Koska rakas Onniseni elimistösi tuottaa nukkuessasi endorfiineja!
0Äänestä
Hassutteluatämä
Nukkuessamme emme pidä sieluistamme kiinni. Silloin ne lähtevät etsimään toisiaan. Aamulla venytellen heräämme raukeina kuvitellen kaiken uneksi. Olimmeko silloin unessa vai ennemminkin elossa?
0Äänestä
pysyyvierkeänäkunnukkuu
Kivaa päivää myös Sinulle...:)
0Äänestä
mene_roskiin
No varmaan vittu siksi, että unessa pystyy entistä enemmän elämään omassa pikku haavemaailmassaan. Pikku unosten jälkeen on hyvä kelata kasetti uusiksi ja jatkaa harhailujaan kuten vainoajilla ja hulluilla on tapana.
0Äänestä
Kiistelyvirkistää
Haaveet ovat eri asia :) Oletko kuullut sellaisen sanonnan, että kun ihminen lopettaa haaveilemisen, lakkaa hän elämästä?
0Äänestä
janähnyt
Olen kuullut.
0Äänestä
kokeilisitsinäkin
Nukkuminen parantaa melkein kaiken. :)
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koska rakas Onniseni elimistösi tuottaa nukkuessasi endorfiineja!
Nukkuessamme emme pidä sieluistamme kiinni.
Silloin ne lähtevät etsimään toisiaan.
Aamulla venytellen heräämme raukeina
kuvitellen kaiken uneksi.
Olimmeko silloin unessa vai
ennemminkin elossa?