Suomalaisten kärsimykset viime vuosituhannella

Leppoisasti_TOTUUTTA_



Kaikin keinoin valtaajien 5 %:n 'jätöksetkin' koettavat saada Suomen kansan

muutettua idiooteiksi tai aivan jollain tavalla halveksittaviksi, huonoiksi.

Se on sitä demonisoimista.

Heitä voitiin 'KÄYTTÄÄ' vain tehtaiden Ströbergin tupakkatehdas, Hartwallin limutehdas,

Fazerin karamellitehdas ynnä muiden vastaavien KANSANTERVEYTTÄ vievien tehtaiden työläisinä, ja samlla nuo tehtaat tuottivat miljarditilit Luxemburgiin, Keyman-saarille ynnä muihin veroparatiiseihin.

Totuus on se, että yllättäen maahamme tunkeutuneet valtaajat hävittivät suomalaisen sivilisaation, raunioittivat maan ja kansan varallisuuden, pakottivat miehet pois, sotimaan Ruotsin suurvaltapyrkimysten vuoksi pitkin ja poikin Eurooppaa ,oiden sotatantereille vuosi paljon suomalaisten miesten verta.

Valtaamansa maan jakoi kuningas omille suosikeiöleen, antoi heille 'aatelis'-arvon, jonka piti osoittaa että ovat parempaa väkeä. Suomalaisia tarvittiin työläisiksi.

Kansamme köyhtyi, kurjistui niiden melkein 700 alistuksen vuoden aikana, sairaudet tulivat.


Sitten Suomi joutui Venäjän NL valtaamaksi.

Se oli kauhea viime vuosituhat.
7101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvinvoitivaltion säilyttämistä suomalaiset tukevat maksamalla veroja.

Suomenruotsalaisten VEROTTOMAT säätiöt, veroparatiisi-tilit Luxemburgissa ja muissa veroparatiiseissa ovat väärää veropakolaisuutta, mitä Wahlroosin Björn nyt lisääkin on tehnyt.

SE ei ole OIKEIN.

Mitään muuta minulla ei heitä vastaan ole - kuin se, että eivät enää yrittäisi vääristellä historiaa, että myöntävät, mitä ruotsalaiset tekivät v. 1155 - 1809,

ja lakkaavat yrittämästä suomalaisten pitämistä "bakom ljuset'', valon takana

valehtelemalla ja veroja kiertämällä.

Äänestä

" Hihihihihihi

VERONMAKSUA ->>> PAKOOON ->>>> vain kiireesti ->

Me aateliset ja kuningaat ja muut ollaaan nii viisaita ->>>>>>"

................................................................>>>

Ja kun tuohon lisätään naaruri-kansan pakkokäännytys uskontoon kolmella sodalla

armeijoineen ja aseineen, tappamisineen,

ja sen jälkeinen historiankirjoitus vääristeltynä omaksi edukseen,

suomalaisen sivilisaation tuhoaminen, kansan verottaminen ja kurjistaminen, miehien sotiin ottaminen ja pakottaminen, noitavainot käryävinen nuotioineen...

Ja sitten valtaajien uskottelu, miten he ovat "aatelisia" eli "bättre folk" --- sehän on naurettavaa!

MITEN muka nuo "aateliset siniveriset", jotka (kuninkaatkin) tappelivat ja sotivat keskenään toisiaan tappaen... vallanhimosta väärällään - miten he muka olisivat ""parempia""?

Ei minullakaan muuten mitään ole ketään vastaan, mutta saisivat jo parantaa tapansa.

Äänestä

Suomenruotsalaiset verovapaat säätiöt, lastensairaalan keräyskin on säätiöhuijaus,
kaikenlainen veronkierto on veroparatiisi-tileineen on heidän agendallaan,
luottamista ... suomenruotsalaisiin ..... ei ole .

>>Hyvinvoitivaltion säilyttämistä oikeat suomalaiset tukevat maksamalla veroja.

Suomenruotsalaisten VEROTTOMAT säätiöt, veroparatiisi-tilit Luxemburgissa ja muissa veroparatiiseissa ovat väärää veropakolaisuutta, mitä Wahlroosin Björn nyt lisääkin on tehnyt.

SE ei ole OIKEIN.

Mitään muuta minulla ei heitä vastaan ole - kuin se, että eivät enää yrittäisi vääristellä historiaa, että myöntävät, mitä ruotsaaiset tekivät v. 1155 - 1809,

ja lakkaavat yrittämästä suomalaisten pitämistä "bakom ljuset'', valon takana

valehtelemalla ja veroja kiertämällä.<<

Äänestä
  • Suomalaiset YLLÄTETTIIN Ruotsin hullun kuninkaan tehdessä suurvaltaa Ruotsista.

    Suomalaiset elivät rauhallista elämäänsä järviensä rannoilla kalastellen, rakennellen talojaan lastensa ja perheensä suojaksi, laulurunoutta yhteisenä harrastuksenaan pitäessään.

    Ruotsalaiset hävittivät suomalaisen sivilisaation täältä, köyhdyttivät raskaalla verotuksella, pakottivat miehet sotiin Eurooppaan, kurjuuden mukana tulivat sairaudet, ruotsalaiset raakalaiset taannuttivat suomalaisten sivistyksen, sillä ruotsalaisten sotaisten, maakuopista nostettujen ja pakotettujen sotilaiden julmuus oli raakaa.

    Ja piispat mustissa kaavuissaan olivat homoseksuaalisia pedofiileja kupan, syfiliksen ja gonorrhean saastuttamia pelottavia, vääristyneitä ihmisiä.

    Äänestä

  • Totuus_esiin kirjoitti:

    Suomalaiset YLLÄTETTIIN Ruotsin hullun kuninkaan tehdessä suurvaltaa Ruotsista.

    Suomalaiset elivät rauhallista elämäänsä järviensä rannoilla kalastellen, rakennellen talojaan lastensa ja perheensä suojaksi, laulurunoutta yhteisenä harrastuksenaan pitäessään.

    Ruotsalaiset hävittivät suomalaisen sivilisaation täältä, köyhdyttivät raskaalla verotuksella, pakottivat miehet sotiin Eurooppaan, kurjuuden mukana tulivat sairaudet, ruotsalaiset raakalaiset taannuttivat suomalaisten sivistyksen, sillä ruotsalaisten sotaisten, maakuopista nostettujen ja pakotettujen sotilaiden julmuus oli raakaa.

    Ja piispat mustissa kaavuissaan olivat homoseksuaalisia pedofiileja kupan, syfiliksen ja gonorrhean saastuttamia pelottavia, vääristyneitä ihmisiä.

    Oletko täysi järkinen.
    Minkä ikäinen olet kerro taustasi ja miksi uhoat.

    Äänestä

  • sopii.esitellä kirjoitti:

    Oletko täysi järkinen.
    Minkä ikäinen olet kerro taustasi ja miksi uhoat.

    Tämä uhoaja syyttää kaikista vastoinkäymisistämme ruotsalaisia ristiretkeläisiä v. 1155. Hän saarnaa näköjään kaikilla ikäpalstoilla.
    Nuorempien, vasta koulunsa käyneiden pitäisi vastata hänelle ja kertoa, miten historiaa kouluissamme nykyisin käsitellään.
    Tämä raukkaparka ei pääse yli tuosta vuosiluvusta, joten hän lienee kauhea rasitus niin kotona kuin työpaikallaankin.

    Äänestä

Jos SINÄ olet antanut aivopestä itsesi,
älä nyt oleta että kaikki niin tekisivät.
Suomalaisten sorto ja riisto viime vuosituhannella saa tulla näkyviin, esiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leppoisasti_TOTUUTTA_ kirjoitti:

Leppoisasti_TOTUUTTA_



Kaikin keinoin valtaajien 5 %:n 'jätöksetkin' koettavat saada Suomen kansan

muutettua idiooteiksi tai aivan jollain tavalla halveksittaviksi, huonoiksi.

Se on sitä demonisoimista.

Heitä voitiin 'KÄYTTÄÄ' vain tehtaiden Ströbergin tupakkatehdas, Hartwallin limutehdas,

Fazerin karamellitehdas ynnä muiden vastaavien KANSANTERVEYTTÄ vievien tehtaiden työläisinä, ja samlla nuo tehtaat tuottivat miljarditilit Luxemburgiin, Keyman-saarille ynnä muihin veroparatiiseihin.

Totuus on se, että yllättäen maahamme tunkeutuneet valtaajat hävittivät suomalaisen sivilisaation, raunioittivat maan ja kansan varallisuuden, pakottivat miehet pois, sotimaan Ruotsin suurvaltapyrkimysten vuoksi pitkin ja poikin Eurooppaa ,oiden sotatantereille vuosi paljon suomalaisten miesten verta.

Valtaamansa maan jakoi kuningas omille suosikeiöleen, antoi heille 'aatelis'-arvon, jonka piti osoittaa että ovat parempaa väkeä. Suomalaisia tarvittiin työläisiksi.

Kansamme köyhtyi, kurjistui niiden melkein 700 alistuksen vuoden aikana, sairaudet tulivat.


Sitten Suomi joutui Venäjän NL valtaamaksi.

Se oli kauhea viime vuosituhat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu