m päähän kunnes kääntyy vahtimaan minun koiraani ja lähtee sitä kohti jos se on tulossa myös lähemmäs... Jos siis koirat ovat vapaana, aidattomalla alueella, ei lähtemisestä meinaa tulla mitään, kun sakemanni ei anna koirani tulla lähelleni jotta saisin koirani kiinni/autoon. Mistä tämä kertoo? Johtajuusongelma vai mitä?
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuli mieleen tuosta kun sanoit että saku tulee omistajan viereen pyytämättä makuulle, että mitä jos tässä kohdassa omistaja käskyttäisi paikka tai ei_mene? Tästä olisi sitten hyvä jatkaa niihin tilanteisiin joissa pyydetään koira ensin luokse ja sitten pitämään paikkaa. Pienellä harjoittelulla luultavasti menee läpi ja koirasi voi rauhassa toteuttaa sinun pyyntösi.

Murrosiästähän tuo sillä johtuu eli pikkusen jämäkämmät pyynnöt paikallaan varmaan jo. Ja jos te keskenänne muodostatte jo jonkinlaisen kaverilauman, niin voithan sinäkin ottaa ohjat käsiisi ja ohjata junnua tavoille. Sakuhan muutenkin on sellainen että uskoo miltei ketä hyvänsä joka asiansa ymmärrettävästi sille sanoo.

Johtajuusongelmasta tuossa ei ole vielä kyse, mutta voi sellaiseksi tulla ellei siihen löydy kaikkia tyydyttävää ratkaisua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyttää.. kirjoitti:

Itselläni on 3-vuotias, perusluonteeltaan hyvin ystävällinen, ihmisistä ja toisista koirista pitävä lintukoira. Tuttavallani on vajaan vuoden vanha sakemanni. Molemmat ovat narttuja. Koirat ovat tunteneet sakemannin pentuajoista asti. Jo pienenä sakemanni yritti alistaa koiraani ja oma koirani menikin lähinnä karkuun niitä pikkunaskaleja.

Nyt kun sakemanni on jo lähes vuoden, huomaa siinä paimenkoiran piirteitä, kuten vaaniminen. Käymme silloin tällöin yhdessä koirapuistossa, jossa käytös on tällaista: sakemanni käy välillä juoksemassa ja painimassa koiramme kanssa, mutta aina välillä se juoksee takaisin omistajan luokse (pyytämättä) ja menee makuulle "vaanimaan", pitäen katsekontaktin koirassani. Ja sitten taas juoksee koirani luo. Mistä tämä käytös voi johtua? Uusimpana ja todella huonona juttuna on tullut se, että sakemanni ei anna koirani tulla enää lähelle minua, eikä varsinkaan lähelle omaa omistajaansa. En siis voi kutsua omaa koiraani ollenkaan luokse, tai voin, mutta sakemanni estää sen ja ajaa koiraani kauemmas. Välillä tästä meinaa syntyä jo kunnon rähinä, kun myös omalla koirallani menee hermo. Tuttavani myös kertoi, että koira tottelee häntä yleensä täysin ja usein koira onkin vapaana, sillä tulee aina luokse eikä lähde pitkälle. Ongelma on ainoastaan minun koirani kanssa, jolloin sakemanni ei tottele omistajansa käskyjä (luoksetulo), vaan ainoa asia koiran mielessä on se, ettei minun koirani pääse lähelle omistajaa. Eli jos tuttavani kutsuu koiraansa, tulee se n. 10m päähän kunnes kääntyy vahtimaan minun koiraani ja lähtee sitä kohti jos se on tulossa myös lähemmäs... Jos siis koirat ovat vapaana, aidattomalla alueella, ei lähtemisestä meinaa tulla mitään, kun sakemanni ei anna koirani tulla lähelleni jotta saisin koirani kiinni/autoon. Mistä tämä kertoo? Johtajuusongelma vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu