Kristillisen luomiskäsityksen ainutlaatuisuus

7109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Saamme näköjään lähetyksiä jostain luuppiin jääneestä tilanteesta ihmiskunnan historiassa, missä ehkä aika ja järki pysähtyivät tai jäivät kiertämään kehää. Eikö näitä asioita muka ole jo tarpeeksi käsitelty? Kuitenkin nyt ihan rautakangesta väännettynä: tieteen metodin nousu (käytännön osoittamana kaikista parhaaksi tiedonhankinnan menetelmäksi) aikana, jolloin osaltaan vallitsi silloiseen kristillisyyteen perustuva kulttuuri ei todista mainitun kulttuurin mihinkään ajanjaksoon sidottuja luomiskäsityksiä todeksi.

Äänestä

Uskonnollista dogmatiikkaa jatkettuna uskonnollisella saivartelulla.

Äänestä

Puolimatka näyttää kertovan, että on järjetön ajatus että evoluutioteoria haastaisi luomisteorian (sic), koska evoluutioteorialla ei ole mitään vastausta siihen, miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa eikä sille miten fysikaalinen maailmankaikkeus on hienosäädetty eikä sille miten elämä on saanut alkunsa, koska evoluutioteorian sovellusalue alkaa vasta siitä kun meillä on jo elämä. Ja kuulema sovellusaleeltaankin sillä on tarjolla vain evoluutiotarinoita kuten että kun lehmä pystyy hyppäämään ojan yli, niin jos sille annetaan miljoonia vuosia aikaa, niin se pystyykin hyppäämään Kuuhun.

En vain muista koskaan lukeneeni tuota evoluutiota käsittelevästä kirjallisuudesta, mutta ilmeisesti niin jossakin lukee, kun kerran Puolimatka niin evoluutioteoriaa kuvailee. Olisko lainaus peräisin evoluutioteorian klassikosta Gouldin The Structure of Evolutionary Theorysta tai Dawkinsin Blind Watchmakerista tai Mayrin kirjasta What evolution is vai jopa Futuyman kirjasta Evolution? Jossakin tiedemiesten kirjoittamassa evoluutiota käsittelevässä kirjassa varmastikin evoluutio kuvaillaan juuri noin, kun kerran professorismies estradilla niin kertoo aiheesta, johon hän on sen verran perehtynyt, että siitä julkisesti on väitellytkin.

Äänestä

Tapoi Puolimatka on kasvatustieteilijä joka on lukenut filosofiaa (lähinnä uskontotiedettä) ja on väitellyt tohtoriksi valtiotieteessä. Luonnotieteissä hän samalla viivalla suurimman osan tällä palstalla kirjoittavien kanssa.

Äänestä

TORPPA! TODISTA LUOJA!

Äänestä

Menikö ihastuksesi Leisolaan jo ohi vai antoiko hän rukkaset?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


t-torppa kirjoitti:

http://www.tapiopuolimatka.net/97

TAPIO PUOLIMATKA: TIEDE & KRISTINUSKO

http://www.youtube.com/watch?v=ci8DEap2qII

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu