Puhelin soi, sydän pomppaa, kädet tärisee, voi ! mitä.kauheaa on tapahtunut. Pelko kaikista mahdottomista mahdollisii. Pitäisi olla suojelemassa kaikkia lapsenlapsia, lapsia ja puolisoa, sisaruksia ja ystäviä. Olla heidän tukenaan ja turvanaan, vaikkei heillä oikeasti ole hätää, tai ainakaan välitöntä. Pelko jos heille sattuu jotain, sairastuu, loukkaantuu, joutuvat työttömiksi, masentuvat, tekevät itselleen jotain tai joku tekee heille pahaa.
Tiedän että vaikea lapsuus jossa pelko oli usein läsnä, ja oli myös yhtä ja toista, on aiheuttanut minulle trauman, josta oireilen. Mutta onko tämä masennusta, mieli on apea ja mikään ei tunnu kivalta. En kehtaa kertoa tästä kennellekkään, mutta tottakai läheiset tietävät, kun soittelen jatkuvasti ja varoitellen heitä kaikesta.
Olen reumaatikko ja olen ollut pitkään sairaslomalla ja olen laittanut eläkelaitokselle hakemuksen, toiveena päästä työeläkekyvyyttömyyseläkeelle.
Masennuksesta tai noista pelkojutuista en maininnut hakemuksessa mitään. Olisivat pian laittaneet vaivat masennuksen piikkiin, kuten olen joskus kuullut joillekkin mainittavan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko minulla kohtalotovereita?