Työssäkäyvälle/luottotiedottomalle asuntoa

Katsellessani epätoivoisesti näiltä palstoilta apua niin huomasin, että nuoret luottotiedottomat naiset ainakin saavat asunnon. No itse olen 30 vuotias mies, joten ehkä heikommat mahdollisuudet asuntoon. Kokeillaan:

Uusimaa alueella teen siis täyspäiväisesti töitä ylitöitä maksaakseni uo velat joihin menisi noin 2 vuotta. Noita nyt se 3 vuotta maksettu ja kesken en aio yli puolivälin päästyäni jättää. Tulot riittävät hyvin vuokran maksuun ja tiedostaessani asunnon saannin vaikeuden en vuokrasuhdettani vaarantaisi millään.
Juon harvoin ja, jos sen noin 5 kertaa vuodessa teen niin se on juhlapyhinä kavereiden luona. Eli koskaan en omalla asunnollani. Asunnon tarve on erittäin kova ja kiireellinen. Olisi jo kiva töissäkin lopettaa miettiminen "mihin helvettiin menen työpäivän päätteeksi", "missä peseydyn", "missä pesen pyykit", "missähän saisin levätä ihan omassa rauhassa", " miten järjestäisin tapaamisen tyttäreni kanssa".

Olen hiljainen tyyppi, mutta aina ollut työporukoissa pidetty. Tosin sekin elämänmyönteisyys saanut jo kolauksen, kun tätä jatkunut 2 vuotta.

ps. Kaikille tiedoksi, että tiedän luottotietojen menetyksen olevan omaa tyhmyyttä. Siitä en tarvitse tiedotuksia. Ja makselen niitä pois korkojen kera omasta palkastani joka kuukausi.
5258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aivan liian yksityiskohtainen selostelu,jos tollasta vuodatusta laitat asuntohakemuksiin niin voi tosiaan käydä että jäät ilman,ei mitenkään luottamusta herättävä.
Rahalla pääsee :maksa enemmän vuokratakuuta,valitettavasti iso osa vuokranantajista edellyttää kotivakuutusta jota ei kait saa ilman luottotietoja,perseestä toikin ...

Äänestä

Toivottavasti asunto löytyy! Mulla ei ole tarjota asuntoa, luin vain näitä kun itse olen samassa tilanteessa.

Äänestä

Punkkaatko nyt kavereiden luona ? Raskasta vuodesta toiseen. Etsitkö kimppakämppää, huonetta vai omaa asuntoa ? Missä päin olet töissä ? /Mihin pitäisi junalla tai dösällä sujuvasti päästä ? Myös joku yhteystieto ois hyvä olla.
Kyllä ihmisiä jotka haluaisivat auttaa varmasti on.

Äänestä

Jos olet töissä,käy myös sosiaalissa puhumassa jos heillä olisi tiedossa joku ainakin väliaikainen asunto.Tietääkseni joskus majoitetaan myös halvempaan hotelliin (Omenahotelli)ja sinullahan on tulot,etteivät ainakaan koko vuokraa tarvitse maksaa.

Äänestä

Moi.ota yhteyttä 0466/467325 txt.jos ilman mitään tukija pystyt vuokran maksamaan ja olet asiallinen ja työ voin ehkä auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies866 kirjoitti:

Katsellessani epätoivoisesti näiltä palstoilta apua niin huomasin, että nuoret luottotiedottomat naiset ainakin saavat asunnon. No itse olen 30 vuotias mies, joten ehkä heikommat mahdollisuudet asuntoon. Kokeillaan:

Uusimaa alueella teen siis täyspäiväisesti töitä ylitöitä maksaakseni uo velat joihin menisi noin 2 vuotta. Noita nyt se 3 vuotta maksettu ja kesken en aio yli puolivälin päästyäni jättää. Tulot riittävät hyvin vuokran maksuun ja tiedostaessani asunnon saannin vaikeuden en vuokrasuhdettani vaarantaisi millään.
Juon harvoin ja, jos sen noin 5 kertaa vuodessa teen niin se on juhlapyhinä kavereiden luona. Eli koskaan en omalla asunnollani. Asunnon tarve on erittäin kova ja kiireellinen. Olisi jo kiva töissäkin lopettaa miettiminen "mihin helvettiin menen työpäivän päätteeksi", "missä peseydyn", "missä pesen pyykit", "missähän saisin levätä ihan omassa rauhassa", " miten järjestäisin tapaamisen tyttäreni kanssa".

Olen hiljainen tyyppi, mutta aina ollut työporukoissa pidetty. Tosin sekin elämänmyönteisyys saanut jo kolauksen, kun tätä jatkunut 2 vuotta.

ps. Kaikille tiedoksi, että tiedän luottotietojen menetyksen olevan omaa tyhmyyttä. Siitä en tarvitse tiedotuksia. Ja makselen niitä pois korkojen kera omasta palkastani joka kuukausi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu