Madrid -Valencia, matkajuttu

Madrid - heinäkuu 2014 asteita 37 ja olo kuin saunassa :)
Näe ainakin kuninkaanlinnan koristeelliset ja sykähdyttävät salit.
Madrid on metrokaupunki, valitse hotelli pysäkin läheisyydestä. Sol-aukio on yksi solmukohdista. Shoppailualue/myös ravintoloita on Solin luota Callao metroaseman luo. Retiron puistossa ravintoloita (pizza yms.), vesi-jäätelö-kioskeja. Puistossa voi lammella vuokrata veneneen.

Metrolippu T4-lentokentältä keskustaan 5 euroa, varaa matka-aikaa 45 minsaa (vaihtoja). Espanjan kaukojunien "VR" on Renfe (metroasema Atocha Renfe), AVE-pikaluotijunaan on turvatarkastus, laukut läpivalaistaan. Junaliput voi ostaa automaatista, vältät näin toimiston 150 henkilön jonon (liput Valenciaan maksoi noin 70 e/suunta/hlö). Automaatti antaa arvotut paikkaliput, junavaunu oli siisti ja ilmastoitu, businessmäinen. 10 riviä per vaunu. Ole ajoissa junassa, 20 minsaa ennen lähtöä oli matkalaukkujen säilytyshyllykkö jo täynnä. Hattuhyllylle mahtui suuri matkalaukku. Ravintolavaunussa oli pieni jonotuskaaos, juomat ja paninit 13 euroa kahdelle. Juna menee 300 km/h, mutta se tuntui vain pieneltä huojunnalta, hyvin nukkui esim. paluumatkalla :)

Valencia - merenrantaelämää, viehättävässä cityssä marmoriset kävelykadut!
Uimaranta pitkä ja siisti, vedessä sai kahlata aika pitkään ennen kuin vesi oli edes vyötäröllä. Aurinkovarjo 4,10 e/hlö, aurinkotuoli 3 e, aurinkosänky 3.50e. Ei baareja/yleisövessaa joka kohdassa.

Rannalta cityyn metro kestää 20 minsaa, bussilla 30-40 minsaa. Taksi 13 euroa. Metro on todella epälooginen Valenciassa, Madridissa ei eksytty kertaakaan, Valenciassa pahasti. Lipuntarkastajakin tuli kohdattua sunnuntai-iltapäivänä. Jokaisella matkustajalla pitää olla oma lippunsa, älä usko ryhmälippujuttuihin. Valenciassa härkäareena-museo keskellä cityä suurin piirtein :)
0268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Viva espanja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu