Kannattaa viedä lapsia siunattavaks

Neljävuotias tyttö juoksi kokouksessa eteen rukoiltavaksi, oli sellainen kokous missä Pyhä Henki kosketti.
Kotiin päin mennessä kysyin tytöltä jotakin Jeesuksesta.
Tyttö siihen että Jeesus on "hyvä pyyppi".

Pieni lapsikin voi tulla uskoon ja Jeesus rakastaa niin paljon lapsia ja nuoria.
4247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö se riitä, että siunaa itse lapsiaan. Väkisin ei kannata viedä lapsiakaan siunattavaksi. Moni on saanut tuollaisesta myös elinikäiset traumat ja liittynyt myöhemmin uskontojen uhreihin. Lapsiakin on lähestyttävä hienotunteisesti.

Äänestä

Kirjoittaja mainitsi, että "tyttö juoksi". Olisiko pitänyt estää?

Äänestä

Joo ei kukaan pakottanut. Siunaan toki kotonakin lapsiani.
On Jeesus myös parantanutkin, ihan tässä muutama päivä sitten.
Poikani oli loukannut jalkansa pyörällä kaatuessa ja rukoilin sitten puolestaan. Hetken päästä poika ihmeissään huudahti että ei satu enää jalkaan ja käveli ihan normaalisti kun aiemmin ei voinut astua kunnolla sillä jalalla.
Ja aiemminkin Jeesus on omia lapsiani parantanut kun kipuja ollut ja oon rukoillut.

Kaikki kunnia Jeesukselle!

Äänestä

Mutta silloin kun tuo tyttö kokouksessa juoksi! eteen siunattavaksi, niin siinä vaikutti kyllä Jeesus, Hänen henkensä ja rakkautensa.

En ole varma mutta tuntuu että nykynuoriso voi huonosti. Olenko ihan väärässä?
Luulen että sellainen elämän tarkoitus puuttuu, kun ei puhuta tarpeeksi Jeesuksesta.
Mutta uskon että lapset ja nuoret voi oikeasti kaivata kuulla Jumalasta ja siitä että heidän elämälleenkin on tarkoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JeesusSiunaaLapsia kirjoitti:

Neljävuotias tyttö juoksi kokouksessa eteen rukoiltavaksi, oli sellainen kokous missä Pyhä Henki kosketti.
Kotiin päin mennessä kysyin tytöltä jotakin Jeesuksesta.
Tyttö siihen että Jeesus on "hyvä pyyppi".

Pieni lapsikin voi tulla uskoon ja Jeesus rakastaa niin paljon lapsia ja nuoria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu