Kunnioitamme päänisteri Juha Sipilää

NytJuhlatPystyyn

31.3.2016 17:06

Ei taida olla Sipilällä enää asiaa Kempeleeseen. Ainakaan ilma naamiotumista.
---

Mitä_höpä-

31.3.2016 17:22

jät! Juha Sipilähän on kaikkien aikojen kuuluisin ja suosituin kempeleläinen ja yksi maan historian parhaista pääministereistä. Minä ainakin kumarran kaksinkerroin, niistän nenäni, kampaan tukkani ja pyyhin jalkani kun vain kuulenkin huhuja, että Sipilä on lähimaisemissa puhumattakaan että olisi aivan näköetäisyydellä. Tuolloin heittäydyn maahan niin kuin kuninkaallisten edessä tuleekin tehdä.
5237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei Suomen kaunein koti mutta kallein koti varmaan, maksoi Suomen veronmaksajille miljardin verran jos riittää, kutsuhuuto kuultiin kauas, talo tarjolla kun vaimo oli sitä mieltä ja arabimiehet elintason perässä, hyvä on leikat sitten suomen köyhiltä, työttömät, eläkeläiset sairaat ovat ykkösmiehemme hallituksen tykinruokaa, matuille maksetaan kaikki.

Äänestä

EIHÄN SE MYYNYT KUINJONKI OSAN VAINSIITÄ TALOSTA SUKULAISELLE.OLIKO OSAKEYHTIÖ

Äänestä

Juha Sipilä hermostuu veronkiertoon liittyvistä uteluista

Merkille pantavaa on kuitenkin se, että nyt Sipilän nimi löytyy pahamaineisesta Panaman listasta. Samoin Stubbin, joka kirkkain silmin tuomitsi eilen veronkierron.

05.04.2016 14:04

Video on julkaistu Youtubessa 12.3.3016. Tämän jälkeen julkaistiin kuuluisa “Panaman lista” henkilöistä ja yrityksistä, jotka piilottekevat veroparatiiseissa omaisuuttaan. Valitettavasti pääministeri Juha Sipilän nimi löytyi listasta, kuten myös valtiovarainministeri Alexander Stubbin. Silti Stubb kirkkain silmin tuomitsi veronkierron eilen ja väitti olevansa yllättynyt Nordean roolista veronkierrossa.

YKSITYISHENKILÖT

Krister Ahlström

Esko Aho

Martti Ahtisaari

Matti Alahuhta

Matti Apunen

Juha Sipilä

Antti Blåfield

Georg Ehrnrooth

Henrik Ehrnrooth

Aatos Erkko

Petteri Orpo

Jukka Harmaja

Eero Heinäluoma

Olli-Pekka Heinonen

Seppo Honkapohja

Sirkka Hämäläinen

Jaakko Ihamuotila

Max Jakobson

Ole Johansson

Atte Jääskeläinen

Jyrki Katainen

Sixten Korkman

Olli Kivinen

Jarl Köhler

Johannes Koroma

Paula Lehtomäki

Erkki Liikanen

Paavo Lipponen

Björn Mattsson

Leena Mörttinen

Sauli Niinistö

Johan Nykopp

Jorma Ollila

Mikael Pentikäinen

Hanna Rajalahti

Risto Siilasmaa

Kari Stadigh

Alexander Stubb

Ulf Sundqvist

Christoffer Taxell

Teija Tiilikainen

Jutta Urpilainen

Björn Wahlroos

Klaus Waris

Matti Vanhala

Matti Vanhanen

Pentti Vartia

Gerhard Wendt

Janne Virkkunen

Pertti Voutilainen

Raimo Väyrynen

Antti Herlin

Ikka Herlin

Paasikivet

Niklas Herlin

Ilona Herlin

Hartwallit

Aatos Erkko

Casimir Ehrnrooth perh.

Patricia Seppälän perilliset

Pekka Perä

Erkki Etola

Björn Wahlroos

Göran j. Ehrnrooth perh.

Pentit

Robert G. Ehrnrooth perh.

Elsa Fromond perh.

Vidgrénit

Blåbergit

Tallbergit

Reino Laakkosen perilliset

Risto Siilasmaa

Voipiot

Kari Niemistö

Stig Lilval-Lindström

Kokkilat

Lundqvistit

Ingmanit

Henrik Kuningas

Kohoset

Yrjö Laakkonen perh.

Takaset

Gripenbergit

Brotherukset

Laineet

Göran Sundholm

Stig Gustavson

Bradet

Hautaset

Toivaset

Rafael Mattssonin

Jaakko Pöyryn

Carl Johan Tallberg

Rannilat

Harald Relander

Heikki Lehtonen

Jukka Ylppö

Olli Salo

Ketoset

YRITYKSET

Nokia

Neste Oil

Stora Enso

UPM

Kesko

SOK

KONE

Outokumpu

Sampo

OP-Pohjola

Varma

TeliaSonera

Fortum

Ilmarinen

Metsä Group

North European Oil Trade

Wärtsilä

St1 Group

Metso

Nordea Pankki Suomi

Nordea Henkivakuutus

Cargotec

Valmet

Oriola-KD

Caverion

St1 Nordic

HKScan

Rautaruukki

Finnair

Huhtamäki

Teboil

ABB

Kemira

Sanoma

Lemminkäinen

Amer Sports

Konecranes

LähiTapiola Eläkeyhtiö

Stockmann

Valio

Itella

HOK-Elanto

Outotec

Veikkaus

YIT

Eläke-Fennia

Wihuri

Onvest

Fazer

Tieto

Luvata

Elisa

Nokian Renkaat

TeliaSonera Finland

VR-Yhtymä

Atria

Tamro

Alko

Gasum

LähiTapiola Vahinkovakuutus

Veho

Ahlstrom

Suomen Lähikauppa

Orion

Rettig Group

Osuuskauppa Hämeenmaa

Also Nordic Holding

Uponor

Danske Bank

PKC Group

Munksjö

Ahlström Capital

Paulig

Vapo

Patria

NCC Rakennus

Fiskars

Skanska

Pirkanmaan Osuuskauppa

Yara

Tuko Logistics

Norilsk Nickel Harjavalta

Pohjolan Voima

Osuuskauppa Arina

Consolis

Kuusakoski

Tokmanni

Sanitec

Raha-automaattiyhdistys

SRV-yhtiöt

Planmeca

Lassila & Tikanoja

Cramo

Tikkurila

Ramirent

LähiTapiola Henkiyhtiö

Fennia

Panasonic Marketing

Osuuskauppa Keskimaa

Rolls-Royce

Etera

STX Finland

ISS Palvelut

Lähteet: Uber, Yle, Youtube, Talouselämä

https://youtu.be/YWbrg1-aGa8

Äänestä

http://static.mvlehti.net/uploads/2016/04/1459895696932screensave.png

Arvaa:onko sairaanhoitaja,vai potilas?

Jos HUS on ottanut monikulttuurisen PR-kuvan toiminnalleen, niin ei kai se ole muiden vika, jos ovat pöljyyttään valinneet vieläpä huivipäisen somalin edustamaan sairaalaa.

Herranjestas, tuo turbaani on vaarallinen, miten typy kuulee kaikki hyvin korva tukittuina. Eihän se kokonaan vie kuuloa, mutta kyllä heikentää.

Mä laitankin tähän yhden vaivihkaa kuvaamani somalin töissä Turun kaupunginsairaalassa, oli varmaan potilaskuljetuksessa, saattoi vanhuksen taksiin ja palasi ulkoa sisälle, joten hoksasin ottaa kuvan. Huivi ja croksit.

En kahtametriä lähemmäs päästäisi "ryysyläistä"!

Onko tämä Sipilän kotisairaanhoitaja?

Äänestä

16.12.2011
Huippuosaamista, osa 8
1. Emmanuel Eneh, rasismin uhri

Aamulehti julkaisi 13.12.2011 artikkelin otsikolla "Opiskelija syyttää Tampereen yliopistoa rasismista". Artikkelin typistetty versio löytyy verkosta, mutta tämä kirjoitus perustuu paperilehden pidempään juttuun.

Emmanuel Eneh, 50, muutti Tampereelle Nigeriasta vuonna 1989, 28-vuotiaana. Hän pääsi Tampereen yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ilman pääsykoetta ns. kehitysmaakiintiön kautta.

Nyt, 22 vuotta myöhemmin, Emmanuel on edelleen opiskelija. Lisäksi hän on palannut lähtöruutuun, koska hänen opintosuorituksensa ovat vanhentuneet. Emmanuelin mielestä "yliopiston rasistiset virkamiehet" estivät hänen uransa.

Mitä sitten on tapahtunut? Emmanuel on reputtanut neljännen vuosikurssin lopuksi tentattavan, laajan sisätautiopin ja kirurgian tentin 17 kertaa.

17 kertaa.

Tenttikokonaisuudessa on kahdeksan eri arvioijaa. Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli:

"Jotain oppimisessa on pielessä."

Emmanuel on opiskelujensa aikana työskennellyt lääketieteen kandidaattina ja amanuenssina useissa suomalaisissa sairaaloissa. Ylilääkäri Olli-Pekka Mehtonen Kaivannon sairaalasta:

"Hän oli meillä amanuenssina vuoden ajan viime elokuuhun asti. Hän paneutui hyvin asioihin ja oli ahkera. Joitakin kieliongelmia oli ja niistä syistä joskus asiat hidastuivat."

Kukapa 22 vuodessa ehtisi oppia kunnolla suomea umpisuomenkielisessä kaupungissa?

Emmanuelin opintosuoritukset on tänä syksynä mitätöity lääketieteen laitoksen johtajan Matti Lehdon päätöksellä. Yliopiston sääntöjen mukaan opinnot vanhenevat kymmenessä vuodessa. Emmanueliin on siis sovellettu yliopiston yleisiä sääntöjä.

Mikä on Aamulehden artikkelin tarkoitus? Halutaanko sillä lisätä ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita maalaamalla portretti stereotyyppisestä afrikkalaisesta alisuoriutujasta ja rasismiruikuttajasta? Vai ovatko toimittajat Juha Veli Jokinen ja Merja Ojala vakavissaan sitä mieltä, että Emmanuelia on kohdeltu väärin?

Mahdollisesti Jokisen ja Ojalan ajattelua ohjaa se periaate, jonka Pakolaisneuvonta ry:n toiminnanjohtaja Eva Lindberg kiteytti viimekeväisen, Perussuomalaisten rasisminvastaista julkilausumaa koskeneen kohun yhteydessä:

"Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta."

Jos afrikkalainen ei läpäise tenttiä, vika ei ole afrikkalaisessa vaan tentissä tai sen arvostelijoissa. Oli rasismista varsinaista näyttöä tai ei.

Luonnollisesti Emmanuel kuuluu myös Tampereen kaupungin asettamaan "Maahanmuuttajaneuvostoon". Neuvoston tarkoituksena on mm. ...

"... osallistuminen syrjinnän ja rasismin ehkäisyyn."

Maahanmuuttajaneuvoston onkin syytä pikaisesti ryhtyä toimiin Tosiasiallisen Yhdenvertaisuuden toteutumisen varmistamiseksi Tampereen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tenttiarvosteluissa.

Maailmanhalaajien kuvalehti julkaisi 2.9.1999 artikkelin Enehistä:

"[Eneh] on afrikkalaisen tanssin ja rummunsoiton taitaja, evankelista, mikrobiologi ja valokuvaaja. Nyt hän viimeistelee lääketieteen opintojaan Tampereen yliopistossa."

"Viimeistely" onkin osuva sana, sillä jo kaksi vuotta myöhemmin Eneh osallistui Kansanterveyslaitoksen seminaariin "Building a partnership between professionals and migrants" tittelillä "M.D." = Medical Doctor = lääketieteen tohtori. Näin siitä huolimatta, että kymmenen vuotta myöhemmin hän ei ole suoriutunut edes perusopinnoistaan.

Takaisin artikkeliin:

"Afrikalla on paljon opetettavaa Euroopalle. Vaikka Suomessa on korkeampi elintaso kuin Afrikassa, niin elämisen laatu on täällä alhaisempi. Katso nyt, hymyileekö täällä kukaan? Ihmisillä on aina kiire jonnekin, eikä kukaan ole tyytyväinen."

Eneh kertoo perinteisestä parannusmenetelmästä Affasta. Se on kolmiaskelinen prosessi, jossa selvitetään sairauden syy, poistetaan se, ja lopuksi hoidetaan fyysinen vaiva.

Sairauden aiheuttavat joko pahat henget, esi-isien viha tai maan jumalien loukkaaminen. Jos kyse on pahoista hengistä, on ne ajettava ensin pois, ja vasta sen jälkeen voidaan paneutua varsinaisen sairauden parantamiseen. Parantaja voi myös lähettää jonkun sukulaisen suorittamaan tehtävän, jonka tarkoitus on lepyttää esi-isiä ja jumalia. Lääkehoitoa ei kannata aloittaa ennen kuin sairauden syy on poistettu. Itse lääkeaineet, joita hankitaan juurista, lehdistä ja eläinten elimistä, eivät poikkea paljonkaan länsimaisista.

Alamme ehkä ymmärtää paremmin, miksi lääketieteen opinnot ovat 22 vuoden jälkeen ns. vaiheessa. Uuteen valoon asettuu myös Tampereen yliopiston erään opettajan lausunto, jonka mukaan Eneh tulisi ammatissaan "tappamaan naisia ja lapsia". Eneh tulkitsee lausuman rasistiseksi ja harkitsee tutkintapyynnön tekemistä. Toisaalta voidaan myös kysyä, veisitkö sinä lapsesi hoidettavaksi "M.D." Enehille.
En missään tapauksessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


K_Unnioittaja kirjoitti:

NytJuhlatPystyyn

31.3.2016 17:06

Ei taida olla Sipilällä enää asiaa Kempeleeseen. Ainakaan ilma naamiotumista.
---

Mitä_höpä-

31.3.2016 17:22

jät! Juha Sipilähän on kaikkien aikojen kuuluisin ja suosituin kempeleläinen ja yksi maan historian parhaista pääministereistä. Minä ainakin kumarran kaksinkerroin, niistän nenäni, kampaan tukkani ja pyyhin jalkani kun vain kuulenkin huhuja, että Sipilä on lähimaisemissa puhumattakaan että olisi aivan näköetäisyydellä. Tuolloin heittäydyn maahan niin kuin kuninkaallisten edessä tuleekin tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu