Huonosta koulutuksesta valittaminen/rahat takaisin

Suomi24:ssä kun on itseoppineita lakimiehiä ja muita asiantuntijoita, niin ajattelin kysäistä onko kenelläkään tietoa tai kokemusta seuraavanlaisesta ongelmasta:

Kyseessä on ammattioppilaitoksen järjestämä maksullinen aikuiskoulutus näyttötutkintoperiaatteella. Koulutukseen on sisältynyt muutamia lähipäiviä (lähinnä diipadaapaa, mutta muutama ihan asiallinenkin aihe), valinnaisiin aineisiin liittyvä lähiopetusviikko, itsenäistä opiskelua ja työssäoppimista.
Koulutukseen pääsyn edellytyksenä oli jonkinlainen kokemus, koulutus tai muuten kerätty tietotaito alalta. Kyseessä siis sisustusala ja oma kokemukseni oli kesätyöt tutun maalausfirmassa lähinnä ulkomaalauksia tehden.

Alkuun kaikki olivat intopiukeina ja motivoituneita, mutta koulutuksen edetessä ja tason laskiessa motivaatio ja into on laskenut nopeammin kuin lehmän häntä.

Lähiopetusviikko omassa aiheessani, pintakäsittelyissä, osoittautui pettymykseksi kaikkien ryhmäni jäsenten kohdalle. Osalla oli maalarintutkinto, osalla yhtä vähän kokemusta kuin minulla ja osalla ei minkäänlaista kokemusta. Tämän aiheen opettaja ei juurikaan opettanut, vain käski maalata tai tapetoida jonkun seinän, mutta siihen ohjeet käytännössä loppuivatkin. Laatoituksen opetus osoittautui täydeksi katastrofiksi, sillä itse tein työn lähinnä kokeneen koulukaverini ohjeilla opettajan ollessa jossain muualla. Lähiopetusviikon aikana kerroimme omalle opettajallemme epätoivostamme, koska emme olleet oppineet juuri mitään, ja vastaus oli, että eihän näitä täällä koulussa opitakaan vaan työharjoittelussa!

Noh, ei siinä vielä kaikki! Valmistumispäivä on pian ja viimeiset näytöt jäljellä olevista hommista vielä suorittamatta. Näyttöpäivä pitää ilmoittaa opettajalle 3vk ennen tapahtumaa, jotta hän voi hankkia tarvittavat arvioijat ja vahvistaa näyttökohteen sopivuuden. Opettajamme päätti kuitenkin pitää kahden viikon loman syyslomaviikon jälkeen, vain kuukausi ennen valmistumispäivää. Oletimme kaikki, että hänkin on täysillä tsemppaamassa meitä opiskelijoita loppurutistukseen ja viimeisiin näyttöihin, mutta toisin kävi. Itselläni on pallo täysin hukassa, koska näyttökohdetta ei vieläkään ole ja tässä vaiheessa näyttö olisi väkisinkin viimeisellä kouluviikolla. Opettaja on aiemminkin tuntunut ei-niin-kannustavalta ja kuittaa lähes kaiken kritiikin sillä, että me olemme aikuisopiskelijoita (ikähaitari 20-50) ja meidän pitäisi tietää nämä asiat. Itse taas oletin, että koulu pitää huolen, ettei valitse koulutukseen epäpäteviä vaan sisään päässeet ovat koulun mielestä tarvittavalla tasolla taidoissaan. En todellakaan voinut tietää, että koulu pistää kaiken oppimisen työharjoitteluiden piikkiin ja jos harjoittelupaikassa et pääsekään tekemään ja oppimaan jotain, se on täysin sinun vikasi.

Koulutus on maksanut 500e, jonka lisäksi tutkintomaksut 58e. Näiden lisäksi on ollut pakollisia, asiakkaalle maksullisia töitä. Esimerkkinä myymälätilan/näyteikkunan somistus ilman todellista tietotaitoa aiheesta, ja asiakkaan piti tästä maksaa. Opettaja vain voivottelee, että kyllä kai kaikki tietävät ettei mitään enää saa ilmaiseksi, jos joku ilmaisee erimielisyytensä toistaitoisten oppilaiden töillä rahastamisella.

Käpy on palanut moneen otteeseen enkä voi olla kiroamatta sitä, miten paljon paremmassa rahatilanteessa ja elämäntilanteessa voisin olla, jos en olisi koko koulutuksesta kuullut vaan olisin ollut tämänkin ajan töissä.
Onko kenelläkään siis tietoa, voiko tälläisesta kalliin leikkikoulun koulutuksen huonosta laadusta valittaa muualle kuin opettajalle, joka ei ota kritiikkiä kovinkaan rakentavasti? Tällä hetkellä näyttää hyvin vahvasti siltä, etten ehdi suorittaa viimeistä näyttöä ennen valmistumispäivää ja jos työnhakuni tuottaa tulosta, tämä roska saa minun puolestani jäädä kyllä kakkoseksi.

Kiitos jos jaksoit lukea ja vielä vastatakin jotain, tarkentavia kysymyksiä saa esittää!

T. Epätoivoinen opiskelija
0192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Käpy palaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu