Tiedän asperger-syndikkaisena, miten vieraan planeetan tyyppinä mua pidetään kun tupsahdan asioille eri virastoihin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
monella syrjäytyneellä on varmasti esimerkiksi aspergerin oireyhtymä tai neuropsykologinen poikkeavuus. minulla on aspergerin oireyhtymä ja jouduin kasvamaan päihde- ja väkivaltahelvetissä. en ole varma kumpi on vaikuttanut enemmän syrjäytymiseeni, mutta minusta syrjäytyminen on eniten seuraus yhteiskunnallisesta tilanteesta, jossa ihminen saa yhteiskunnan, muiden ihmisten ja jopa läheistensä hyväksynnän vain kahdessa roolissa; orjuuttajana tai tuottavana orjana.
minusta useimmat syrjäytyneet omaavat joitain sellaisia ominaisuuksia, joista olisi terveessä yhteiskunnassa merkittävää rooli. monet syrjäytyneet haluaisivat että ihmiskunta valitsisi vastuullisemman, oikeudenmukaisemman ja rakentavamman elämäntavan tämän varmaan tuhoon johtavan pyramidihuijauksen kaltaisen elämäntavan sijaan. sairas yhteiskunta torjuu tai jopa tuhoaa sellaisia ominaisuuksia omaavat ihmiset olemassaolonsa uhkana.
Kouluttamaton as-typpi oppii kyllä yhteiskunnan reuna-alueella eläessään tuntemaan joidenkin ihmisten eettisen pohjan.
Onhan siinä huonon kohtelun kokijoille hyvätkin puolensa. Raatsii vähemmällä huolella tai porulla luopua lusikastaan kun sille ei enää ole käyttöä.