Puppua...

Kun näitä kirjoituksia katselee, niin väistämättä tulee mieleen, että kuvatut tapahtumat ovat vain kirjoittajien fantasiaa eikä todellista pikkujoulutoimintaa.
Itse olen ollut monien firmojen pikkujouluissa elämäni aikana enkä mihinkään täällä kuvattuihin pettämisilmiöhin ole törmännyt - en ainakaan havainnut :)

Viinaa sen sijaa on kulunut ja muita hauskuuksia tehty. Yleensä ryypiskely on aloitettu heti puolenpäivän jälkeen ja viety huippuunsa itse pikkujoulupaikassa. Siltikin moraali on säilynyt ja vaan tanssittu ja pidetty hauskaa. Tosin itse olen syyllistynyt pikkutuhmuuksiin joista esimerkkinä menneiltä vuosilta:
- kuseminen firman viherkasvien juurille
- lumen tunkeminen pihalla seisovan vartiointiliikkeen auton sisätiloihin puoliavoimesta ikkunasta (vartija itse ei luonnollisesti ollut paikalla :)
- liikennemerkkien varastaminen ja vieminen eri paikkoihin (tätä tapahtui opiskeluaikojen pikkujoulubileiden kotimatkalla muutaman muun hullun kanssa)
- huoltoasemien "kauppalippujen" laskeminen alas ja siirtäminen esim. jonkun talon lipputankoon (ks. edellisen bulletin kaltainen tilanne).

Siis mitään moraalittomuuksia ei ole tehnyt juuri kukaan - mitä nyt pientä kiusaa.
3571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

huvittavia nämä sun pikku jäynät!on hyvä tietää,että löytyy vielä näitä miehiä joilla on selkärankaa ja moraalia!

Äänestä

Eipä ole meidänkään pikkujouluissa mitään pettämisjuhlia nähty. Pikkutuhmuudet ovat rajoittuneet amatöörimäisiin strippausesityksiin ja mahdollisesti sylissä istumiseen. Enpä muista hirveästi suuteluitakaan nähneeni.

Yllä oleva koski siis varattuja. Olin ennen töissä paikassa, jossa oli paljon nuoria sinkkuja. Silloin pikkujouluissa saattoi tapahtua enemmänkin, mutta mitään moraalitontahan homma ei ollut, kun ketään ei petetty. Poistuin itsekin joskus kahdenkeskisille jatkoille muutaman kerran - siis silloin, kun vielä sinkku olin.

Suurin osa tämän palstan jutuista on varmasti keksittyjä. Ihmisten fantasioita, joita he eivät koskaan toteuta...

Äänestä
  • Itselläni on suurinpiirtein samanlaiset kokemukset. Sinkkuna ollessa saatoin pikkujouluista tai tilinpäätösjuhlista sinkkunaisen kanssa päätyä sänkyyn mutta huomasin, että ei ole oikein hyvä idea "syödä kuormasta" joten senkin lopetin parin kokeilun jälkeen. Naimisiin mentyä eipä ole oikein ollut tilaisuuksiakaan täällä kuvailtuun toimintaa. Ilmeisesti ulkonäkö suojelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Claus Santanen kirjoitti:

Kun näitä kirjoituksia katselee, niin väistämättä tulee mieleen, että kuvatut tapahtumat ovat vain kirjoittajien fantasiaa eikä todellista pikkujoulutoimintaa.
Itse olen ollut monien firmojen pikkujouluissa elämäni aikana enkä mihinkään täällä kuvattuihin pettämisilmiöhin ole törmännyt - en ainakaan havainnut :)

Viinaa sen sijaa on kulunut ja muita hauskuuksia tehty. Yleensä ryypiskely on aloitettu heti puolenpäivän jälkeen ja viety huippuunsa itse pikkujoulupaikassa. Siltikin moraali on säilynyt ja vaan tanssittu ja pidetty hauskaa. Tosin itse olen syyllistynyt pikkutuhmuuksiin joista esimerkkinä menneiltä vuosilta:
- kuseminen firman viherkasvien juurille
- lumen tunkeminen pihalla seisovan vartiointiliikkeen auton sisätiloihin puoliavoimesta ikkunasta (vartija itse ei luonnollisesti ollut paikalla :)
- liikennemerkkien varastaminen ja vieminen eri paikkoihin (tätä tapahtui opiskeluaikojen pikkujoulubileiden kotimatkalla muutaman muun hullun kanssa)
- huoltoasemien "kauppalippujen" laskeminen alas ja siirtäminen esim. jonkun talon lipputankoon (ks. edellisen bulletin kaltainen tilanne).

Siis mitään moraalittomuuksia ei ole tehnyt juuri kukaan - mitä nyt pientä kiusaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu