reino: Suomalaisten kansanmurha alkanut!

Suomen älykkäimmän kansallismielisen Mikko Ellilän sekä aikaansaavimman kansallismielisen Juha Mäki-Ketelän liikkestä savustanut koodinimi "reino" on vaipunut syvään epätoivoon maalaillen perin synkkiä kuvia Suomen kansan tulevaisuudesta. Onko kaikki menetetty, uhkaako spengleriläinen perikato todella Suomen kansaa?

"Mamujengi hakkaa, suvaitsijat suvaitsevat

Ainoa keino estää tällaista tapahtumasta olisi ollut se, että näitä mamunuoria ja/tai heidän vanhempiaan ei olisi ikinä päästetty Suomeen. Viimeisten 25 vuoden ajan lukuisat toisinajattelijat ovat yrittäneet varoittaa suomalaisia siitä, että liian avoin maahanmuuttopolitiikka on tuhoisaa ja johtaa juuri tämän kaltaisiin seurauksiin. Täsmälleen näihin tekoihin. Heitä ei ole kuunneltu.

Nyt alkaa olla liian myöhäistä. Suomalaisiin kohdistuva kansanmurha on jo alkanut.

Ei se murhilla ala. Se alkaa pikkuhiljaa näin. Tämänkertaiset mamujengit herättävät aikansa kohua, ehkä pari päivää. Sitten asia haudataan ja unohdetaan. Vuosien kuluessa vastaavia tapauksia tulee lisää. Lukemattomia. Suomalaislapset tottuvat siihen, että heidän elinympäristössään on agressiivisia mamujengejä, jotka pahoinpitelevät heitä kenenkään puuttumatta asiaan. Suomalaislapset väistävät ja suvaitsevat ja pyytävät anteeksi.

Pikku hiljaa kansanmurha etenee. Kunnes suomalaislapsilla ei ole enää paikkaa tässä maassa. Kunnes suomalaisia ei enää ole." (Jari "reino" Leino 8.10.2014)
13271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pelkäävätkö 5.5 miljoonaa suomalaista kourallista maahanmuuttajia? Kansanmurha? Mitä vit tua? Foliohattu pois päästä ja hieman realismia väliin.

Äänestä
  • Tuntuvat pelkäävän kun kerran eivät uskalla laittaa niitä kuriin.

    Äänestä

  • persut eivät ole koko suomen kansa(onneksi). suurin osa kuitenkin tasapainoista porukkaa.

    Äänestä

Hassunhauska Reino taas vauhdissa, ei mitään uutta, jatkakaa vaan...

Äänestä

OLETTEKO KATSONEET NE VIISI ISIS teloitusvideota joissa Lontoossa
kasvanut Jihadi-John teloittaa vai oletteko niin hörhöytyneet kukkahatuiksi ettette
löydä mitään netistä? edes jihadistien sivuja
mutta lätty lätisee jihadisteja tukien?

OLETTEKO EDES LÖYTÄNEET NE KOLME SUOMALAISTA JOITA
SYYTETÄÄN JIHAD-MURHISTA IBRAHAM JNE.
VAI OLETTEKO VAIN JOTAIN SUKKIA VIHERPUNIKKEJA
VAIKEROIMASSA JOTKA EIVÄT OSAA KÄYTTÄÄ NETTIÄ
RIKOLLISTEN PALJASTAMISEEN KUN MEDIA VAIKENEE JA ESTÄÄ?

1000 miehen joukko ydinaseella pystyy tuhoamaan koko maailman

Oletus on että ISIS-taisteluihin tulee menemään vähintään
10 000
eurooppalaista jihadistia
joista 5000 kaatuu
ja 5000 palaa

ja näistä 10 prosenttia eli 500 aloittaa laajamittaiset terroriteot
siviilejä vastaan samallla värväten uusia

tämä sivu kyllä hävisi heti kuin tuhka tuulee
http://www.helsinginmuslimit.com/

ISIS-videolla on siis teloitettu 5

jokaisen videon lopussa tuodaan niskasta raahaten seuraava teloitettava
viimeksi teloitettiin taksikuski Alan Hennig Manchesterista Englannista

Tämän viimeisen videon lopussa teloittaja

eli Lontoossa kasvanut räppäri Jihadi-John



raahaa niskasta paikalle seuraavan teloitettavan eli amerikkalaisen Peter Kassigin ja ilmoittaa seuraavaksi katkaisevansa tämän kaulan


Peter Kassigin vanhemmat vetoavat teloittajiin, äiti pitää huiviakin
http://www.youtube.com/watch?v=SDKbB3-hdDc

Äänestä
  • nimimerkki sukka viherpunikki. en käsittänyt mikä oli kirjoituksesi "pointti"', mutta tunnut olevan pelokas ihminen. maailmassa tapahtuu kauheuksia jatkuvasti . täytyy siitä huolimatta elää pelottomasti. ellei sinulla ole läheisistä tukiverkkoa, suosittelen ammattiapua.

    Äänestä

Onko Muutos2011 liike niin nykyisen median vedätettävissä
että kun media ei kerro raakalaisista eli vetää teitä silmään Suomessa
te
että pysty lukemaan kansainvälisiä uutistoimistoja oikean infon
saamiseksi?

Turha puhua mistään eduskuntapaikasta kun on iltalehtien seiskan
hesarin ja ylen sensuurin höynäytettävissä

Mitä erittäin mielenkiintoinen ja aktiivinen persoona Junes Lokka tekee
puolueessa Muutos enää?
(Huomasin että hän - kodin perintönä ? - osaa sujuvasti ranskaa
eli Ylen vaalitentissä)
http://jlokka.blogspot.fi/

VERRATKAA SUOMEN SALAILUA JA LÄNSIMEDIAA ja turha selittää
kumpi osaa

ENGLANTI (ja sen kopio USA) on parlamentarismin, demokratian ja ihmisoikeuksien perustuslaillinen kotimaa (toisin kuten esim. Ranska
jossa kuninkaalla oli rajaton valta tuli verinen vallankumous)

Silti niissä rikolliset paljastatetaan ENNEN TUOMIOTA JOPA ENNEN PIDÄTYSTÄ jotta uhreja ja potentiaalisia uhreja voidaan suojella
toisin kuin täällä sensuurissa
YYA-sensuurissa
Venäjän tsaarin sensuurissa
Ruotsin kuninkaan sensuurissa

Katsokaa esimerkki miten tuomitsemattoman rikollisen kaikki
tiedot tatuointeja myöten julkaistaan kun rikos on paha
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12600299#comment-70887467

Äänestä

Hei Homma-Reino! Nämä suoltamasi copyt ovat silkkaa pas kaa! Hieman itsekritiikkiä kiitos.

Äänestä
  • Aluepalauttaja Lehto on palkattu "spam and destroy" -tehtäviin hommalaisten toimesta?

    Äänestä

nimim. der undergang. oletko tosiaan sitä mieltä, että suomalaiset (ei perus) ovat niin avutonta sakkia, etteivät he pärjää muunmaalaisten kanssa.

Äänestä

Maailmassa mutta ei Yle - Hesari - iltalehti

keskustellaan yleisesti

nimimerkin hvn eli kukkahattujen sokeudesta, jossa ei nähdä, että jopa muutama tyyppi eli saksassa koulutetut noin kymmenen saudiarabialaista
tuhosivat Irakin (eli pommittivat ensin tornit alas ja Bush lähetti sotavomat)

Pikkuruisen muutaman tuhannen miehen joukko on tuhonnut muutaman
vuoden itse asiassa muutaman kuukauden aikana

muutaman valtion eli

Irak, Afganistan, Libya, Jemen
eivät ole enää olemassa valtioina
vaan kaaoksessa ja terroristien koulutusleireinä
joista
lähtetään jatkuvalla syötöllä terroristeja mm. Eurooppaan

PARIISITERRORISTI-VELJESPARILLA oli mukanaan mm jonkinlainen
panssaritorjunta-ase sinko ja se oli ostettu Jemenin al Qaildalta

ISIS ja al Qaida hankkivat mm. kidnappauksilla rahaa joten sinkoja tykkejä
ohjuksia ja panssarivaunuja riittää ja Putin niitä myy Iranille
joka levittää niitä
terroristikeskuksiin

Ja kukkis selittee että maailmassa tapahtuu kaikenlaista

MILLOIN OLEMME TOTTUNEET SIIHEN ETTÄ IHMISIÄ TAPETAAN
KUIN LIUKUHIHNALLA JA JOKU KUKKIS KIRJOITTELEE ETTÄ SIIHEN
PITÄÄ VAIN TOTTUA ja muu on vain pelokasta

Lopeta tottuminen
Äänestä islamistien hyysärit ulos

Kuinka islamilainen Boko Haram -terroristiliike Nigeriassa opetti meidät siihen, että NORMAALITILANNE ON TAPPAMINEN
eli että Bagan kylässä pohjois-Nigeriassa voidaan tappaa 2000
(samaan aikaan kun 12 Pariisissa Charlie Charlie Hebdo -hyökkäyksessä),

eikä Bagasta tule uutista

http://www.thedailybeast.com/articles/2015/01/18/when-normal-is-deadly-how-boko-haram-made-us-ok-with-slaughter.html

When Normal Is Deadly: How Boko Haram Made Us Ok With Slaughter
How we live in a world where a terror attack in Paris seems “unthinkable” yet a massacre in Nigeria seems somehow normal.
In the first few days after Boko Haram’s recent attack in the remote village of Baga, most of the news coverage I saw about it concerned the lack of news. Why, the media wondered, was the media not more interested? As many as 2,000 people had been slaughtered, a figure that, if true, would dwarf the number killed in Paris around the same time.

Äänestä
  • Sepi, lopeta.

    Äänestä

Miksi Suomen "lehdistö" ei uskalla kirjoittaa millä mallilla Suomen IHMISOIKEUDET todella on ? Julkinen lakitietokanta FINNLEX : Suomen perustuslaki 118 § ..."Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ... syyteoikeutta EI kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikeudessa.! Kertokaapa minulle LAIN taustat ; kiitos ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Der Untergang kirjoitti:

Suomen älykkäimmän kansallismielisen Mikko Ellilän sekä aikaansaavimman kansallismielisen Juha Mäki-Ketelän liikkestä savustanut koodinimi "reino" on vaipunut syvään epätoivoon maalaillen perin synkkiä kuvia Suomen kansan tulevaisuudesta. Onko kaikki menetetty, uhkaako spengleriläinen perikato todella Suomen kansaa?

"Mamujengi hakkaa, suvaitsijat suvaitsevat

Ainoa keino estää tällaista tapahtumasta olisi ollut se, että näitä mamunuoria ja/tai heidän vanhempiaan ei olisi ikinä päästetty Suomeen. Viimeisten 25 vuoden ajan lukuisat toisinajattelijat ovat yrittäneet varoittaa suomalaisia siitä, että liian avoin maahanmuuttopolitiikka on tuhoisaa ja johtaa juuri tämän kaltaisiin seurauksiin. Täsmälleen näihin tekoihin. Heitä ei ole kuunneltu.

Nyt alkaa olla liian myöhäistä. Suomalaisiin kohdistuva kansanmurha on jo alkanut.

Ei se murhilla ala. Se alkaa pikkuhiljaa näin. Tämänkertaiset mamujengit herättävät aikansa kohua, ehkä pari päivää. Sitten asia haudataan ja unohdetaan. Vuosien kuluessa vastaavia tapauksia tulee lisää. Lukemattomia. Suomalaislapset tottuvat siihen, että heidän elinympäristössään on agressiivisia mamujengejä, jotka pahoinpitelevät heitä kenenkään puuttumatta asiaan. Suomalaislapset väistävät ja suvaitsevat ja pyytävät anteeksi.

Pikku hiljaa kansanmurha etenee. Kunnes suomalaislapsilla ei ole enää paikkaa tässä maassa. Kunnes suomalaisia ei enää ole." (Jari "reino" Leino 8.10.2014)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu