Vaellusreitti häämatkaksi?

Hei!
Olemme puntaroineet yhdeksi häämatkavaihtoehdoksi (kesällä) vaellusta Suomen lapissa. Olisiko täällä lukijoilla hyviä reittisuosituksia useamman yön vaellukselle? Toiveena olisi rauhaa ja kauniita maisemia. Hetta-Pallas väli on jo nähty.
4294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisi ennen suosituksen heittämistä tietää jotain tarkempaa toivomuksistanne. Merkitty reitti vai itse suunnistaen? Onko useamman yön vaellus tyyliin kolme vai kymmenen yötä? Kaipaatteko tuntureita vai ennemmin vaikka vanhoja metsiä? Vaihtoehtoja on nimittäin Lapissa aika mieletön määrä.

Äänestä

Kuljimme vuosi sitten heinäkuussa ystäväni kanssa Kevon reitin (reilu 60 km, 4 päivää). Reitti oli hyvin merkitty mutta toisinaan vaikeakulkuinen (jyrkkiä nousuja ja laskuja, muutama joen ylitys). Maisemallisesti Kevo oli aivan u s k o m a t o n. Kevon kanjoni aukeni eteemme aivan yhtäkkiä, upeaa tunturimaisemaa ja se Fiellun putous... Putoukselle saapuessamme aurinko sattui juuri paistamaan lähes pilvettömältä taivaalta ja vajaa 20 astetta lämmintä, joten pakkohan meidän oli pulahtaa tuohon jäiseen putoukseen. Aivan mieletöntä. Lisäksi onnekkaasti matkamme varrelle osui vain muutamia muita ihmisiä, joten omasta rauhasta sai todellakin nauttia. Lähtisin uudestaan milloin tahansa, uusi vaellus ruska-aikaan on haaveissa. Matkalla oli sopivasti leirintäalueita, 2 yötä nukuimme kodassa, yhden teltassa. Suurimman osan reitti kulkee luonnonpuiston alueella, joten merkityltä reitiltä ei ole lupa poiketa. Suosittelen ehdottomasti, yksi tähän astisen elämäni parhaista kokemuksista!

Äänestä

Kevo kuulostaa kyllä hyvälle. Kiitos vinkistä.
Lisäinfoa toiveista:
Mieluiten merkitty reitti, mutta suunnistus käy jos käytettävissä on suht hyviä polkuja kulkemiseen. Kestoltaan vaellus saisi olla 3-5 yötä n. 15 km:n päivämatkoilla. Yöpyminen tapahtuisi teltassa, mutta olisi suotavaa, että reitiltä löytyisi muutama laavu, kota tai autiotupa huonojen säiden varalle (esim varusteiden kuivattelua varten). Matkalle kaivataan tunturia/tuntureita, mutta välillä saa olla myös metsää. Tärkeää on myös oma rauha eli ettei joka mutkassa ole vastaantulijoita. Muutamat kulkijat eivät ole haitaksi. Esim. Karhunkierros on käsittääkseni melko käytetty reitti.

Äänestä

Kevon kanjonireitti on varmasti hieno kohde. Heitetään toisena vaihtoehtona vaellus Kiilopäältä Luirojärvelle ja takaisin. Reittinä esimerkiksi Kiilopää - Suomunruoktu - Tuiskukuru - Luirojärvi - Lankojärvi - Rautulampi - Kiilopää. Tai vaikkapa Kiilopää - Rautulampi - Kotaköngäs - Luirojärvi - Tuiskukuru - Suomunruoktu - Kiilopää. Tai joku vastaava variaatio. Autiotupia on runsaasti. Reitit eivät ole merkittyjä, mutta tuvalta tuvalle kulkevien polkujen seuraaminen ei vaadi kummoistakaan suunnistustaitoa. Tuvilla toki lienee muitakin yöpyjiä, mutta maastossa saa varmasti olla varsin rauhassa. Suurimman osa vaelluksesta maastossa telttailu on siis kielletty, mutta autiotupien pihapiirien lisäksi yöpymiskohteita ovat laavut ja tulipaikat, joista jälkimmäisille harvemmin muita yöpyjiä osuu yhtä aikaa. Tunturien huiputusmahdollisuuksia matkan varrella on runsaasti, ja esimerkiksi ajan ja energian riittäessä Luirojärveltä Sokostin huiputtaminen onnistunee kätevästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhuuuu kirjoitti:

Hei!
Olemme puntaroineet yhdeksi häämatkavaihtoehdoksi (kesällä) vaellusta Suomen lapissa. Olisiko täällä lukijoilla hyviä reittisuosituksia useamman yön vaellukselle? Toiveena olisi rauhaa ja kauniita maisemia. Hetta-Pallas väli on jo nähty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu