Ollaan yritetty mieheni kanssa melkein 2 vuotta lasta, ja nyt kun olisi viikon päästä ollut lapsettomuustutkimukset, teinkin positiivisen raskaustestin. Viime viikon tiistaina luulin menkkojen alkavan, koska perinteiset menkkakivut tulivat, joihin otin heti buranaa jotta pystyin olemaan töissä. Vuoto ei kuitenkaan alkanut, vaan tamppooniin tuli 2 päivänä todella vähän ruskeaa vuotoa. Menkkakivut jatkuivat kuten normaalistikin menkkojen aikana 3 päivää, tosin paljon niukempina. Raskauspahoinvointi alkoi myös viime viikolla, joudun menemään töihin jo aamu 6, ja ensimmäiset aamutunnit ovat tuskaa.. Olo on samanlainen kuin olisin juonut edellisiltana pullollisen viiniä. Kuumia aaltoja, päänsärkyä ja etovaa oloa. Päivällä ja illalla olo aina helpottaa, enkä silloin juuri kärsi pahoinvoinnista. Rinnat ovat todella kipeät ja turvoksissa, kipu tosin alkoi jo noin 2 viikkoa sitten, ja rintoihin tuli möykkyjä. (Ihan kun sisällä olisi jokin implantti..) Möykyt ovat kadonneet, mutta kipu on edelleen todella kova. Etenkin vasempaan rintaan vihloo kuin puukolla pisteltäisiin..
Jatkuisivatko raskausoireet yhä jos raskaus olisi mennyt kesken? Minulla on ollut monia vuosia sitten yksi tuulimuna raskaus, jolloin en muista kärsineeni juuri minkäänlaisista raskausoireista.
Soitan ensi viikolla lääkäriin, mutta stressaan asiaa todella paljon, tuntuisi niin kurjalta jos 2 vuoden yrityksen jälkeen olisi viimein tärpännyt, mutta kyseessä olisi taas vaan keskeytynyt keskenmeno. :(

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisäisin vielä, että ei varmaan kannata perua tuota ensi viikon aikaa naistentautien poliklinikalle, koska siellähän sitten voidaan selvittää miten on käynyt.. ?