Karu totuus ylivelkaantuneista

Ylivelkaantuneet ovat ihmisiä, jotka eivät pysty maksamaan erääntyviä laskuja. Ylivelkaantuneet hakevat tilanteeseensa apua kaupunkien velkaneuvonnasta. Velkaneuvonnan suurin ryhmä on vuokralla asuva eläkeläinen.
.
Vaikka vain 1/3 asuu vuokralla, heitä on velkaneuvonnan asiakkaista 74 prosenttia. Vuokralaisia on siis velkaneuvonnan asiakkaista suhteelliseen osuuteensa nähden n. 8,7 kertaa enemmän.
.
Työ- ja elinkeinoministeriön raportin pääsee lukemaan tästä. https://www.tem.fi/files/42701/TEMjul_28_2015_web_09042015.pdf
Lainatut tiedot löytyvät sivuilta 69-70.
20151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei se mikään ihme ole. Jotta voi omistaa, pitää olla varallisuutta. Ja jos on varallisuutta, niin on epätodennäköisempää joutua velkaneuvontaan.

Joissakin tapauksissa voi olla ylivelkaantunut, jos varallisuus on muodossa jota ei pääse realisoimaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin, eihän se suuret tulot, vaan pienet menot. Tuossa oli itse asiassa pari mielenkiintoista, mutta arvattavaa johtopäätöstä:
    - ylivelkantumisen syyt näyttäisivät olevan yleensä muita syitä kuin asuntovelkoja
    - vuokralla asuvat eläkeläiset ja varsinkin yksinäiset eläkeläiset ovat ylivelkaantumisvaarassa. Eläkkeellä tulot putoavat noin puoleen. Omistusasunnon vastikkeet ja ylläpitokustannukset on paljon helpompaa hoitaa kuin kallista vuokraa.
    .
    Eri alueilla asuntojen hinnat ovat kehittyneet toisistaan poikkeavasti, mutta monesti Eurooppalaista tilastomateriaalia lukiessa huomaa, kuinka täällä pienituloisten vaurastumiseen on vaikuttanut velkarahalla hankittu ja maksettu oma asunto. Vastaava on aika poikkeuksellista Eurooppalaisessa mittapuussa. Yhdessä toisessa maassa oli vastaava tilanne.

    Äänestä

Aloittajakaan ei voi tietää, millaiseen tilanteeseen vielä elämässään voi joutua.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ilakointia???
    Mikä osuus tuossa tietopohjaisessa kirjoituksessa oli ilakointia?

    Äänestä

  • Aloittaja

    pundit kirjoitti:

    Ilakointia???
    Mikä osuus tuossa tietopohjaisessa kirjoituksessa oli ilakointia?

    Ilakoivatko tietotoimistot, kun kertovat maailman tapahtumista?

    Äänestä

  • Hyvä Bundit
    Jos ystävä rakas tietäisitkin minkälaisia tarinoita noiden prosenttien takana on. On avioeroja, sairauksia, petoksia, takauksia väärille ihmisille jopa omille lapsille,työttömyyttä, hyväuskoisuutta jne. Lista on loputon. En usko, että normaali ihminen itsensä väen väkisin hinaa itsensä velkaloukkuun. Prosentit hämäävät ystävä hyvä. Mitä sinä itse asiassa tällä aloituksella halusit meille kertoa? Asiassa ei ole mitään uutta. Kyllä aloituksesta kumpuaa tietty pahansuopaisuus ja vittuilu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    paskanmarjatbundit kirjoitti:

    Hyvä Bundit

    Mistäpä voisit tietää, mitä minä tiedän. Ilmeisesti et ole kovinkaan paljon tietoinen muutenkaan mielipiteistäni etkä kirjoituksistani. Itsekin olen täällä todennut, että ylivelkaantuminen voi olla yhtä lailla omatta syyttä tapahtunut, kuin kävely suojatiellä ja auto ajaa päälle. Sain tästä kiivasta vastustusta joiltakin kirjoittajilta, jotka pitivät ylivelkaantumista aina omana syynä.
    .
    Tässä tapauksessa kirjoituksen syy oli ottaa selvää asiasta sen vuoksi, että tämä aihe kiinnosti nimenomaan akselilla vuokralainen-asuntovelkainen.

    Äänestä

  • Vai ilakointia???? Ööh... missä kohtaa? :D

    No ei minusta ainakaan aloittajan kirjoituksesta paistanut ilakointi pätkän vertaa... Asiallinen aloitus kaikin puolin.

    Hyvin mielenkiintoinen juttu on, eli nyt tullaan pääpointtiin, on siis se että vuokralle ei kannata missään tapauksessa jäädä. Vaan mahdollisimman nuorena omaan asuntoon kiinni! Siinä asian ydin. Eläkkeellä rahat ei välttämättä riitä enään vuokran maksuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    savieinari kirjoitti:

    Vai ilakointia???? Ööh... missä kohtaa? :D

    No ei minusta ainakaan aloittajan kirjoituksesta paistanut ilakointi pätkän vertaa... Asiallinen aloitus kaikin puolin.

    Hyvin mielenkiintoinen juttu on, eli nyt tullaan pääpointtiin, on siis se että vuokralle ei kannata missään tapauksessa jäädä. Vaan mahdollisimman nuorena omaan asuntoon kiinni! Siinä asian ydin. Eläkkeellä rahat ei välttämättä riitä enään vuokran maksuun.

    Itse asiassa tässä tullaan myös siihen pointtiin, mitä olen täällä kertonut, että vuokran maksaminen muuttuu todeksi siinä vaiheessa, kun jäädään eläkkeelle. Siinä vaiheessa asunnot on yleensä maksettu ja asuinkulut omassa jäävät paljon pienemmäksi ja asunnon voi aina realisoida. Vuokralla olevalla eläkeläisellä ei ole paljon vaihtoehtoja taloudellisen tilanteensa parantamiseen.

    Äänestä

  • pundit kirjoitti:

    Yleensa elakeian koittaessa tai jo hieman aiemmin lankeaa perinto aiemmalta sukupolvelta. Sitten onkin tukalampi tilanne jos vuokralaisuus on myos ollut periytyvaa, eli omistusasuntoa ei ole tulossa sieltakaan.

    Joku pelimieshan voi elella varsin vallattomasti nuorempana jos tietaa elakepaiviensa olevan turvatut periessaan aikanaan vanhempiensa asunnon. Perintoveroihin pitaa toki varautua silloinkin.

    Liian varhain saadun asuntoperinnon olen nahnyt puolestaan laiskistavan ihmista. Silloin ei oikein opi kantamaan vastuuta taloudestaan já helposti tulee mentya yli siita mista aita kulloinkin on matalin.

    Äänestä

  • paskanmarjatbundit kirjoitti:

    Hyvä Bundit
    Jos ystävä rakas tietäisitkin minkälaisia tarinoita noiden prosenttien takana on. On avioeroja, sairauksia, petoksia, takauksia väärille ihmisille jopa omille lapsille,työttömyyttä, hyväuskoisuutta jne. Lista on loputon. En usko, että normaali ihminen itsensä väen väkisin hinaa itsensä velkaloukkuun. Prosentit hämäävät ystävä hyvä. Mitä sinä itse asiassa tällä aloituksella halusit meille kertoa? Asiassa ei ole mitään uutta. Kyllä aloituksesta kumpuaa tietty pahansuopaisuus ja vittuilu.

    Kyllä tästä aloittajan kirjoituksesta tietty tarkoitushakuisuus on selvästi havaittavissa, kun on nähnyt niitä aiempia postauksia.
    Mutta tottahan on, että moni joutuu OMASTA ASUNNOSTA vuokralle siitäkin syystä, kun sen ylläpito tai velkojen lyhennys ei onnistu.
    Ja syitä voi olla juuri työttömyys, sairaus ym. Ja kukaan ei voi tietää koska se tulee omalle kohdalle!!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    omasta kirjoitti:

    Mihin aikaisempaan postaukseen viittaat? Siihen yhteen satiiriseen aloitukseen jokin aika sitten? Ei varmaan ole asiaa tai kirjoitusta, josta kaikki voisivat olla samaa mieltä. Otsikon voi kirjoittaa sillä tavalla, että se ei ketään kiinnosta ja otsikon voi kirjoittaa sillä tavalla, että se kiinnostaa. Päättele itse kummasta on kysymys. Mitä arvelisit omasta kirjoituksestasi ja käyttämästäsi nimimerkistä. Onko se täysin neutraali?

    Äänestä

  • Aloittaja

    whoknowswinss kirjoitti:

    Yleensa elakeian koittaessa tai jo hieman aiemmin lankeaa perinto aiemmalta sukupolvelta. Sitten onkin tukalampi tilanne jos vuokralaisuus on myos ollut periytyvaa, eli omistusasuntoa ei ole tulossa sieltakaan.

    Joku pelimieshan voi elella varsin vallattomasti nuorempana jos tietaa elakepaiviensa olevan turvatut periessaan aikanaan vanhempiensa asunnon. Perintoveroihin pitaa toki varautua silloinkin.

    Liian varhain saadun asuntoperinnon olen nahnyt puolestaan laiskistavan ihmista. Silloin ei oikein opi kantamaan vastuuta taloudestaan já helposti tulee mentya yli siita mista aita kulloinkin on matalin.

    Huono-osaisuus on jossain määrin periytyvää. Vuokralaisista 60 prosenttia saa yhteiskunnalta tukea vuokranmaksuun ja vain 40 prosenttia vuokralaisista maksaa itse vuokransa. Eläkkeelle päästään nykyään 63-vuotiaana, mutta se nousee 65 vuoteen vuodesta 2017 alkaen.
    .
    Sosioekonominen lähtötaso näkyy elinajan odotteessakin. Monista syistä johtuen toimihenkilöt (tämä tieto koski miehiä) elävät keskimäärin yli 6 vuotta pitempään kuin duunarit, puhumattakaan todellisista huono-osaisista.
    .
    Huono-osaiset siis saavat aikaisemmin perintöjä, joiden arvo on vähäinen ja parempiosaiset saavat myöhemmin perintöjä, joiden arvo on suurempi.
    .
    Keskimääräinen elinikä miehillä on 77,5 vuotta ja naisilla 83,5 vuotta.
    .
    Se on totta, että liian varhain saatu helppo raha saattaa laiskistaa, eikä suuremmastakaan perinnöstä välttämättä ole muutaman villin vuoden jälkeen mitään jäljellä.

    Äänestä

  • Perin faijalta vain velkaa, Tosin velkapaperin rullasin rullalla ja toimitin pankinjohtajalle saatteella, arvaa mihin voit tämän työntää. Sen jälkeen ei tarvinnut asiasta keskustella.

    Mutta joo. Velka on hyvä renki ja huono isäntä. Moneen kertaan olen sen palstalle kirjoittanut, eikä totuus tästä miksikään muutu. Ensimmäinmen ja ainoa asia, mihin olen joutunut ottamaan velkaa on tämä OK-talo. Enkä ole katunut pätkääkään valintaani.

    Neuvo: Välttäkää luottokortteja ja kulutusluottoja. Jos omistatte asunnon, niin saatte sitä vastaan HALPAA lainaa, mikäli tarpeellista. Yli varojen ei kuitenkaan kannata elää. Siitä kun joutuu yleensä aina tilille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_11369154 kirjoitti:

    Perin faijalta vain velkaa, Tosin velkapaperin rullasin rullalla ja toimitin pankinjohtajalle saatteella, arvaa mihin voit tämän työntää. Sen jälkeen ei tarvinnut asiasta keskustella.

    Mutta joo. Velka on hyvä renki ja huono isäntä. Moneen kertaan olen sen palstalle kirjoittanut, eikä totuus tästä miksikään muutu. Ensimmäinmen ja ainoa asia, mihin olen joutunut ottamaan velkaa on tämä OK-talo. Enkä ole katunut pätkääkään valintaani.

    Neuvo: Välttäkää luottokortteja ja kulutusluottoja. Jos omistatte asunnon, niin saatte sitä vastaan HALPAA lainaa, mikäli tarpeellista. Yli varojen ei kuitenkaan kannata elää. Siitä kun joutuu yleensä aina tilille.

    Periaatteessa velkaa ei Suomessa ole peritty. Oikeasti vain poikkeustapauksissa perillinen on voinut joutua vastuuseen perittävän veloista. Näin on käynyt, jos perillinen on ryhtynyt jakamaan velkaisen kuolinpesän tavaroita.

    Äänestä

  • pundit kirjoitti:

    Periaatteessa velkaa ei Suomessa ole peritty. Oikeasti vain poikkeustapauksissa perillinen on voinut joutua vastuuseen perittävän veloista. Näin on käynyt, jos perillinen on ryhtynyt jakamaan velkaisen kuolinpesän tavaroita.

    Just näin. Silti pankki yritti faijan velkoja mulla maksattaa. Yksi käynti pankissa ja kohtuukorkeaan ääneen maksulappua rullaten, "arvaa, mihin voit tämän työntää" saatesanoin, loppui yritys.

    Eikä kyse ollut kuin muutamien tonnien kulutusluotosta, mihin mulla ei olut osaa eikä arpaa. Pesähän muuten jäi mutsille.

    Äänestä

Mulla ei ole yhtään velkaa. Tai on, jos telkun osamaksuerät lasketaan mukaan. Lyhennän telkkarin velkaa 50 egellä kuussa ilman huolenhäivää. Velkaorjat raataa työssä. Mä nautin elämästä.

Äänestä
  • Toisille todella riittää pelkkä telkun toljottelu ja piereskely elämän sisällöksi.

    Äänestä

  • kaikki-tavallaan kirjoitti:

    Toisille todella riittää pelkkä telkun toljottelu ja piereskely elämän sisällöksi.

    Hyvin sanottu on puoleksi tehty.

    Äänestä

Juu, jos mennöö miinukselle nii oikeestaan käyää plussalla.... elämä o kato sellasta ylä ja ala mäkeä :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pundit kirjoitti:

Ylivelkaantuneet ovat ihmisiä, jotka eivät pysty maksamaan erääntyviä laskuja. Ylivelkaantuneet hakevat tilanteeseensa apua kaupunkien velkaneuvonnasta. Velkaneuvonnan suurin ryhmä on vuokralla asuva eläkeläinen.
.
Vaikka vain 1/3 asuu vuokralla, heitä on velkaneuvonnan asiakkaista 74 prosenttia. Vuokralaisia on siis velkaneuvonnan asiakkaista suhteelliseen osuuteensa nähden n. 8,7 kertaa enemmän.
.
Työ- ja elinkeinoministeriön raportin pääsee lukemaan tästä. https://www.tem.fi/files/42701/TEMjul_28_2015_web_09042015.pdf
Lainatut tiedot löytyvät sivuilta 69-70.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu