MAAHANMUUTTAJAT SYRJÄYTTÄVÄT SUOMALAISET ASUNTOJON

Lakimuutos nostamassa ulkomaalaiset asuntojonojen kärkeen – Etujärjestö: ”Vaikea aihe”

Oleskeluluvan saaneiden pääsyä kaupungin vuokra-asuntoon halutaan helpottaa.
Vuokralaisten etujärjestö suhtautuu varauksella hallituksen kaavailemaan lakiesitykseen, jonka uskotaan tuovan kaupunkien asuntojonojen kärkeen suuren määrän oleskeluluvan saaneita ulkomaalaisia asunnonhakijoita.

Lakiesityksen toteutuessa ulkomaalainen voisi hakea kaupungin vuokra-asuntoa heti saatuaan oleskeluluvan. Nykyisessä käytännössä henkilöllä tulee olla vähintään vuoden mittainen oleskelulupa, jotta hän voi asettua valtion tukemien asuntojen vuokrajonoon.

Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita myöntää, että lakiesitys on ”meille vaikea aihe”

– Jos katsotaan asiaa ihmisoikeuskysymyksenä, niin asunto on kaikille perustarve, mutta jos katsotaan asiaa asuntopoliittisena niin näemme lakiesityksen erityisen haastavana erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla.

Viita sanoo, että tällä hetkellä Helsingin kaupungin asuntojonossa on noin 25 000 ihmistä ja suunta on kasvava. Viita sanoo, että lakiesityksen toteutuminen luultavasti kasvattaisi jonoja entisestään.

– Ymmärrämme, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat kovassa asunnon tarpeessa, mutta totuus on, että kaupungin vuokra-asuntoja odottaa jo ennestään suuri joukko ihmisiä.

Viita sanoo, että toinen merkittävä lakiesitykseen liittyvä huoli on segregaation lisääntyminen. Ei ole hyvästä, jos yksi väestöryhmä keskittyy ainoastaan tietyille alueille.

– Välillisesti olemme aika huolissaan siitä, tuleeko tämä lakiuudistus lisäämään segregaatiota.

Valtion tukemien vuokra-asuntojen hakijoita verrataan keskenään asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella ja asunnot vuokrataan asuntoa eniten tarvitseville. Etusijalle asetetaan asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat.

helisngin uutiset
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

justerman kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu