Leikkaukset ovat myrkkyä Suomen taloudelle

Oikeiston leikkausinto ei johdu Suomen velasta, vaan halusta viedä maa isompaan yksityisomistukseen. Kuntapalvelut yksityisille, jolloin on suuri riski, että palvelut tulevat kansalaisille kalliinmiksi. On paljon huonoja esimerkkejä, missä yksityiset firmat ovat epäonnistuneet täysin palvelujen suhteen, mutta rahat on kääritty veroparatiiseihin. Suomen velka on samansuuruinen, kun yleensä kehittyneissä länsimaissa, velka on oikein käytettynä talouden hyvä tuki. Suomi saa velkaa miinuskorolla, eli inflaatio syö siitä osan. Elvytyksellä tarkoitetaan vältttämättömien hankkeden tekemistä nyt, kun talous kulkee hitaasti eteenpäin, ne siis piristävät taloutta, tuovat työtä työttömille. Valtion rooli täytyy säilyttää vahvana, sen täytyy olla niin vahva, että se voi vaikuttaa etenkin kriisitilanteissa maan talouteen. Täytyy huomata, että alikehittyneissä köyhissä maissa ei ole, velkaa. Velkaa käyttämällä voidaan edistää taloutta ja luoda uutta työtä työllisyyden parantamiseksi.
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

perustulolo!

Äänestä

Monet taloudenasiantuntijat pitävät elvytystä järkevänä talouden piristäjänä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


arkirealismi kirjoitti:

Oikeiston leikkausinto ei johdu Suomen velasta, vaan halusta viedä maa isompaan yksityisomistukseen. Kuntapalvelut yksityisille, jolloin on suuri riski, että palvelut tulevat kansalaisille kalliinmiksi. On paljon huonoja esimerkkejä, missä yksityiset firmat ovat epäonnistuneet täysin palvelujen suhteen, mutta rahat on kääritty veroparatiiseihin. Suomen velka on samansuuruinen, kun yleensä kehittyneissä länsimaissa, velka on oikein käytettynä talouden hyvä tuki. Suomi saa velkaa miinuskorolla, eli inflaatio syö siitä osan. Elvytyksellä tarkoitetaan vältttämättömien hankkeden tekemistä nyt, kun talous kulkee hitaasti eteenpäin, ne siis piristävät taloutta, tuovat työtä työttömille. Valtion rooli täytyy säilyttää vahvana, sen täytyy olla niin vahva, että se voi vaikuttaa etenkin kriisitilanteissa maan talouteen. Täytyy huomata, että alikehittyneissä köyhissä maissa ei ole, velkaa. Velkaa käyttämällä voidaan edistää taloutta ja luoda uutta työtä työllisyyden parantamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu