ostaa viivotin sille insinöörinpellelle joka piirtelee kaikki Kaarinan tiet spagetiksi. jumalauta kun ei kymmentä metriä suoraa pätkää ja toistensa kohdalle osuvaa risteystä edes teollisuusaslueelta löydä, ja pienet umpitiet . . . teollisuusaslueella jossa on tarkoitus isoilla autoilla liikkua.
Pitäisiköhän kaupunkilaisten kerätä kolehti ja
InssiKoulutukseen
2126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoituksessasi on jonkinverran perää, samoja ongelmia myös asuntoalueilla. Kaikkialla pitää liikkua myös kuorma-autoilla ja monessa paikkaa telibussillakin.
Kavennuksella ja kurveilla tietysti pyritään hiljentämään nopeuksia, mutta samalla liikennöinti vaikeutuu ja reunakivet sun muut hienoudet kärsivät.
Umpiperät kaduilla ovat kaikelle liikenteelle vaikeita takseista lähtien. Kääntöpaikat pieniä ja paljon joudutaan kääntelemään toisten pihoissa, jolloin laatoitukset ja sepelit kärsivät.
Lumityöt käyvät varastoinnin suhteen lähes mahdottomiksi ja haisevat koiranpaskatkin lumikasoissa ikkunan alla pitkään.
Selityksiäkin löytyy miksi Kaarinan kadut ovat pomppulinnoina , taas yritetään hillitä kaasujalkaa.
Hmmmm. se vaan kun ei ole kaupungin tehtävä, ja varsinkaan jos ajatellaan esim. teollisuusalueita, nykyään kilpailu senverran kovaa, että luulisi inssinkin alkavan ymmärtää viivottimen saloja, kun kiertäisi katsomassa ainkeita tyhjiä hallialueita mutkaisten umpiteiden varrella. Ongelma varmaan asuntoalueilla tosiaan myös takseille pelastuslaitokselle jne. nuo koukeroit polut.