Töihin paluu vai ammatillinen kuntoutus?

Töihin paluu pitkältä sairaslomalta ahdistaa todella. Lääkäri kysyi haluanko ammatilliseen kuntoutukseen. Se kiinnostaisi minua todella, mutta haluaisin kuulla kokemuksianne asiasta ennen kuin lupaan mitään lääkärille. Entiseen työhön en haluaisi palata, masennuin ja paloin loppuun siellä, jotenkin tuntuu että työntaisin pääni kusiaispesään jos palaan sinne. Mistä saisi tietoa ammatillisesta kuntoutuksesta ja kokemuksia millaista se on ollut?
19659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Ehdottomasti ammatillinen kuntoutus kannattaa. Pyydä itsellesi oma valmentaja, minulla oli uravalmentaja Noposelta, se oli todella hyvä juttu, yksin en olis osannu päästä lähellekään sitä mitä tältä valmentajalta sain.

    Äänestä

Katsoin kerran dokumentin brittiläisestä 30-vuotiaasta naisesta, joka oli masentunut. Nainen oli väitellyt tohtoriksi biokemiasta tms., mutta kun hänen piti lähteä työelämään, se masensi ja ahdisti häntä niin paljon, että hän ikään kuin taantui nopeasti pieneksi lapseksi.

Nainen alkoi puhua niin kuin lapset puhuvat, sillä lailla sössöttäen, ja hän piiloutui vanhempiensa eteisen oven taakse vauvanukke sylissään ja heijasi vauvanukkea ja sössötti sille, kun ammatinvalintapsykologi tuli juttelemaan.

Heti kun ammatinvalintapsykologi oli poistunut eikä kukaan enää puhunut naiselle työelämään siirtymisestä, nainen pystyi taas keskustelemaan asiallisen aikuismaisesti, esittelemään biokemian väitöskirjaansa yms., mutta heti jos joku mainitsi jotain työelämään siirtymisestä, nainen työnsi peukalon suuhunsa, veti vauvanuken kainaloonsa ja sössötti silmät ymmyrkäisinä lasten asioista.

Dokumentin alkupuolella nauroin, että nainen ihan varmasti teeskentelee, mutta naisen psykiatri ja psykologi vakuuttivat, että kyseessä on todellinen sairaus.

Äänestä
  • Ei tietenkään ole mikään oikea sairaus vaan moiseen käyttäytymiseen on jokin syy. Ehkä hän halusi välttää työtä, syystä tai toisesta. Käytöksen kutsuminen sairaudeksi on ehkä parhaita osoituksia siitä, että ei ymmärrä mistä sairauksissa on kysymys.

    Äänestä

  • Miten tämä liittyy tähän?

    Äänestä

  • alkuperäinenkysyjä kirjoitti:

    Miten tämä liittyy tähän?

    Verve on hyvä paikkasulle😆!

    Äänestä

Joku tässä yhtälössä ei nyt toimi?? Työ ahdistaa ja tulee loppuunpalaminen, jonka jälkeen sairaslomalla ja ruvetaan haikailemaan
ammatillisia kuntoutuksia?? Itse kävelin tehtaan portista ulos ja romahdin täysin, eikä sen päivän jälkeen ole ammatit tai kuntoutukset olleet mielessä, eikä varmaan tule olemaankaan noin sataan vuoteen..

Äänestä
  • Kaikki ihmiset eivät toimi samanlailla, minulle oli voimaannuttavaa että sain alkaa ajattelemaan kuin uutta alkua elämälle ja parannuin jo hitusen pelkästä ajatuksesta, että minun ei tarvitse enää koskaan palata entiseen työpaikkaani.

    Äänestä

Sama juttu, mulle kotiin jääminen oli lähes loukku, ammatillinen kuntoutus oli ehdottomasti mun juttu. Noposella olin minäkin ja niiden valmentaja oli mulle vähän kuin terapeutti, konkreettisesti edettiin uuteen työhön ja samalla sai tuoda esiin kaikkia pelkoja ja tuntoja mitä siirtyminen aiheuttaa. Välillä pidettiin taukoa, mutta koko ajan mulla oli tunne että eteenpäin mennään ja nyt oon ollu uudessa työssä kohta nelisen kuukautta. Paljon paremmin on menny, kun saan tehdä sitä työtä mitä rakasta, edellinen oli "vain" työtä, jota tein elääkseni ja elättääkseni perheeni.

Äänestä

Mä olin kotona vain akuutin ajan, reilun kuukauden. Sitten alkoi lääkkeet ja terapia puremaan sen verran, että jaksoin jo vähän miettiä tulevaisuutta. Ammatillinen kuntoutus auttoi siinä tosi hyvin ja aloitin opinnot uudelleen ja valmistun nyt keväällä.

Äänestä

Mulla sama juttu, kotiin en ois voinu jäädä enää yhtään pitemmäksi aikaa, se ei vienyt mun tilannetta kuin huonommaksi. Itse en sitä tajunnu, onneksi lääkärini sen tajusi. Itselle oiis ollu helppo jäädä vaan kotiin mutta jälkikäteen sen tajus mikä merkitys lähtemisellä oikein oli.

Äänestä

Mulla ammatillinen kuntoutus kesti vaan 3 päivää ja sitten suositeltiin lääkinnällistä kuntoutusta. Sen jälkeen arvioitaisiin uudestaan onko edelletyksiä ammatilliseen kuntoutukseen. En ollut tarpeeksi optimisti ja annoin kuntoutusten olla ja jäin kotiin suosiolla. No ikäkin alkaa jo vitosella.

Äänestä
  • Mä taasen oon 54 ja sain uravalmentajan avulla itselleni uuden työn ja opiskelinkin vielä vähän siihen lisäksi, mutta meitä on niin monenlaisia ja tilanteet eri. Mullakin oli toki yli 2 vuoden sairasloma takana ja ei paluu helppoa ollu mutta tuo oma valmentaja oli ihan ehdoton mulle. Sain vaihtaa ajatuksia ja hän toi uusia näkökulmia minulle kun en oikein itse osannut niitä nähdä siinä tilanteessani.

    Äänestä

Jokainen tyylillään. Itse en ois pystynyt olemaan kotona, olo meni huonommaksi koko ajan ja sieltä ei ois ollu mulla paluuta enää ikinä töihin, tunnen itseni senverran hyvin

Äänestä

Jos olet ollut vuosia pois työelämästä esim kuntoutustuella niin testaapas Kelan kautta ensin työkykyäsi jollain tuetulla työpajalla. Ikävä kyllä suurimmalla osalla jotka ovat loppuun palamisen jälkeen jääneet vuosiksi työelämästä saavat kuningasidean ammatillisestä kuntoutuksesta ja kun pitääkin alkaa tekemään taas töitä toisten pillien mukaan niin romahdus seuraa pian uudestaan. Työkokeilu on se reitti jossa voit käydä katsomassa todellisen työkykysi. Se mitä tunnet ei ole sitä mihin todellisesti nyt pystyt.

Äänestä
  • Työpajalta ei vaan kukaan pääse oikeisiin töihin, kysyin tilastoja sieltä, niin kahden vuoden aikana oli yksi työllistynyt työpajalta eteenpäin, näin Kempeleessä, jossa hyvä työllisyystilanne nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työpajalta ei vaan kukaan pääse oikeisiin töihin, kysyin tilastoja sieltä, niin kahden vuoden aikana oli yksi työllistynyt työpajalta eteenpäin, näin Kempeleessä, jossa hyvä työllisyystilanne nyt.

    Vantaalta en tiedä ketään, kuka ois oikeisiin töihin pajalta menny

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vantaalta en tiedä ketään, kuka ois oikeisiin töihin pajalta menny

    Joo, työpajoja ei kannata sotkea ammatilliseen kuntoutukseen, se on ihan eri asia. Kunnan hommia nuo pajat yleensä ja ammatillinen kuntoutus taas ihan oikeisiin töihin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


L1nnea___ kirjoitti:

Töihin paluu pitkältä sairaslomalta ahdistaa todella. Lääkäri kysyi haluanko ammatilliseen kuntoutukseen. Se kiinnostaisi minua todella, mutta haluaisin kuulla kokemuksianne asiasta ennen kuin lupaan mitään lääkärille. Entiseen työhön en haluaisi palata, masennuin ja paloin loppuun siellä, jotenkin tuntuu että työntaisin pääni kusiaispesään jos palaan sinne. Mistä saisi tietoa ammatillisesta kuntoutuksesta ja kokemuksia millaista se on ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu