Edelleen minun täytyy ikäväkseni todeta etten täysin luota Tapolaan. Vaikka nyt viime aikoina onkin ollut selviä merkkejä paremmasta havaittavissa niin toivon silti ettei se Karri Kiven tulo Tapparaan jo tällä kaudella oliskaan ollu ihan tuulesta temmattu juttu.
Kun vielä saatais Kivi jäämään Tapparaan vaikka kahdeksi seuraavaksi kaudeksi niin se tuntuis jo vähänkin liiankin hyvältä ollakseen totta. Annetaan nyt silti työrauha nykyiselle valmennukselle ja elätellään yhä toiveita että ei anneta liikaa tasoitusta muille jengeille tälläkään osa-alueella.
Nyt kun vielä tehtiin uusi huippuhankinta (Tömmernes) niin mielestäni olisi hieman liian suuri riski mennä tämän kauden loppuun asti Tapolan johdolla tällaisella huippurosterilla ja vielä 60-vuotisjuhlakaudella. Toisaalta nyt alkaa kyllä olla jo liian myöhäistä alkaa vaihtamaan valmentajaa joten ehkä jatketaan Tapolalla ja toivotaan parasta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei mitään hätää mestaruuden suhteen. Jos veikkaauksessa olisi kohteena mestaruus, niin löisin ehdottomasti kaikki rahani tapparalle. Muilla ei ole mitään jakoja pleijareissa.
Jep! Vielä kun vähän parannetaan niin Tapparan keväästä tulee pitkä mutta vähäotteluinen sillä kaikki ottelusarjat tulee menemään Tapparalle suoraan 4-0 eli Tappara pelaa itsensä suvereeniksi mestariksi. Kyllä kolmas kerta toden sanoo!
Saat 4 kpl Duracell Ultra paristoa vain 1 eurolla! http://fi.quizonaut.com/campaigns/build/?id=BAA5C283-572D-4EDE-BAFD-BE51021733EE&ref=PA_FP&aid=e1f1b72a&bid=a6a5c28c
On kyllä jo hyvän aikaa näyttänyt siltä että joudun vielä ottamaan sanojani takaisin mitä tulee Tapolan kykyihin päävalmentajana mutta katsotaan nyt ensin runkosarja loppuun ja kuinka käy pleijarien ekalla kierroksella. Sekin jos mennään 4 parhaan joukkoon niin ei voida enää puhua ihan totaalisesta epäonnistumisesta.
Siitä huolimatta vaikka lopullinen sijoitus olis neljäs vaikka pettymys se toki olis.
Paremmin Tappara pelasi ku Ilves