TURVAPAIKKALAINSÄÄDÄNTÖ TÄYSIN MÄTÄ

Norja suunnittelee turvapaikanhakijoiden pikakäännytystä Venäjälle – ministeriö: Ei mahdollista Suomelle

Suomi ei voi tehdä kuten Norja

Suomi sen sijaan ei voi palauttaa turvapaikanhakijaa Venäjälle ellei ole täyttä varmuutta siitä, ettei häntä palauteta edelleen turvattomiin oloihin.

Norja ei ole Euroopan Unionin jäsenmaa, eikä sitä sido EU:n turvapaikkamenettelydirektiivi, jossa määrätään siitä, että turvapaikanhakijoilla on oltava muutoksenhakuoikeus käännytyspäätökseen.

Vuorio kertoo, että Suomi ei voi seurata Norjan mallia, sillä EU:n turvapaikkamenettelydirektiivi ja perustuslain 9. pykälä eivät mahdollista vastaavien lakimuutosten tekemistä eduskunnassa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448081841496.html
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

S kertoi maanantaina Der Spiegelin vuonna 2011 julkaisemasta jutusta, jonka mukaan Tanska on säästänyt kymmenessä vuodessa peräti 6,7 miljardia euroa tiukan maahanmuuttopolitiikkansa ansiosta. Tiedot perustuvat maan tuolloisen oikeistohallituksen laskelmiin, joista on nousi kuuma kiistelynaihe.

Vaikka Tanskalla on yksi Euroopan tiukimmista maahanmuuttolinjoista, maan oikeistopoliitikot ajoivat maahan entistä tiukempia lakeja. Tiukat lait ovat maan median mukaan vähentäneet dramaattisesti maahanmuuttoa Tanskaan.

Raportin maahanmuuttajien etuisuuksien aiheuttamista kuluista oli tilannut oikeistolainen Tanskan kansanpuolue. Raportin mukaan Tanska on säästänyt maahanmuuttajien sosiaalikuluissa kymmenessä vuodessa 6,7 miljardia euroa tiukennettujen lakiensa ansiosta. Vuotta kohti laskettuna lasku on maan veronmaksajille siis 670 miljoonaa euroa ja päivässä 1,8 miljoonaa euroa.

Äänestä

Eikö joukkohysteria helpota,, hae apua SPR voi auttaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LAINMUUTOKSIATARVITAAN kirjoitti:

Norja suunnittelee turvapaikanhakijoiden pikakäännytystä Venäjälle – ministeriö: Ei mahdollista Suomelle

Suomi ei voi tehdä kuten Norja

Suomi sen sijaan ei voi palauttaa turvapaikanhakijaa Venäjälle ellei ole täyttä varmuutta siitä, ettei häntä palauteta edelleen turvattomiin oloihin.

Norja ei ole Euroopan Unionin jäsenmaa, eikä sitä sido EU:n turvapaikkamenettelydirektiivi, jossa määrätään siitä, että turvapaikanhakijoilla on oltava muutoksenhakuoikeus käännytyspäätökseen.

Vuorio kertoo, että Suomi ei voi seurata Norjan mallia, sillä EU:n turvapaikkamenettelydirektiivi ja perustuslain 9. pykälä eivät mahdollista vastaavien lakimuutosten tekemistä eduskunnassa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448081841496.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu