Onko muita jotka ovat lähdössä maaliskuussa Meksikoon?
Ja osaisiko joku kertoa esim millainen sää maaliskuussa on.
Ja osaisiko joku kertoa esim millainen sää maaliskuussa on.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
saattaa olla että sataa, tai saattaa olla ettei sada. Voi että tuulee mutta ei välttämättä tuule. Voi olla että on kuuma mutta ei välttämättä. Kylmä ei ole, se on varmaa. Luntakin on varmasti vähemmän kuin suomessa.
Tänä vuonna olimme maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Saavuttaessa satoi hieman, viikon päästä tuli seuraava sade ja lähtöpäivänä satoi. Muutoin aurinkoa, joka on todella voimakasta, eli riittävät kertoimet rannalle sekä hattu tai huivi päähän. Nyt menemme helmi-maaliskuun vaihteeksi kahdeksi viikoksi. Aion pakata nytkin iltoja varten ohuen neuletakin, sadepäivien jälkeen illat olivat selkeästi viileämpiä. Sää on aivan ihana, joten ei kannata murehtia tässä vaikka sääennusteet lupailevat sadetta :)
Maaliskuun puolessavälissä olisi lähtö Playa Del Carmeniin pariksi viikoksi :) minne on ketjun aloittajalla matka?
Playa del carmeniin myös 15.3 riu tequilaan 2 viikoksi.
Samapa on hotellikin :)
Oletteko käyneet aiemmin Meksikossa vai onko myös ensimmäinen kerta niinkuin meillä? :) Mukavaa loman odotusta!
Neljä talvee ollaan nyt oltu thaimaassa, eka kerta meksikossa :) Kirkkaat vedet ja sukeltaminen odottaa :) Mukavaa loman odotusta myös teille
Meillä myös kaksi viimeisintä lomamatkaa on suuntautunut Thaimaahan ja nyt halusimme nähdä uusia maisemia ja Meksiko on jo hetken aikaan kiinnostanut kovasti.
Samaan hotelliin suunnataan mekin, tosin jo 8.3. :)
Meksikossa ei olla aiemmin käyty mekään, Karibian alueella kylläkin.
Sukeltaminen mielessä myös, tosin jos kerran pari ehtisi, lapsen ehdoilla mentävä...
Mukava tietää että on muitakin suomalaisia samaan kohteeseen tulossa. Mukavaa loman odotusta teillekkin.
Mukava tietää että on muitakin suomalaisia samaan kohteeseen tulossa. Mukavaa loman odotusta teillekkin.
Täälläkin olisi lento Meksikoon 8.3! Ei olla aikaisemmin oltu, joten mielenkiinnolla odotetaan! Meidän hotelli on Akumalin ja Tulumin lähellä. Hyvää matkan odotusta teille!
Tässähän on 2014 vuoden ketju
Meksikossa ei ole kovin sateista, kuten varmaan tiedätkin, myös varsninaista vuodenaikojen vaihtelua ei ole. Ilmasto on siis aina suloisen lämmin! Minne päin Meksikoa olet matkassa? Suosittelen käväisemään myös meille eksoottisen maan pääkaupungissa, joka ei ole niin kovapintainen ja kuuma kuin tavallisesti kuulee. Varovaisuuteen toki on sielläkin syytä, kuten kaikkialla Keski-Amerikan alueella... olethan eräiden silmissä varakas (vaalea) turisti. Pääkaupunki kuitenkin tarjoaa mukavassa määrin nähtävyyksiä, onhan sillä ikää jo satoja vuosia. Parhaat ostospaikat on poikkeuksetta joka puolelta löytyvät katumarkkinat, älä kuitenkaan odota löytäväsi niiltä designtuotteita, upeita paikallisia käsitöitä kylläkin!
Tarkemmin voit lukea Mexico Cityn luonteesta, ilmastosta, historiasta jne. alla olevasta lähteestä (se on muuten siellä käyneen kirjoittama!):
http://blog.lomakohde.org/search/label/meksiko
Parin viikon pakettimatkaajaa tuskin saat lähtemään, ne makaa siellä ai-hotellin laverilla..