Pieni detalji rekisteröintitodistuksesta

Tuli sattumalta vastaan pieni detalji, joka tuskin montaakaan palstan lukijaa sinänsä koskettaa henkilökohtaisesti mutta josta olen itsekin muistaakseni levittänyt virheellistä tietoa, joten levitetään nyt sitten korjauksena oikeaa.

Trafin rekisteriinhän merkitään myös Suomessa asuvien ja täällä venettä pitävien ulkomaalaisten omistamat veneet. Niillä ei kuitenkaan rekisteröinnistä huolimatta ole Suomen kansallisuutta eikä niissä siis saa käyttää Suomen lippua (tai seuralippua) perälippuna. Olen ollut siinä luulossa ja sen luulon mukaisesti mukaisesti myös viestinyt, että tätä asiaa ei todistuksessa kerrottaisi muuten kuin jättämällä Suomen lipun kuva pois yläkulmasta. Toisin sanoen vaikkapa Suomessa asuva virolainen voisi veneillä maailmalla ihan tyynesti Suomen lipun kanssa pelkäämättä pikkutarkkojen viranomaisten takertumista asiaan.

Mutta asia onkin näin: ulkomaalaisen omistaman veneen rekisteröintitodistuksessa lukee nimenomaisesti, että se ei kelpaa kansallisuustodistuksena, "not valid as a certificate of nationality".
19309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tuohon läpiskään on muutenkin ympätty naurettava määrä pikkupränttiä, sitä tarkastelevat viranomaiset sitten tuhrustelevat sitä suurennuslasin kanssa. Taas yksi varsinainen idiootin kehitelmä tuollainen credit card kokoinen rekisteritodistus.

Äänestä
  • Sain tällä viikolla uuden rekisteröintitodistuksen, Trafin tiedoissa paljon virheitä. Todistuksen mukaan veneessäni on yksi moottori kahden sijaan, pääväri on väärin kuten myös merkin tyyppinumero.
    Jos veroja aletaan joskus periä hevosvoimien perusteella maksan vain puolet oikeasta määrästä

    Äänestä

  • Syysveneilijä kirjoitti:

    Sain tällä viikolla uuden rekisteröintitodistuksen, Trafin tiedoissa paljon virheitä. Todistuksen mukaan veneessäni on yksi moottori kahden sijaan, pääväri on väärin kuten myös merkin tyyppinumero.
    Jos veroja aletaan joskus periä hevosvoimien perusteella maksan vain puolet oikeasta määrästä

    Etu siis kerrankin sinulle ;D

    Itseäni tuo koko verosysteemi nyppiikin juuri siinä mielessä, että luultavastikin sen veron kehittelevät yksilöt, joilla ei ole hajuakaan mistä veneilyssä on kysymys. Luultavasti tosiaan aikovat siinäkin rokottaa tehoja, siis reserviä - eivätkä ymmärrä erilaisten veneiden todellista käyttöä.
    Itse säästin 15 vuotta, jotta sain vanhan veneen, jossa on 2 x 260 hp;n dieselit, ja tutplamoottorit ovat käsiteltävyyden ja luotettavuuden vuoksi, mutta luultavasti verottaja rokottaa niitä "yleellisyytenä", kun ei asiaa tajua käytön kannalta.

    Trafin touhuun vielä, sehän ei ole koskaan saanut oikein mitään toimimaan, niin ihmetyttää miksi sen harteille annetaan yhtään mitään lisää toimia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mikä ongelma se nyt sitten on, että kortissa on paljon dataa? Väittäisin, että useimmat normaalinäköiset pystyvät kyllä sen ilman apuvälineitä lukemaan ja mahdollinen apuvälineen tarve on pienempi haitta verrattuna siihen etuun, jonka muovin kestävyys ja helppo mahtuminen lompakkoon antavat.

    Minusta tuo on paljon parempi kuin se vanha "taitettu" A5, joka ei edes ollut automaattisesti laminoitu.

    Ketjussa on myös mainittu tietojen virheellisyydestä. Kuten tuolla alempana jo joku vastasikin, minkäpä Trafi sille voi, jos veneenomistajat ovat antaneet virheellisiä tietoja. Lienee siellä kyllä ihan tallennusvirheitäkin, ymmärtääkseni silloin rekisterin siirtyessä aikanaan Maistraatille hakattiin lomakkeilta dataa sisään suunnilleen urakkatyönä.

    Äänestä

  • 10-14 kirjoitti:

    Kun ikää tuntuu olevan virkavallakin enemmän, eivät näytä oikein kykenevän niitä lukemaan ilman apuvälineitä. Minähän luonnolisestikin tiedän sen kortin sisällöt. En vaan ymmärrä, miksi yleensä asioiden uudistaminen, on yleensä synonyymi huononnuksille, siis porukka joka niitä "uudistuksia" tehtailee, heillä ei ole kokemusta käytännöistä, ja jostain syystä eivät voi edes sellaisilta jolla käytännönkokemusta olisi - kysyä.

    Lompakkokoko ? Kukas veneen rekkaria nyt lompakossaan, veneessähän se tulisi säilyttää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_11424831 kirjoitti:

    Jaa, minä taas nimenomaan olen aina toiminut niin, että veneen paperit eivät jää veneeseen, kun vene jää kotisatamassa seisomaan vaan kulkevat mukana kotiin.
    Siksi minulle oli parannus, että uusi rekisteritodistus on lompakkoon sopiva.

    On sulla raahaamista, jos paperitkin pitää edestakas kiikuttaa. En ole kuullut kenekään muun niin tekevän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kummat.tavat kirjoitti:

    On sulla raahaamista, jos paperitkin pitää edestakas kiikuttaa. En ole kuullut kenekään muun niin tekevän.

    Eihän siitä ylimääräistä raahaamista enää nykyään tulekaan, kun tärkein eli rekisteröintitodistus on lompakossa. No, toinen tarpeellinen on tietysti radiolupa ja se ei mahdu lompakkoon.

    Se nyt vaan on alusta saakka tuntunut järkevimmältä, ettei veneeseen jätä sellaisia papereita, joista saattaisi olla varkaalle hyötyä ja päinvastoin mahdollisen varkauden selvittely poliisin ja vakuutusyhtiön kanssa on helpompaa, kun on kaikki pumagat itsellä tallessa.

    Ja minä tiedän kyllä moniakin, jotka toimii ihan samalla tavoin.

    Eikö sinulla ole itsellä tarpeellisia tietoja veneestä? Ja eikö pumagat myöntäneellä viranomaisella ole tietoa niiden pumagoiden sisällöstä? Mikä on se hyöty, joka varkaalla olisi sinun henkilöllisyyteesi sidotuista papereista, kun ei luottokorteistakaan ole kyse?

    Minun veneessäni paperit ovat hyvin lähellä arvottominta omaisuutta varkautta ajatellen. Niiden taloudellinen merkitys on olematon, mutta uusimisessa on tietenkin hieman vaivaa. Vielä enemmän vaivaa olisi siitä todennäköisemmästä tapauksesta, että paperit olisivat jääneet toisiin vaatteisiin, kun niitä sattumoisin tarkastetaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    qscvhu kirjoitti:

    Minä ajattelen asian niin, että jos se veneen varastanut tyyppi sattuu (todella huonolla tuurilla, myönnän) osumaan jossain tarkastukseen, niin hänen on huomattavasti vaikeampi selittää poliisille/merivartijalle/tullimiehelle, miksei löydy veneen papereita kun selvitä tarkastuksesta vain esittämällä se karttapöydän laatikosta löytämänsä rekisteröintikortti ja sanomalla, että "juu, kaverin vene on lainassa".

    Tuli muuten ohimennen mieleen, että kyllä se papereiden pois veneestä viemisen tapa näkyy esiintyvän muuallakin kuin minun tuttavapiirissäni. Sattui pari kesää sitten, että fillarilenkillä löysin maasta (venesataman lähellä) rekisteröintitodistuksen (sen maistraattimallisen). Omistajan puhelinnumero löytyi nopeasti ja sain todistuksen palautettua oikealle henkilölle. Tarinan opetus: en ole todellakaan ainoa, jonka mielestä ei ole järkevää säilyttää veneen asiapapereita veneessä silloin, kun ei itse ole paikalla.

    Äänestä

  • qscvhu kirjoitti:

    Eikö sinulla ole itsellä tarpeellisia tietoja veneestä? Ja eikö pumagat myöntäneellä viranomaisella ole tietoa niiden pumagoiden sisällöstä? Mikä on se hyöty, joka varkaalla olisi sinun henkilöllisyyteesi sidotuista papereista, kun ei luottokorteistakaan ole kyse?

    Minun veneessäni paperit ovat hyvin lähellä arvottominta omaisuutta varkautta ajatellen. Niiden taloudellinen merkitys on olematon, mutta uusimisessa on tietenkin hieman vaivaa. Vielä enemmän vaivaa olisi siitä todennäköisemmästä tapauksesta, että paperit olisivat jääneet toisiin vaatteisiin, kun niitä sattumoisin tarkastetaan.

    Samaa mieltä, tuollaiset kortit ja perit tosiaan se vähäpätöisin ongelma jos veneseen murtaudutaan, tai jos viedään kokonaan, en jaksa oikein murehtia kuinka helppoa tai hankalaa on varkaan esittää parereita poliisille - hiukan suurempiakin murheita on silloin mielessä.

    Äänestä

Kannattaa tarkastaa mitä siinä rekisteriotteessa lukee. Jos siinä on esim. eri moottori niin siitähän napsahtaa sakko vesillä. Kaveri ei ollut muuttanut vaihtamaansa perämoottoria ja sai sakot. Tuskimpa auttaa riitely vaikka Trafi olisi virheen tehnyt.

Äänestä
  • Oikeassa olet. Sitä lähinnä ihmettelen ettei tämä huippuasiantuntijoita täynnä oleva organisaatio saa näin yksinkertaista asiaa hoidettua.

    Äänestä

  • Syysveneilijä kirjoitti:

    Oikeassa olet. Sitä lähinnä ihmettelen ettei tämä huippuasiantuntijoita täynnä oleva organisaatio saa näin yksinkertaista asiaa hoidettua.

    Kerropa, miten he sen voisivat hoitaa? Lauma tarkastajia kiertämään maata ja tarkastamaan jokainen n. 200 000 rekisteröidystä veneestä, että tiedot ovat oikein?

    Rekisteritiedothan on kerätty veneenomistajilta heidän ilmoitustensa perusteella. Tunnen kaverin, joka oli tekemisissä Trafin rekisterin käyttöönoton kanssa. Hän sanoi, että vaikka he tekivätkin paljon duunia korjatakseen ilmeiset virheet veneasiantuntemuksensa perusteella (tyyliin folkkarin pituus ei voi olla kymmeniä metrejä tai Busterin koneteho 1000 hv jne), niin hän oli ihan varma, että sinne jäi valtavasti virheitä maistraatin perintönä. Milläpä he voisivat tietää esim. sen, onko veneen ilmoitettu pääväri oikein?

    Huippuasiantuntijoita ? Miltähän saralta, kovin näkyvästi ei asia kyllä esiin tule, enemmänkin persuvirkamiesmäistä töpöilyä ja välttelyä vastuista.

    Äänestä

  • w45tgsfgs kirjoitti:

    Kerropa, miten he sen voisivat hoitaa? Lauma tarkastajia kiertämään maata ja tarkastamaan jokainen n. 200 000 rekisteröidystä veneestä, että tiedot ovat oikein?

    Rekisteritiedothan on kerätty veneenomistajilta heidän ilmoitustensa perusteella. Tunnen kaverin, joka oli tekemisissä Trafin rekisterin käyttöönoton kanssa. Hän sanoi, että vaikka he tekivätkin paljon duunia korjatakseen ilmeiset virheet veneasiantuntemuksensa perusteella (tyyliin folkkarin pituus ei voi olla kymmeniä metrejä tai Busterin koneteho 1000 hv jne), niin hän oli ihan varma, että sinne jäi valtavasti virheitä maistraatin perintönä. Milläpä he voisivat tietää esim. sen, onko veneen ilmoitettu pääväri oikein?

    >>he tekivätkin paljon duunia korjatakseen ilmeiset virheet veneasiantuntemuksensa perusteella

    Hmm... Minä katselin venedataa, pelkästään purjeveneiden osalta. Ja löysin mm. seuraavia:
    - Finn 26 joka on rakennettu vuonna 1908
    - Albin Express, jonka pituus on 1,45 metriä
    - 27 purkkaria, joiden maksiminopeus on 1 solmu
    - 6 metrisen Helmsman-purkkarin, jonka nopeus on 56 solmua
    - Finnflyerin, jonka paino on 2,1 kg

    Minä löysin nuo simppelisti Excelillä, noin 15 minuutissa. Kun en ole mikään veneasiantuntija, niin mitähän ne Trafin expertit teki "paljon duunia" kun eivät noita löytäneet?

    Äänestä

  • d_uunia kirjoitti:

    Minun kuulemani on noin viidennen käden tietoa, mutta siis kuullut olen, että ihan veneiden merkki-, malli- ja tyyppitietojen korjaamiseen käyttivät paljon aikaa. Ja vielä isompi savotta oli ollut saada omistajien/haltijoiden yhteystiedot edes suurin piirtein kohdilleen.

    Oliskohan nuo "1 solmut" tulleet väärin luetuista seiskoista?

    Äänestä

Paljon trafissa maksaa jos rekisteröintitodistukseen muutta tietoja,ilmeisesti tulee uusi ote

Äänestä

Ei maksanut mitään, vaihdoin moottorin tiedot. Uusi ote tuli 2 -3 viikon kuluessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

10-14 kirjoitti:

Tuli sattumalta vastaan pieni detalji, joka tuskin montaakaan palstan lukijaa sinänsä koskettaa henkilökohtaisesti mutta josta olen itsekin muistaakseni levittänyt virheellistä tietoa, joten levitetään nyt sitten korjauksena oikeaa.

Trafin rekisteriinhän merkitään myös Suomessa asuvien ja täällä venettä pitävien ulkomaalaisten omistamat veneet. Niillä ei kuitenkaan rekisteröinnistä huolimatta ole Suomen kansallisuutta eikä niissä siis saa käyttää Suomen lippua (tai seuralippua) perälippuna. Olen ollut siinä luulossa ja sen luulon mukaisesti mukaisesti myös viestinyt, että tätä asiaa ei todistuksessa kerrottaisi muuten kuin jättämällä Suomen lipun kuva pois yläkulmasta. Toisin sanoen vaikkapa Suomessa asuva virolainen voisi veneillä maailmalla ihan tyynesti Suomen lipun kanssa pelkäämättä pikkutarkkojen viranomaisten takertumista asiaan.

Mutta asia onkin näin: ulkomaalaisen omistaman veneen rekisteröintitodistuksessa lukee nimenomaisesti, että se ei kelpaa kansallisuustodistuksena, "not valid as a certificate of nationality".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu