Hei
Varmaan tuttu tilanne monelle toimistotyöläiselle.
Olen taloushallinnon töissä yksityisessä firmassa, jossa työt koostuvat lyhyistä toimeksiannoista, joista laskutetaan kiinteällä veloituksella asiakasta. Pikkuhiljaa töissä pidempään olleena olen alannut tajuamaan kuinka paljon enemmän töitä oikeasti teen kuin muutama muu työntekijä. Ikävä kyllä, tiedän myös, että heidän palkkansa ovat samat ja osalla jopa parempi kuin minulla. Koulutus, kokemus ja yms tekijät ovat samankaltaisia kaikilla työntkeijöillä.
Asiakasjärjestelmästämme saa suoraan raportin, mistä selviää kaikkien työntekijöiden tekemät työt. Tästä onkin sitten helppoa katsoa, että olen tehnyt noin 150 toimeksiantoa, kun nämä muutamat muut työntekijät ovat tehneet noin 80 toimeksiantoa vuodessa. Pomo väittää kehityskeskusteluissa kirkkain silmin, että tuloksia ei pysty vertailemaan eli palkkaa ei tipu yhtään enempää teki sitten paljon tai vähän töitä.
Kaiken huipuksi nämä muutamat työntekijät esittävät päivän kiireistä ja jättävät projekteja viimetinkaan, minkä verukkeella pääsevät "jäämään" ylitöihin. Lopputuloksena tienaavat siis reilusti enemmän kuin minä pienemmällä työmäärällä.
Mitä pirua tässä pitäisi tehdä? Alkaa vedättämään ja luistamaan töistä samalla tavalla? Vaatia kovempaa palkkaa uhkaamalla, kun muu ei auta? Vaihtaa työpaikkaa?
Ottaa vaan pirusti päähän mutta ei viitsisi tehdä itsestä sitä "hankalaa" työntekijää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos tulit muita myöhemmin firmaan sinut otettiin juuri siksi että joku tekisi ne työtkin. Vai mitä luulit. Sitten? Ei mitään jos et saa sitä parempaa työpaikkaa. Toimeksiantoja pystyy vertailemaan tietyin kriteerein, johan se on pakko kun sellaisia ottaa vastaan mutta työntekijällä ei ole oikeutta tietää.
Vaihda työpaikkaa
Rupea laiskottelemaan itsekin. Ei tunnolliset ja ahkerat kiitosta saa. Tämän olen itsekin oppinut. Sotii kyllä omaatuntoa vastaan, mutta minkäs teet.