Kadonnut kaupunki

Tämänniminen jatkosarja on julkaistu Aku Ankan numeroissa 19 ja 20 vuonna 1996. Siinä Tupun, Hupun ja Lupun on laadittava kotitehtävä henkeäsalpaavasta näystä Ankkalinnassa. Roope-setä vie pojat vanhaan suolakaivokseen, ja he löytävät suolanlouhijaintiaanien rakentaman hylätyn kaupungin. Paikka on hylätty, koska intiaanit luulivat, että kaupungissa on hirviö, ja he pakenivat maan pinnalle ja jättivät kaupungin lopullisesti taakseen. Todellisuudessa hirviö oli vain patsas, ja sen oli veistänyt intiaaniheimon kauppias, joka olisi halunnut valloittaa maailman, ja halusi houkutella heimonsa maan pinnalle. Kuitenkin yksi hänen heimoveljistään tönäisi hänet "hirviötä" paetessaan kumoon, ja kun hän palasi tajuihinsa, kaupunki oli hylätty, ja intiaanit olivat tukkineet kaupungin ulospääsytiet ja valaisukäytävät, joiden kautta auringonvalo pääsi kaupunkiin. Tämän kauppiaan kohtalona oli sitten jäädä yksin loukkuun hylättyyn kaupunkiin, ja hän kuoli ravinnon puutteeseen, koska hänen heimoveljensä olivat myös vieneet kaikki ruoat. Minua ihmetyttää tässä tarinassa se, että miten intiaanit ovat uskaltaneet jäädä tukkimaan käytäviä, jos he kerran luulivat, että kaupungissa on hirviö ja eikö tämä kauppias olisi voinut päästä pois kaupungista raivaamalla pois kivet, joilla ulospääsytiet oli tukittu?
5415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos se olikin satu?

Äänestä
  • Kyllä se oli ihan oikeasti tapahtunut. Vai mitä tarkoitat kun sanot että jos se olikin satu?

    Äänestä

  • Kerrotaan nyt vielä, että Roope ja pojat löysivät savitauluja, jotka tämä kauppias oli kirjoittanut, ja niistä selvisi siis syy, miksi kaupunki oli hylätty.

    Äänestä

Tunnelin tukkiminen on tietysti tehty ulkoapäin ja siinä kasataan kiviä siten, että sisäpuolella olevien päälle tulee painoa. Raivaaminen sisäkautta voi olla mahdotonta sen takia. Ja tukkiminen oli pakko tehdä, ettei hirviö tulisi perässä, perheenisät varmaankin riskeerasivat.

Oudompaa on se, että väki viivytteli ottamalla ruoan mukaansa. Outo oli myös se ohut seinä, jonka läpi ankat kaupunkiin päätyivät, aika sopivasti oli lopetettu suolan louhiminen.

Äänestä

Vanha ketju, mutta itsekin joskus aikoinaan mietin tuota. Mutta miten sitten tukittiin valaisukäytävät, joiden kautta auringonvalo pääsi kaupunkiin ja oliko ne edes pakko tukkia? Ei hirviö olisi niistä mahtunut ulos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pokke kirjoitti:

Tämänniminen jatkosarja on julkaistu Aku Ankan numeroissa 19 ja 20 vuonna 1996. Siinä Tupun, Hupun ja Lupun on laadittava kotitehtävä henkeäsalpaavasta näystä Ankkalinnassa. Roope-setä vie pojat vanhaan suolakaivokseen, ja he löytävät suolanlouhijaintiaanien rakentaman hylätyn kaupungin. Paikka on hylätty, koska intiaanit luulivat, että kaupungissa on hirviö, ja he pakenivat maan pinnalle ja jättivät kaupungin lopullisesti taakseen. Todellisuudessa hirviö oli vain patsas, ja sen oli veistänyt intiaaniheimon kauppias, joka olisi halunnut valloittaa maailman, ja halusi houkutella heimonsa maan pinnalle. Kuitenkin yksi hänen heimoveljistään tönäisi hänet "hirviötä" paetessaan kumoon, ja kun hän palasi tajuihinsa, kaupunki oli hylätty, ja intiaanit olivat tukkineet kaupungin ulospääsytiet ja valaisukäytävät, joiden kautta auringonvalo pääsi kaupunkiin. Tämän kauppiaan kohtalona oli sitten jäädä yksin loukkuun hylättyyn kaupunkiin, ja hän kuoli ravinnon puutteeseen, koska hänen heimoveljensä olivat myös vieneet kaikki ruoat. Minua ihmetyttää tässä tarinassa se, että miten intiaanit ovat uskaltaneet jäädä tukkimaan käytäviä, jos he kerran luulivat, että kaupungissa on hirviö ja eikö tämä kauppias olisi voinut päästä pois kaupungista raivaamalla pois kivet, joilla ulospääsytiet oli tukittu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu