voisiko joku vastata?

Miksi mies heti seuraavana päivänä alkoi serustelemaan toisen naisen kanssa? Pääsikö noin nopeasti yli? Ex laittoi meidät yhteen.
3131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vähän on lyhyt pohjustus, mutta sanoisin että laastarisuhde. Miehestäkin tuntunee haavoittuneelta, pettyneeltä, ja ehkä jopa pelokkaalta suhteen päättyminen. Laastarisuhteelta lähdetään sitten hakemaan pettymyksen jälkeen vahvistusta sille että "kyllä mä olen yhä ihan kelvollinen mies" ja/tai hakemaan jonkinlaista suuntaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Tuskin se sun exä toisen syliin hyppäsi sua satuttaakseen millään tasolla. Se on vaan hänen tapansa käsitellä suhteen loppumista.

Äänestä
  • Miestenkin pitäisi olla sen verran rohkeita, että kävisivät sen surunsa läpi ihan itsekseen ja osaisivat kohdata ne pohjamudatkin, niin saisi sitä itseluottamusta siitäkin. Eroa voi käsitellä muutenkin kuin toista ihmistä hyväksikäyttämällä. Ikävä vain sille osapuolelle, joka joutuu olemaan se laastari eli pelkkä pano ja henkinen tuki, kun eronnut ei itse kykene muuta suhteeseen rikkinäisenä antamaan. Itse en ala ikinä seurustelemaan vasta eronneen miehen kanssa, juuri noista em. syistä, kukapa sitä aikaansa tuhlaisi sellaiseen, jolla ei ole mitään annettavaa vaan päinvastoin. Se on tietysti sitten eri asia, jos kaksi eronnutta päätyy yhteen, mutta harvoin se niin on, koska heillä ei ole toisilleen juuri mitään annettavaa, kun kumpaisenkin energiat on finaalissa ja juuri sitä energiaa ja itsetunnon pönkkäähän eronneet ovat vailla.

    Äänestä

  • En kirjottanut pitkää kuin en osaa oikeeseen kohtaan laittaa pilkkuja. Hän syö lääkkeitä ettei tee mieli alkoholia. Hän sanoi silloin kyllä ettei juo mutta ihan sama minulle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinkku2023 kirjoitti:

Miksi mies heti seuraavana päivänä alkoi serustelemaan toisen naisen kanssa? Pääsikö noin nopeasti yli? Ex laittoi meidät yhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu