Voi pojat, haloo!

Mä en kohta enää kestä oottaa sorsastuskauden alkua. Mulla ja Reinolla on jo nyt metsästystamineet yllämme, siis sorsastuskamppeet. Pääsen vihdoin kokeileen uusia kahluusaappaitani tosi tilanteeseen. Ja nuo Reinon uudet maastohousut, ne on niin ihanan piukat pakaroitten kohdalta. Voi meitä poikia kun me päästään paukuttelemaan sinne ryteikköön. PUM PUM, anna Reino pyssyn paukkua, PUM PUM. Mulla niin tekee gutaa kun ajattelen noita metsästystamineita. Kertokaa muutkin, millaisia tamineita ootte hankkinut sorsastuskautta varten ja miltä ne näyttävät yllänne. On tämä metsästys hieno ja miehinen harrastus, vai mitä pojat? Reino tuossa nyt esittelee panosvyötänsä. On se tavallaan aika pelottavankin näkönen mutta kiihottava. Ja muistattekos, että mulla on se nalle puh-logolla varustettu lippiskin. Täytyypä heti lähteä etsimään sitä ja kokeilla peilin edessä, että sopiiko se muiden tamineitten väreihin. PUM PUM, kohta pojat päästään ihan oikeasti paukuttelemaan.
13323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Metsästäjän, kuten myös teidän huvimetsästäjien, tulee aina testata panokset eli ampua tauluun kuvio ja mitata upotus.
Kun aiemmin yhdellä toisella aliaksella kerroit rautahaulien tunkemisesta hanuriin, siinäpä sinulle huvimetsästäjäkaverisi kanssa huvimetsästyksen illanvirkinettä.
Syökää hernekeittoa, kalakukkoa, sipalia ja kirnupiimää, sitten huvimetsästäjäpoikakaverisi tunkee
haulit hanuriin ja ilma-aseellanne kuvion ammuntaa tauluun. Huomoiokaa, että yleisillä ampumaradoilla useasti on sarjatuli kielletty.
Laitathan sitten osumakuviot tänne näytille, niin muutkin huvimetsästäjäpoikakaverisi päsevät osumianne ihailemaan.

Äänestä

Löyty se lippis tuolta kaapista ja siinä on just passelit värit. Reino on jo lähtenyt kotiinsa, mutta me molemmat luvattiin nukkua ensi yö metsästystamineet yllämme, täysi varustus. Voi sorsa lennä jo kohta syysillassa, mulla ihanasti kihelmöi kun aattelen meitä metsästyspoikia siellä ryteikössä ja kaikilla on viimesen päälle varusteet ja kuteet kunnossa.

Äänestä

Sateenkaarihuvimetsästyksissänne, kun lataatte haulisatsin ensin suuhunne ja kielellänne tungette ne yksitellen huvimetsästäjäpoikakaverinne hanuriin, todellakin käyttäkää rautahauleja, ettette altistu suotta syyttä lyijylle.

Äänestä
  • Tällä palstalla valaistaan metsästäjien sisäpiiritietoa jopa lyijymyrkytyksien ehkäisystä. Se onkin ainoa ehkäisy, jota huvimetsästäjät tarvitsevat.

    Äänestä

niin silti lähden sorsastamaan ajan koittaessa. Ja ketään kaveria en kaipaa.
Tässä metsästäjät koitetaan leimata homostelijoiksi, mutta tämän palstan pahimmat homostelijat eivät ole metsästäjää nähneetkään muuten kuin päiväunissaan.
Kivat teille.

Äänestä
  • ...siis metsästäjät arvioivat olevansa muiden homostelijoiden päiväunia. Siitähän aloittaja juuri kirjoittaa.

    Äänestä

  • lukea aloitus uudestaan ja ymmärtää lukemasi. Vaikeaa?

    Äänestä

Ketjun aloittaja,v. 2013 palkittu Vuoden Huvimetsästäjä, huvimetsästäjätapojen mukaisesti metsästää vain huvimetsästäjäpoikakaveriensa ruparöörejä,
varsinaisen metsästyksenhän kanssa sillä ei ole mitään yhteistä.

Äänestä

PUM PUM Nyt paukkuu PUM PUM Kyllä me metsästäjäpojat paukutellaan, PUM PUM. Kohta alkaa sorsastus ja mulla on metsästystamineet jo yllä, voi hitsi että että Reino on kiihottava metsästystamineissaan. Kohta paukkuu Reino, PUM PUM

Äänestä
  • Jaa paukkuuko Huvimetsästäjillä pakoputkessa, vai paukkuuko peräpukamat.

    Äänestä

  • On se verraton vekkuli tuo sateenakaaripoitsu, joka lopulta paljasti huvimetsätyksen karvaisen ytimen. Siellä metäsästäjä-pojat iltanuotion sammuttua pääsevät varsinaiseen jahtiin...

    Äänestä

  • ja itse vastaa, niin saa mieleisen lopputuloksen.

    Äänestä

  • pumpumpumpaks kirjoitti:

    On se verraton vekkuli tuo sateenakaaripoitsu, joka lopulta paljasti huvimetsätyksen karvaisen ytimen. Siellä metäsästäjä-pojat iltanuotion sammuttua pääsevät varsinaiseen jahtiin...

    Gutaa se on nuotion lämmössä ja loisteessakin Reinon kanssa pumpata, samalla nuotion veto tuulettaa hanurin katkut taivaalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sateenkaaripoitsu kirjoitti:

Mä en kohta enää kestä oottaa sorsastuskauden alkua. Mulla ja Reinolla on jo nyt metsästystamineet yllämme, siis sorsastuskamppeet. Pääsen vihdoin kokeileen uusia kahluusaappaitani tosi tilanteeseen. Ja nuo Reinon uudet maastohousut, ne on niin ihanan piukat pakaroitten kohdalta. Voi meitä poikia kun me päästään paukuttelemaan sinne ryteikköön. PUM PUM, anna Reino pyssyn paukkua, PUM PUM. Mulla niin tekee gutaa kun ajattelen noita metsästystamineita. Kertokaa muutkin, millaisia tamineita ootte hankkinut sorsastuskautta varten ja miltä ne näyttävät yllänne. On tämä metsästys hieno ja miehinen harrastus, vai mitä pojat? Reino tuossa nyt esittelee panosvyötänsä. On se tavallaan aika pelottavankin näkönen mutta kiihottava. Ja muistattekos, että mulla on se nalle puh-logolla varustettu lippiskin. Täytyypä heti lähteä etsimään sitä ja kokeilla peilin edessä, että sopiiko se muiden tamineitten väreihin. PUM PUM, kohta pojat päästään ihan oikeasti paukuttelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu