Eikö tuo ole helvetin hyvä syy erota? Niin ja pitää sanoa "ettei syy ole sinun vaan minun", naiselle jää hyvä mieli. Olen löytänyt uuden, ollaan jo sängyssä oltu joten pitää avoliitto lopettaa.
Olemme kasvaneet erilleen
Hyvä.syy
2217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Maailman klassisin klisee:" syy ei ole sussa vaan mussa."
Kyllä se syy taitaa tytössä olla koska menit pettämään sitä.
Ja erosta ei jää kenellekkään hyvä mieli. Ihme ajatuksia sulla. Taidat olla joku märkäkorva kloppi.
Etkö voi vain kertoa totuutta, että tunteesi kohdistuu johonkuhun toiseen ja punkkailet jo hänen kanssaan, ja että olet suhteenne paskiainen. Siis myönnät itsellesikin, ettet ole käyttäytynyt hyvin, koska näinhän se totuus on. Itsekin aikanaan tulin tuolla tavoin tulin petetyksi ja olisin toivonut koko totuuden tulevan esiin, mutta mies vain kertoi, että hänen tunteensa olivat kuolleet, mutta ei sitä, että heilasteli jo toista, ja vielä punkkasi tavaroineen luonani. Jos koko totuus olisi tullut ilmi, niin sitä nopeammin olisi se erokin sitten tullut. Miksi toista ihmistä pitää pitää vielä siinä varalla, jos itse on jo toisen kanssa?