Venäjän juoni selvisi
Julkaistu: 14.2. 9:24
IS MÜNCHENISSÄ Enää ei tarvitse arvuutella, minkä vuoksi Venäjä painostaa Suomea pakolaisilla, kirjoittaa Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen Münchenistä.
Suomessa on viime kuukaudet ihmetelty itärajan kiihtyvää turvapaikanhakijoiden virtaa ja sitä, mikä ihmeen käsikirjoitus Venäjällä on koko draamalle laadittu.
Enää ei tarvitse arvuutella, sillä Münchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä Venäjän juonenkuviot kävivät selvääkin selvemmäksi.
Pääministeri Dmitri Medvedevin saksalaislehdelle antamasta haastattelusta, Venäjän varapääministerin Sergei Prihodkon lausunnoista ja muutamista Venäjän median artikkeleista voi tehdä johtopäätöksen, että Venäjän ensisijaisena tavoitteena on nyt saada Euroopan unioni luopumaan kiireen vilkkaa Venäjän vastaisista talouspakotteistaan.
Ja näyttää vahvasti siltä, että Moskovassa on tehty johtopäätös, jonka mukaan helpoimmin tähän tavoitteeseen voidaan päästä soveltamalla pientä eurooppalaista lähinaapuria vastaan kaikkia klassisia vaikuttamisen keinoja – eli toisin sanoen vuoroin kiristämällä, palkitsemalla ja uhkailemalla Suomea.
Suomesta yritetään tehdä EU:n ”heikointa lenkkiä”
Medvedevin Handelsblattille antaman haastattelun yksi pääviesteistä oli se, että Euroopan täytyy itse parantaa suhteet Venäjään, sillä Venäjä ei katso omasta puolestaan tehneensä mitään väärää esimeriksi Krimin vallatessaan. Tällä hetkellä Venäjä on myös voimansa tunnossa, sillä se tietää pitävänsä Syyriassa käsissään niitä lankoja, joilla joko tehdään rauha tai lähetetään Eurooppaan vielä entistäkin hurjempi pakolaisvyöry.
Medvedev myös kehotti kuuntelemaan Saksan entistä liittokansleria Gerhard Schröderiä, joka oli jo neuvonut Eurooppaa purkamaan Venäjä-pakotteita kiitokseksi siitä, että Minskin Ukraina-rauhansopimuksen kohdista edes joitakin on sentään jo pantu täytäntöön.
– Schöder on oikeassa. Ne (pakotteet) olivat virhe. Nyt (Euroopan) täytyy vain löytää itsestään rohkeus tunnustaa se, Medvedev lateli.
Mikäli Suomi luopuisi pakotteista ja saisi muunkin Euroopan luopumaan niistä, ikävyydet suhteissa olisivat hetkeksi ohi.
Mikä rooli t

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.