ei enää koskaan dsg.tä tai tsi.iitä

http://www.taloussanomat.fi/autot/2014/01/04/volkkarin-dsg-vaihteiston-menetetty-maine/201317540/304 Vastaus oli selkeä: Vaihteisto konstruoidaan kestämään noin 250 000 ajokilometriä ilman tarvetta korjauksiin. Tuo 250 000 kilometriä tarkoittaa Saksassa ainakin Golfin kokoluokassa tämän kilpailijan normeissa myös koko auton suunniteltua elinikää.

Voimme hyvin olettaa, että VW-yhtymän DSG-automaattivaihteistoille on alun perin asetettu varsin samantyyppiset kestävyystavoitteet. Tavoitteita ja tuloksia vertaillessa huomaa, että VW-yhtymä on epäonnistunut surkeasti DSG-vaihteistonsa tuotekehittelyssä. EPÄONNISTUNUT SURKEASTI DSG-VAIHTEISTON TUOTEKEHITTELYSSÄ

mitäpä skeida julli tuhonkin taas sellitelee.

Kaikki automaattivaihteistot eivät välttämättä kestä 250 000 kilometrin ajoa ilman mitään korjauksia. On silti suorastaan ainutlaatuista, että alle 100 000 kilometriä ajettuihin vaihteistoihin joudutaan nyt tekemään tuhansien eurojen remontteja. Niitä ei voi selittää muu kuin suunnitteluvirhe, josta valmistajan pitäisi kantaa täysi vastuu.

Lähipiirissäni ei ole montaa VW-yhtymän tuotetta ja vielä vähemmän DSG-vaihteistoja. Niistäkin vähistä yhden Golfin – vuosimallia 2010 – DSG-automaattivaihteistoa on korjattu tänä syksynä 2 000 eurolla, kun matkamittariin oli kertynyt kokonaista 60 000 kilometriä
13282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kalliiksi tulee halppis skeidan yllä pitäminen

Äänestä

Hyvin ne toimii nykyään, ei mitään ongelmaa vaikka nämä muutama trolli koittaa tehdä kaikkensa.

Äänestä

Juu, joka 250tkm välein joutuu ehkä teettämään remppaa, ei huono.
Outoa on kun näiden trollien lähipiirissä on aina poikkeuksett paljon ongelmia juuri noiden autojen kanssa ja juuri noita autoja onkin kertynyt kaikille tutuille, kavereille jne..

Äänestä
  • Dsg.n pitäisi kestää tuo 250 th.km.mutta kun ei kestä huonoimmillaan edes 50 th.km kun kallis korjaus edessä.ja tuonakaan aikana ei toimi hyvin nykii ja heittelee vapaalle.eikä voi edes kärry perässä peruuttaa.sama koskee myös ylämäkeen..

    Äänestä

käytettynä noita ei kukaan hullu enää osta.ainakaan ilman kunnon takuuta

Äänestä
  • Mielenkiintoista!

    Ajelen työkseni noilla tsi/dsg vaihteisilla ja täytyy myöntää, että yhteen noista peleistä piti koplinkia korjata siinä hiukan toisella sadalla tuhannella, mutta pääasiassa ei mitään ongelmia ole ollut ja täytyy todeta, että DSG tekniikka on sen verran fiksua ja toimivaa, että jossain vaiheessa muut alkaa sitä apinoimaan. Ei kestä kauan. Ja mitä tulee VAG konsernin DSG vaihteistoihin, niin samoja ne kaikki tyyni on konsernin valmistavissa laitteissa.

    Nyt mulla ajossa työkäytössä 1,4 TSI Octavia 140 heppaa ja DSG vaihteistolla, kaikilla nameilla, hinta vähän yli kolkyt donaa, mittarissa vasta 25 t km ja täytyy todeta, ettei auto siitä paljon parane.

    Mutta kirjotelkaa nyt haaveilijat mitä tykkääätte.

    Äänestä

  • Alphons kirjoitti:

    Mielenkiintoista!

    Tsi.n epäonnistumisen vw jo myönti.nyt oli vuorossa dsg.n toteaminen käyttö kelvottomaksi.vw joutui pyytämään aisinin apuun

    Äänestä

  • dsg susi kirjoitti:

    Tsi.n epäonnistumisen vw jo myönti.nyt oli vuorossa dsg.n toteaminen käyttö kelvottomaksi.vw joutui pyytämään aisinin apuun

    Kovasti molempia myydään ja on jatkuvasti liikenteessä, menneestä ajasta ja vanhoista jutuista ei saa millään pönkkään tämän päivän trolleihin.

    Äänestä

valitettavasti nämä ongelmat ovat nykypäivää.esim tm,n kestotestissä 1,4 tsi moottorille riitti 60 th.km ja turbo oli selvä.ja skeidan kestotestissä dsg nykii ja heittelee vapaalle miten sattuu,pari kertaa jo päivitetty mutta ei se auta,kun vakavista suunnittelu virheistä kyse

Äänestä
  • Automaattilaatikot tahtoo joissain tilanteissa nykäistä ja sen tekee poikkeuksetta tekniikasta riippumatta. Turbo on kulutusosa ja kuluminen on kovin kuskikohtaista.
    Kovin noita systeemejä myydään ja missään niitä ei ole kielletty tai ostajat kaikonneet, ainoastaan Suolessa röllien toimesta asia on saanut kovin huomiota. Ei auton ostajat kuitenkaan ole niin tyhmiä, että Suolesta ottaisivat oppia ja se vaikuttaisi auton hankintaan, vaikka Toyotan myyjät niin luulevat.

    Äänestä

no nyt noihin tulee toyotalta aisinin vaihdelaatikot

Äänestä
  • Mitä tekemistä Toyhotalla on Aisinin kanssa. Noita laatikoita on melko monessa automerkissä ja on tiettävästi ihan itsenäinen firma?

    Äänestä

otappa pöljä selvää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aina hajalla kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/autot/2014/01/04/volkkarin-dsg-vaihteiston-menetetty-maine/201317540/304 Vastaus oli selkeä: Vaihteisto konstruoidaan kestämään noin 250 000 ajokilometriä ilman tarvetta korjauksiin. Tuo 250 000 kilometriä tarkoittaa Saksassa ainakin Golfin kokoluokassa tämän kilpailijan normeissa myös koko auton suunniteltua elinikää.

Voimme hyvin olettaa, että VW-yhtymän DSG-automaattivaihteistoille on alun perin asetettu varsin samantyyppiset kestävyystavoitteet. Tavoitteita ja tuloksia vertaillessa huomaa, että VW-yhtymä on epäonnistunut surkeasti DSG-vaihteistonsa tuotekehittelyssä. EPÄONNISTUNUT SURKEASTI DSG-VAIHTEISTON TUOTEKEHITTELYSSÄ

mitäpä skeida julli tuhonkin taas sellitelee.

Kaikki automaattivaihteistot eivät välttämättä kestä 250 000 kilometrin ajoa ilman mitään korjauksia. On silti suorastaan ainutlaatuista, että alle 100 000 kilometriä ajettuihin vaihteistoihin joudutaan nyt tekemään tuhansien eurojen remontteja. Niitä ei voi selittää muu kuin suunnitteluvirhe, josta valmistajan pitäisi kantaa täysi vastuu.

Lähipiirissäni ei ole montaa VW-yhtymän tuotetta ja vielä vähemmän DSG-vaihteistoja. Niistäkin vähistä yhden Golfin – vuosimallia 2010 – DSG-automaattivaihteistoa on korjattu tänä syksynä 2 000 eurolla, kun matkamittariin oli kertynyt kokonaista 60 000 kilometriä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu