joka -eilen jätti Töölön Mehiläisessä asperger-henkilön pulaan jouluaattona? Hätäkeskus ei reagoinut tilanteeseen, vaikka asiakas ilmoitti 112-numeroon myös.
Terveiset Helsingin poliisille sekä hätäkeskuksen työntekijöille jouluaattona tapahtuneesta. Tästä lähti rikosilmoitus sekä jokunen muukin ilmoitus erinäisille tahoille. Kaikkea hyvää kaikille tapauksen nähneille sekä siinä osallisena olleille. Mukavia pyhien jatkoja edelleen. Eli taas kerran täysin syyttämän henkilön joulunvietto tuli pilatuksi törkeästi, eivätkä edes viranomaiset eikä tunnetun yksityisen lääkäriaseman työntekijät halunneet auttaa siten, että RIKOKSEN UHRIKSI joutunut henkilö olisi päässyt turvallisesti kotiinsa. Tämä henkilö tietysti oli autisminkirjolainen, joka ei koskaan ollut saanut tukea Autismiliitosta yli 10 v sitä sieltä haettuaan.
RAYn tuella.
Autismiliiton kaikkine jäsenjärjestöineen voisi lopetuttaa kokonaan, tästä onkin ollut jo puhetta pitkään. Ainakin voisivat korvata vahingot, jotka ovat aiheuttaneet sekä kaikki rikokset jota onn moni joutunut kohtaamaan ihan liiton ja sen jäsenjärjestöjen toimesta. Hypätkää mereen ja hukuttautukaa idiootit jos ette osaa hoitaa asioita mihinkään suuntaan.
terveisin me kaikki - vuosien kokemuksella

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hän oli perusnentti, jonka äo todistetusti on alle 100.