Virossahan todellisuudessa kaikki rakennusfirmat saavat isoja tilauksia valtiolta. Valtio rahoittaa tietenkin hankkeet EU:n rakennerahastoista lypsetyillä tuilla. Nämä yhtiöt saavat hankkeet lahjomalla virolaiset kierot poliitikot. Työt tehdään tietenkin pimeästi jotta päästää neuvostovuosien kurjuuden jälkeen mersun hyttiin. Tätä paskakulttuuria virolaiset ovat tuomassa Suomeen. Suomessahan esimerkiksi YIT ja Skanska kilpailevat urakoista täysin rehellisesti ja maksavat veronsa valtiolle laillisesti.
Viron niin sanottu kapitalistinen markkinatalous
rajat kiinni
7208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta skanska ja yit käyttää pimeää työvoimaa ja ostavat työt halvalla virolaisilta ja yleensä skanska ja yit maksavat rahat pimeänä että on ne kyllä aika rehellisiä. Voisivat palkata semmosia suomalaisia alihankinta firmoja.
Maassa maan tavalla.
TAMPIO! Suurimmat Suomessa toimivat rakennusfirmat on Ruotsalaisia. Skanska, NCC ja Peab ainakin. Suomi on tällainen ryysyranta, jos ruotalaiset vetää businekset pois, niin nälkään kuollaan. Aina täällä oltu joko ryssien tai swedujen elätettävänä. Hyvä puoli siinä on ollut, että on totuttu näkemään nälkää ja sitä kautta meistä on tullut sitkeitä. Toisaalta osa (taustaltaan Venälaiset) on aika kovia ruikuttamaan ja kadehtimaan. Onneksi pettua riittää !
Missä puhuttiin minkään asian koosta, typerä voroloinen. Markkinaosuudet Suomessa jakautuvat suhteellisen tasaisesti.
Sanonko mikä jakautuu tasasesti sun päässä?!
Aloittaja ei näköjään tunne yhtään mitään Suomen omasta "hyvä veli-järjestelmästä" joka meillä on ollut aina. Sitä sanotaan myös kotimaisen työn tukemiseksi.
Suomessa puututaan korruptioon jatkuvasti, Virossa valehtelu ja varastaminen ovat kansanhuvia.